lauantaina, lokakuuta 07, 2006

KV: Aurinko, aurinko lettuja paistaa

Aamupäivällä: Eilen päivällisen jälkeen Sappetua tuli taas luokseni tekemään englanninkielen läksyjä. Yritettiin löytään englanninkielisille perheenjäsenten nimityksille indonesiankielisiä vastineita. Vaikeaa, todella todella vaikeaa. Huomaa jotenkin, että sitä aika kekseliääksi ryhtyy etsiessään keinoja selittää asioita. Tarvitsisin kuvakirjan tai kuvia tuon englanninopiskelun oheen, että voitaisiin kehittää ihan perussanastoa. Sapella on ilmeisesti jäänyt vuosi tai 1,5 koulusta käymättä. Annaliisa toivoi, että voisin panostaa häneen seuraavat pariviikkoa.

En tiedä ovatko näille lapsille koskaan luettu muuta kuin raamattua, mikä on täällä jokailtainen juttu. Mulla on mukana englanninkielinen viisikkokirja, jota voisi vaikka ääneen lukea, mahtaisivatko nuo jaksaa keskittyä kuuntelemaan?

Olen suunnitellut, että jos tekisi kuvakortit perussanoista ja laittaisi niihin tekstin indonesiaksi, englanniksi ja suomeksi. Niillä voisi sitten opetella sanoja ja myöhemmin vaikka pelata. Saa nähdä tuntuuko se liian suuritöiseltä.

Tänään on jo ollut parempi olo, tiedä onko astmalääke alkanyt vasta nyt vaikuttaa kunnolla. Jatkuva tukkoinen olo vaan vie voimat ja tekee uniseksi. Jospa tämä nyt alkaisi helpottaa tästä.

Aamupalaksi Sri oli paistanut lettuja ja laittanut riisipuuroa. Kyllä oli suu virneessä kun söi lettuja ananasmarmeladin kanssa. Ananas on muuten indonesiaksi nanas ja banaani pisang. Aamupalan jälkeen otettiin taas siedätyshoitoa tähän ilmastoon eli köllittiin toisen kerroksen terassilla hikoilemassa. Ei kyllä ole Thaimaassa ollut näin kuuma kuin täällä. Yhdeksän jälkeen puolituntia on aika maksimi, mitä pystyy tuolla makoilemaan. Myöhemmin on ihan turha kuvitellakaan moista.

On aamupäivän lepohetki. Lapset ovat koulussa myös lauantaisin. Annaliisa ja suomalainen pariskunta, joka eilen saapui tänne visiitille, lähtivät käymään vuoristossa. Jenni taisi nukahtaa. Iltapäivällä, kun lapset saapuvat koulusta aletaan askarrella footbageja. Sen se Sappe taisi ymmärtää, kun yritin selittii, että huomenna tehdään yhdessä jokaiselle oma footbagi, ainakin naamalla oli sellainen ilahtunut ja tyytyväinen ilme.

--

Lounaan jälkeen meiltä kysyttiin, haluttaisiinko lähteä Jeparaan karkkiostoksille suomalaisen pariskunnan kanssa. No mikä jottei ja niin hypättiin autoon. Matka oli tosi höykytystä, sillä tämä kuski ei todellakaan säästellyt vauhdissa kuoppaisilla asfalttiteillä. Aikamoisia vaaratilanteita, voisi sanoa. Täällähän koko perhe saattaa olla yhden mopon kyydissä. Nähtiin mies, jolla oli kyydissä pieni, ehkä 3-4 vuotta vanha poika. Poika istui miehen selän takana ja oli nukahtanut, joten mies piteli toisella kädellä pojasta kiinni ja ajoi toisella.

Kauppakeskuksessa Jenni innostui ostamaan kaikkea tähän kämppään. Ehkäpä kun täältä lähdetään joulukuussa, paikka on täysin sisustettu, eikä raaskita palata ollenkaan. Minä puolestani uusin moskiittoverkon, tämänhetkisestä pääsee kaverit kyläilemään. Löysin myös creameria, maidonkorvikejauhetta, joka ei ole maitoa nähnytkään. Testaan sen huomen aamulla vaniljateen kanssa, jota myös ostin. On kyllä käsittämätöntä mitä hinnat ovat täällä ja vielä käsittämättömänpää on se, kuinka köyhiä ihmiset ovat. Moskittoverkkoni maksoi alle kaksi euroa, pyyhe vähän päälle kaksi, saippuarasia reilu 20 snt ja creameri melkein euron.

Toinen asia, mikä tuli tänään puheeksi, oli koulunkäynti ja sen hinta. Kaikki pitää ostaa itse, kirjat ostetaan opettajilta, jotka voivat vetää välistä haluamiaan summia. Pitää olla koulupuku, maksaa koulumaksut ja maksaa kokeista. Partio on pakollinen.

Kun palattiin neljän jälkeen takaisin, aloitettiin footbagien teko. Aika hyvin saatiin asiat perille, Rilif oli kertomassa indonesiaksi ja Annaliisan pitää vielä myöhemmin selventää asioita. Sapelle yritin samalla opettaa englantia. Myös autistinen Viona alkoi tekemään footbagia Ellin ja Jennin avustuksella. Kauheasti ei ollut aikaa ennen ruokaa, joten kaikki eivät ehtineet edes aloittaa vielä.

Lauantaisin on tapana syödä yhdessä, joten meille oli katettu pöytä ja ruuat lasten sekaan. Syömisen jälkeen keräännyttiin aulaan tai saliksi sitä voisi kutsua, vaikka siinä on vain kolme seinää. Lapset levittivät matot lattialle ja istuivat niillä pojat toisella ja tytöt toisella puolella. Ohjelmassa oli ensiksi lauluja eri puolilta Indonesiaa. Tämä on sillätavalla hassu maa, että jokaisella alueella on oma kielensä ja sitten on yhteinen indonesian kieli. Lapset siis lauloivat omien synnyinpaikkojensa kielillä lauluja. Jennikin kävi laulamassa suomeksi siihen perään. Vanhemmat tytöt esittivät Jaavalaista tanssia, jonka harjoituksia oltiin katseltu aiemmin tällä viikolla. Sitten olikin meidän vuoro. Leikitettiin vilttileikkiä, jossa musiikin loppumisen jälkeen kaikki menevät maahan sykkyrään silmät kiinni ja yksi peitetään viltillä, jonka jälkeen muut arvaavat kuka puuttuu. Leikittiin vielä kanikania kahdessa ryhmässä ja lapset pitivät siitä kovasti. Tosin tyttöjen ryhmä, jossa olin mukana, keskittyi melkein eniten tiputtamaan niitä jotka olivat tehneet virheen ja unohtivat seurata peliä.

Leikkimisten jälkeen lapset, joilla on ollut syntymäpäivä elo-syyskuussa, saivat pienet lahjat ja heille laulettiin. Kaikki saivat karkkia, jota suomalainen pariskunta osti Jeparasta tänään.

Ilta oli mukava ja lapset selvästi nauttivat. Vielä ennen kuin lähdin tänne kämpille, Sappe pyysi saada jatkaa footbagin ompelua. Tai pyyntö oli katse ja pantomiimilla esitetty ompeleminen.

Nyt rentoutumista hektisen päivän jälkeen. Huomen aamulla ei tarvitse nousta aikaisin, kymmeneltä on kirkko, joka on käytännössä aika jamittamista. Selamat malam!


Pojat soitteli kitaraa ja laulelivat eilen iltahartauden jälkeen.

posted by Anni @ 6:03 ip.