Annin oppimispäiväkirja ja portfolio

KV: Erilaisuus ei tunnu aina rikkaudelta

10.10.06

Saatiin sittenkin nukkua seitsemään, jonka jälkeen varustauduttiin lähtemään Jaavanmerelle. Istuttiin auton lavalla menomatka ja kun vihdoin huomasi rannan lähestyvän tuli ihan mieletön fiilis. Ihana suolainen tuuli ja meren käynnin äänet.

Vesillä keinui kalastusvene ja koska mitään laitureita ei ollut, veneen luokse kahlattiin. Käärin kalastajahousujen puntit ylös, muttei se estänyt housuja kastumasta. Palvelu oli hyvä, kun olin nostanut jalan veneen reunaa vasten ja ottanut kiinni, heti joku työnsi takapuolesta, eikä ehtinyt edes itse yhtään käyttää voimiaan.


Sri ja kalastajan tyttö löysivät rannalta merisiilin, jota sitten yhdessä ihmeteltiin. Lopuksi kaveri pääsi takaisin mereen.

Oli ihanaa olla merellä ja oli erityisen ihana päästä uimaan. Vesi oli varmasti vähintään +30 asteista. Sitten syötiin rannalla puunkatveessa ibun tekemää ruokaa, banaanilehtikäärössä kypsäksi haudutettua riisiä (mä luulin sitä perunaksi) kera tofun, keitetyn munan ja kookoskastikkeen, joka maistui ihan kookoscurrylle.



Siinä ihanassa merituulessa ei kuumuus tuntunut pahalta ja niimpä täällä on kaksi punaista länsimaalaista tällä hetkellä. Mutta kun tullaan takaisin, ollaan ihan ruskeita. Ja jos värjätään hiukset mustiksi, mennään jaavalaisista.

Kun tultiin takaisin, täällä lapset jahtasivat Tetyä vesikuuppien kanssa. Kuulemma se, jolla on synttärit saa vettä niskaansa.

Huomenna Semarangiin häröilemään ostoskeskukseen.

---

11.10.06

Poltin itseni eilen kunnolla, koska tänäänkin vielä on hartiat kosketusarat. Tyhmä minä.

Huhhuh, olipas rankka päivä. Kolme tuntia matka yhteen suuntaan, sitten monta tuntia ostoskeskuksessa ja vielä matka takaisin. Samanlaista siellä oli kuin Thaimaassa, monen monta kerrosta täynnä pieniä kauppoja ja tiskejä sekä sokkeloista tietenkin. Semarangissa oli jo kokoa, kun sitä ensimmäisen kerran päiväsaikaan päästiin katselemaan. Sielläkään, jostain kumman syystä, ei länsimaalaisia näy.

Vaatteet olivat jälleen kerran liian pieniä norsuille, jollaiseksi kyllä tuntee itsensä pienten indonesialaisten vieressä. Isoin koko nuorekkaammissa t-paidoissa oli L ja sekin liian pieni. Onneksi kaikkea muuta kivaa löytyi.

Yhteen asiaan alan kyllästyä. On tylsää olla se tuijottettava sirkushuvi, miesten huutelujen kohde ja lapsien suurin pelko. Londo, vaikkei olla hollantilaista lähellekään, paitsi ehkä ihonväriltä. Ei kuulu kellekään onko mulla poikaystävää, enkä ole kenenkään hani. Totuus on vain se, että näiden miesten käsitys länsimaalaisesta naisesta on se, että vaalea nainen on aina valmis seksiin. Eletään hyvin suojatusti nyt, kun ollaan jatkuvasti jonkun tutun kanssa liikkeellä, entä kun lähdetään matkaan kaksin? Miehiä pörrää kaksin verroin enemmän perässä? Eivätkä ne välttämäti arastele ottaa kontaktia.

Paluumatkalla tuli juteltua Annaliisan kanssa Indonesian huumetilanteesta, sillä täällähän on todella tiukat huumausainelait. Indonesia on iso tuottaja ja läpikulkumaa. Viranomaiset ovat kuulemma saaneet kiinni melko paljon väkeä, mutta isoissa ketjuissa kukaan ei tiedä toisistaan mitään. Suomen ulkoministeriön matkailutiedotteessahan varoitettiin turisteja siitä, että lentokentillä rinkkoihin on piilotettu huumeita, jonka seurauksena päätyy helposti pitkäksi aikaa istumaan. En sitten tiedä miten tälläisessä korruption valloittamassa maassa pesisi kätensä koko hommasta kaivamalla rahat tiskiin ja kehoittamalla virkailijaa unohtamaan kaiken.

Tuli myös puheeksi Indonesian laitokset, erilaiset sairaalat jne. Ihmisiä ei osata hoitaa eikä kuntouttaa, mielisairaita ei osata käsitellä kun ei ole osaavaa väkeä ja sitten hoitajat hakkaavat heitä. Täällä lastenkodilla asuu vanhempi mies, josta tänään kysyin. Hän on erään lapsen isä, joka ilmeisesti halvaantui ja makasi sairaalassa muovin päällä, pystymättä edes istumaan. Annaliisa haki hänet tänne, kysyi apua tutulta tohtorilta ja kuntoutti hänet. Jumppautti neljä kertaa päivässä, vei vessaan ja kylvetti. Nyt mies kävelee tuen kanssa ja selviää itsenäisesti pesut sun muut.

Paljon on Annaliisa tehnyt täällä hyvää, kaikesta mitä kuulen en jaksa edes kertoa, siitä tulisi romaani. Mietityttää miten näiden lasten ja kaikkien ihmisten, joita Annaliisa on auttanut, elämä jatkuu. Sillä ikää on jo 65 vuotta ja jossain vaiheessa on ilmeisesti edessä paluu Suomeen. Löytyykö lapsille uusi Mami?

---

Tänään päivä on mennyt huomaamatta. Äsken oli suomenkielen opetusta Srille ja sitten vain oltiin muiden lasten kanssa. Koeviikolla on enää jäljellä sellaisia aineita kuten liikunta ja musiikki, joten lapset ottavat jo ihan rennosti.

Saatiin kalenteri Annaliisalta, joten oli helpompi ruveta miettimään, miten täällä liikutaan. Päivä pari ennen 14.11. pitää olla täällä, koska viisumi pitää uusia silloin. Sitten 10.12. ollaan luvattu olla joulujuhlassa. Sitten tehdään reissut Bali-Lombok alueelle ja Yogyakartaan. Jakartaan mennään muutamaksi yöksi ennen kotiin paluuta.

Heti kun unohti ottaa aamulla astmalääkkeen ottaa keuhkoista. Ikävää.


Sukatin tyttären 15-vuotispäiviltä viime sunnuntaina. Rilif, minä ja Sri, joka oli juhlissa kokkailemassa. Taustalla synttärisankarin veli.

---

Meni muuten aika päivällisen jälkeen ihan huomaamatta. Istuin Sappen ja yhden tytön kanssa treenaamassa piirustuksen kokeeseen (käsittämätöntä mistä kaikesta voidaan pitää kokeet). Sen jälkeen piirtelin eläimiä ja sitten opeteltiin nimiä englanniksi. Jossain vaiheessa pöytään ilmeistyi kuvakirja, jossa eläimiä, paikkoja, ammatteja ja vaikka mitä. Katsottiin niitä ja yritin samalla kertoa ja jutella niihin liittyvistä asioista. Kyllä se englanti vielä sieltä joskus irtoaa. Lopetettiin viittä vaille yhdeksän.. vähän myöhäiseksi meni.

posted by Anni @ 10:34 ip.