sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

KV: Tositarinoita

Mulla oli kello soimassa kahdeksalta aamulla, mutta täällä ei todellakaan tunneta seillaista käsitettä, kuin viikonloppuaamujen rauha. Seitsemältä alkoi laulujen treenaaminen ja näillä on täällä mikit ja vahvistimet sekä mikseri. Kuulosti ihan kun ikkunani alla olisi laulettu.

Kahdeksan jälkeen mentiin aamupalalle yhtäaikaa suomalaisen pariskunnan kanssa. Sunnuntain Jumalanpalvelus alkoi jo ennen kymmentä, joten pääsin suoraan pöydästä seuraamaan sitä. Tytöt lauloivat kauniisti ja bändi soitti. Lahjakkaita nämä lapset täällä. Erityisesti ihailen tamburiininsoittoa, en ole koskaan kenenkään nähnyt soittavan sitä niin. Laulut ja ylipäätään koko tilaisuus ei ollut samankaltainen kuin Suomessa luterilaisen kirkon tilaisuudet. Täällä siinä oli iloa ja meininkiä.

Lounaan jälkeen meille sanottiin, että olisi aika lähteä Sukatin talolle juhliin. Luulin, että tilaisuus olisi myöhemmin päivällä ja luulin, että oltaisiin kaikki menossa sinne. Ei, meidät oli kutsuttu sinne vieraanvaraisuudesta ja kai vähän siksi, että perheen sukulaiset ja tuttavat näkevät hassut valkeat suomalaiset. Hieno oli talo ja sieltä löytyi kaikki pelit ja vehkeet.. eli niin sanotusti parempi perhe. Sukatin tytär täytti 15-vuotta.

Nyt velvollisuuksien suorittamisten jälkeen päästiin takaisin ottamaan päivälepoa.

--

Muista pyhittää lepopäivä eli tämä sunnuntai pysyikin hyvin leppoisana. Käytiin katsomassa poikien lentopallonpeluuta meidän kämpän takana olevalla betonikentällä ennen kuin oli taas ruoka-aika.

Tykkään kovin kuunnella Annaliisan kertomuksia täältä, niimpä taas jumituin pitkäksi aikaa ruokapöydän ääreen. Annaliisa kertoi lasten taustoista, väkivallasta, raiskauksista ja skitsofreenisesta äidistä, joka ei antanut pojankaan nukkua, kun äänet valvottivat häntä. Tippa oli linssissä kuunnellessa ja nyt taas tätä kirjoittaessa. Nämä lapset näyttävät niin onnellisilta, on vaikea uskoa mitä kaikkea pahaa he ovat saaneet kokea. Teki mieli mennä halaamaan kaikkia.

Kai tätä vähän itse kerjäsinkin, lähteä lintukodosta kohtaamaan maailman pahuutta paikkaan, jossa olet niin lähellä, ettet voi ummistaa silmiä.

1 Comments:

At 14:57, Anonymous Maria said...

Ei sitä varmaan oikein koskaan voi tietää minkälaisen taustan läpikäyneisiin ihmisiin törmää kotona tai maailmalla... Hyvä, jos pystyy välittämään jonkin ystävällisen eleen tai sanan kautta inhimillisyyttä toisten elämään. Voimia ja uskoa rakkauden&välittämisen voimaan. Te teette siellä pieniä ja suuria ihmeitä päivittäin. Kaikista ihmeistä ette välttämättä ole edes tietoisia, mutta kyllä niitä tapahtuu. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home