sunnuntaina, lokakuuta 01, 2006

KV: Ensimmäinen vuorokausi Keletin kylässä

Noin klo 15

Matka meni hyvin ja ilman ongelmia. Helsinki-Vantaalla Jennin käsimatkatavaroita pengottiin ja kassista löytyi kadonneeksi luultu linkkari. Ei olleenkaan tajuttu kauan siinä turvatarkastuksilla kului ja otettiin vähän turhan rauhallisesti. Passintarkastusjonossa meitä kuulutettiin ja sitten olikin kiire. Jos oltaisiin saavuttu minuutti myöhemmin, oltaisiin jääty koneesta. Hävetti ja ajatus hävettää vieläkin.

Ensin lennettiin Heathrown kentälle Lontooseen ja vähän tuli kuumoteltua tulevia turvatarkastuksia. Olin pakannut mukaan reseptit kaikista mukana olleista lääkkeistä, muttei kukaan kysellyt tai tutkinut mitään enempää. Turvatarkastuksessa poikkeuksena oli se, että kengät ja lippis meni muiden tavaroiden kanssa liukuhihnalle. Jostain kumman syystä Jenni kopeloitiin useampaan otteeseen, muttei kukaan halunnut tutkia mua. Ehkä Jenni on vaan niin epäilyttävän näköinen.

Koneessa onnistui nukkuminen, ainakin katkonaisesti. Lontoon ja Hong Kongin välillä jalat meinasi sanoutua irti, mutta ilmeisesti lentosukista oli todella hyötyä, koska palautuminen oli nopeaa. Hong Kongista lento oli myöhässä ja päästiin vaihtamaan vielä hetkeä ennen porttia. Lentoasema oli järkyttävän iso paikka, jossa ei kuitenkaan ollu niin paljon ihmisiä kuin Heathrowlla. Oli ihana päästä kunnolla kävelemään pitempiä matkoja (vaihtoehtona olisi ollut metro, joka meni pitkien käytävien alla).

Ennen Jakartaan laskeutumista oli syleihin jaettu kaksi eri lappua kumpaisellekin. Niitä sitten täyteltiin ennen laskeutumista ja kuumoteltiin onko ne nyt oikein täytetty. Mitään ongelmia ei ollut ja kaikilta saapuvilta kysyttiin passintarkastuksessa, minkä takia on maahan saapunut.

Heti lkoneesta päästessä löi kuumuus vastaan. Tuli ihanan nihkeä olo. Tuoksut olivat kuin Thaimaasta ja ihmiset ihan saman näköisiä. Jakartassa ostettiin sikahintaiset Garudan lennot Semarangiin ja sillä säästyttiin lentokentän vaihtamiselta.

Semarangiin laskeuduttiin klo 17.30 tunnin kestäneen nopean lennon jälkeen. Annaliisa oli meitä odottamassa ja lähdettiin heti matkaan ilmastoidulla pikkupakulla. Heti matkan alussa aurinko laski. Ajettiin hitaita teitä ja katseltavaa riitti, sillä ihmiset olivat kerääntyneet kaduille hakemaan ruokaa tai vain hengailemaan. Pysähdyttiin kahdesti, ensin ostamaan hedelmiä lapsille ja sitten toisen kerran ostamaan prepaid liittymät meille.

Tänne lastenkodille saavuttiin yhdeksältä (Suomen aikaa klo 17) eli 33 tunnin matkustamisen jälkeen yllättävän pirteinä. Majoituttiin, syötiin ja jutusteltiin vähän Annaliisan ja parin täällä työskentelevän tytön kanssa, toinen heistä asuu täällä ja toinen käy töissä viikonloppuisin. Lapset katsoivat meitä hymyssä suin ja uteliaina, muutama osasi kysellä vointeja englanniksi ja kaikki tervehtiä. Jennin mukaan joku oli jo kysellyt tuliaistenkin perään.

Yhdentoista maissa päästiin nukkumaan ja meidän käskettiin nukkua niin pitkään kuin vain jaksettaisiin. Sunnuntaikirkkoon ei tarvitsisi meidän nousta. Siihen kuitenkin herättiin kumpainenkin, sillä jumalanpalvelus tai miksi sitä täällä kutsuttaisiin, oli mieletön pitkän kaavan jamitus, jossa rummut pauhasi jatkuvasti ja laulettiin. Bileiltä ne kuulosti ja oli pakko laittaa mp3-soitin päälle, että sai peitettyä hälyn äänet ja nukuttua lisää. Ennen yhtätoista Jenni herätteli mut koputtelemalla tuota huoneiden välistä väliovea.

Nyt ihmiset ovat lepäilemässä ja taidan itsekin lepuutella vähän ennen kuin lähdetään käymään Srin kanssa vuoristossa. Saadaan fillarit alle ja lähdetään hieman ennen pimeän tuloa, mikä ei tarkoita paljon viileämpää kuin nytkään. Lämpötila on varmaan noin +35 astetta.

Mun puhelinnumero täällä on +62 81 390 561 884. Viestejä olisi kiva saada ja soittaakin saa, en vain tiedä kuinka hyvin tuo puhelin on mukana. Täällä muuten pitää tuo puhelin rekisteröidä ennen käyttöä, sillä niitä on käytetty rikoksiin. Passin numero riitti täällä siihen. Ei olisi onnistunut käyttöönotto ilman paikallisia tyttöjä. Saunalahti ei kuulu täällä ollenkaan.

Klo 21

Lyhyiden päiväunien jälkeen istuttiin tovi Annaliisan kanssa ennen kuin hypättiin pyörien selkään. Oli tosi jännittävää. Asfaltoidut tiet on niin täynnä reikiä, että extrajousitus satulani alla oli tosi hyvä juttu. Täällä ollaan niin tosi ystävällisiä. Ibu, jonka luona käytiin tarjosi meille jälkiruokaa nimeltä kola, jossa oli lämmintä banaania, kookosta ja punaista sokeria liemessä, joissa lillui jääpaloja. Aika vekkuli yhdistelmä.

Pyöräillessä nähtiin paikallisia, jotka kovasti huutelivat perään, kuulemma hyvin luonnollista. Ollaan täällä jännittäviä, sillä meitä ulkomaalaisia ei todellakaan ole paljon. Englantia täällä ei puhuta kuin hyvin harvassa.

Äsken oli iltahartaus, johon kuului laulua, raamatun ääneen lukua ja isä meidän –rukous. Nuo lapset rakastavat laulamista ja tekevät sen oma-aloitteisesti. Iltahartauden jälkeen esiteltiin itsemme (Nama saya Anni) ja Annaliisa kehotti lapsia puhumaan meidän kanssa englantia. Lapset kertoivat nimensä, mutta en millään muista niistä edes kovin montaa. Ihania lapsia, uteliaita meitä kohtaan ja niin hymyileviä, että naamat näyttää repeävän. Jenni rikkoi lopullisesti jään laulattamalla flii flow –laulua, jota lapset nyt opettelevat paperilta.

Nukkumaanmeno aika on käsillä. Unohtui kysyä huomisesta aikataulusta. Luulen, että olen jo aika hyvin tässä rytmissä ja voisin heräillä aamupalallekin oikeaan aikaan.

Pitää katsella aikatauluja Jennin kanssa. Meidän pitää olla täällä Keletin kylässä 14.11. kieppeillä, sillä meidän tarvitsee anoa lisäkuukausi viisumiin. Annaliisa toivoo, että oltaisiin täällä joulujuhlassa 10.12. ja jossain välissä pitäisi reissatakin vähän.

Tulevien päivien varalle on suunniteltu paljon ohjelmaa. Tiistaina lähdetään lehmän ostoon Annaliisan miehen Supraton kanssa 5-6 tunnin ajomatkan päähän. Päästään osallistumaan jaavalaisen tanssien tunnille ja opettelemaan puun kaivertamista yhdessä lasten kanssa. Lastenkodin yhteydessä toimii klinikka, jonne päästäisiin myös seurailemaan.

Yritän seuraavalla kerralla lisäillä mukaan myös kuvia.

1 Comments:

At 17:43, Anonymous Maria said...

Vautsi mikä matka!! Lentosukista oli varmasti iloa, ku lensitte niin pitkiä matkoja. Sitä oon ite just mietiskelly, että ei se lentäminen varmaan vaikuta niin kauheesti muutaman tunnin lennollakaan vielä verenkiertoon, mutta sitä pidemmillä lennoilla kyllä. Siis siinä mielessä, ettei ne lentosukat oo välttämättlömät lyhyillä lennoilla, mutta hyödylliset ne varmaan on lennolla ku lennolla.

Vai on Jenni ollu epäilyttävä, aiai mitä pahiksia meiän luokasta löytyy. *hymy* No mutta onneksi kaikki hyvin siinä mielessä, että ootte nyt siellä perillä turvallisesti vaiherikkaan matkan jälkeen. :)

Kävin eilen eli tiistai-iltana katsomassa isovelin kanssa Naapurini Totoron elokuvissa (originaali-version). Siinä oli niitä riisipeltoja kuvattu, joskin piirrettyinä ja joskus oon jossain dokumenteissa kanssa nähny niitä riisipeltoja jne. Varmasti hieno kokemus olla siellä ja elää jonkun aikaa ihan eri ympäristössä ku Suomen havumetsissä ja betoniviidakossa (on täällä tietysti paljon muutakin, mut tiiätte itekii millasta täällä on).

 

Lähetä kommentti

<< Home