maanantaina, lokakuuta 16, 2006

KV: Kulttuuriväsymys

Eilen illalla Jenni kertoi, että Annaliisa oli sanonut mun tatuoinnista ja lävistyksistä. Ei ollut kehdannut sanoa mulle suoraan, ettei ne oo hyvä juttu, koska täällä on niitä vain narkkareilla. Ja oli ollut erityisen huolissaan siitä, ettei lapset ole vaan nähnyt mun napakoruja (tätä ei kuulemma olisi mulle saanut kertoa). No siinähän sitten tuli todella kurja fiilis, koska tottakai olisin halunnut kuulla asiasta Annaliisalta, enkä kiertoreittien kautta. Olisihan 5x5cm tatskaa alaselässä ja napakoruja piilotellut paremmin, jos joku olisi kertonut asiasta vaikka etukäteen tai heti huomattuaan.

Aamulla oli parempi mieli, mutta ajattelin sanoa Annaliisalle, että sanoo suoraan oli asia sitten mikä vain ja että Suomessa kun noita ihokoristuksia on melko paljon.. Olin todella hämmästynyt reaktiosta minkä keskustelunavaukseni aiheutti. Ei ei ei, hänen kertomansa oli vain varoitusta Balia ajatellen. Hän kielsi, että täällä olisi moista merkitystä tai että moisia pitäisi peitellä.

Okei, that’s fine, jos kerran noin ristiin puhutaan, ei mulla ole syytä erityisesti peitellä selkää tai napaa täällä lasten kanssa ollessa. Jos kerran täällä näkyy MTV ja siellä jenkkiläiset poppistarat, eiköhän heillä ole oma käsityksensa tatskoista ja lävistyksistä. En tiedä onko tässä Annaliisan kanssa kulttuuri- vai ikäpolviero, ettei noin pienestä asiasta voida jutella suoraan. Tuli ikävä fiilis, etenkin, kun sen jälkeen kohdeltiin ulkopuolisena. Tätä kirjoittaessa tilanne ja fiilikset ovat jo tasaantuneet, eikä aihetta varmasti ikinä enää käsitellä.

Yhden aikaan lähdettiin Jeparaan, jossa Sukati juoksi asioilla ja minä, Jenni ja Sri ostamassa askartelutarvikkeita ja vähän uusia vaatteita. Teki hyvää tuulettaa päätään lastenkodin ulkopuolella.

Kuuden maissa oltiin takaisin täällä, syötiin, istuttiin iltahartaudessa ja treenattiin joululauluja. Ensin pojat lauloivat Jingle bellsiä indonesiaksi ja englanniksi, sitten alkoi enkelikuoron preppaus. Jenni antoi vinkkejä ja poimi tytöt jotka pääsivät laulamaan triona Oh, holy nightin korkeimmat kohdat. Minä pääsin treenaamaan tyttöjen kanssa ääntämistä, minä, joka aina olen ollut se surkein englannissa. Myöhemmin varmasti luvassa hengitysharjoituksia ja lisää laulantaa.

2 Comments:

At 14:25, Anonymous Maria said...

Hei! Ikävä, että tuollainen juttu pääsi pilaamaan sun päivääsi. Kyse on kuitenkin sun omasta kehostasi ja siä saat ite päättää siitä eikä muilla pitäis olla nokan koputtamista asiaan. Mielipiteensä voi toki asioista ilmaista, mutta oon sun kanssas samaa mieltä, että "päin naamaa kiitos", vaikka ei oliskaan kiva sanoa asioita niin tai vastaavasti kuulla... Rohkeasti vain sen englannnin kanssa. Vaikka ajattelisitkin sen olevan heikompi taito, niin se voikin yhtäkkiä siellä osoittautua vahvuudeksi. It's going to be OK.

 
At 15:56, Blogger anni said...

No eihän tää pelkkää ruusuilla tanssimista voi ollakaan ja kaikki mikä ei tapa vahvistaa.

Englanti on mulla ollu aina heikko kieli ja vielä iso peikko. Jotenkin eilen ääntämistä korjatessa ajatus oli lähinnä koominen.

Paljon voi vielä treenata englantia, sen oikein puhumista ynnä muuta, mutta asiat eivät enää jää sanomatta jos en tiedä jotain sanaa. Kyllä tässä on edistytty viime vuosina ;)..

 

Lähetä kommentti

<< Home