lauantaina, lokakuuta 14, 2006

KV: Pari juttua ja muutama kuva

Ennen päivällistä istuttiin terassilla, Jenni askarrellen tontun mökkiä ja minä liimaillen joulukoristepallon reunoja yhteen. Lapset hoitelivat hommiaan ja pysähtyivät välillä kurkkimaan terassin portin yli meidän puuhailuja. Lasten suussa toistui: ”Ruma, ruma.”

Tosin rumah (lausutaan ilman h-kirjanta) on indonesiaa ja tarkoittaa taloa.


Anni ja juuri valmiiksi saatu hieno sininen joulukoriste

Päivällinen oli jälleen kerran katettu lasten puolelle ruokasaliin, jossa kuusi pöytää muodostivat kolme pitkää pöytää. Kesken kaiken sähköt katkesivat ja hetken aikaa söin taskulamppuni valossa. Mulla roikkuu avaimissa pieni taskulamppu, koska iltaisin on niin pimeää. Kuulemma sähkökatkoksia on luvassa enemmän kun sadekausi alkaa. Kauaa ei tarvinnut kerupukia syödä pimeässä, sillä dieselillä toimiva varasysteemi käynnistyi tovin päästä. Kerupuk (lausutaan krupuk) on katkarapuleipää, jota saa myös Suomessa joistain etnisistä ja jota täällä syödään leipänä (muistuttaa enemmän jotain sipsin tapaista naksua) ruuan ohessa.

Luulin, että olisi ollut isompikin iltaohjelma luvassa niin kuin viikko sitten lauantaina oli. Ohjelmassa ei ollutkaan muuta kuin meidän ohjaamaa leikkimistä. Leikittiin aluksi hedelmäsalaattia. Minä selitin englanniksi ja Tyas käänsi indonesiaksi lapsille. Jennin kanssa kuiskattiin jokaiselle oma hedelmä: kookos, mango tai papaija. Tuoleja oli yksi liian vähän ja keskellä oleva sanoi jonkun kolmesta hedelmästä, jolloin kaikki ne hedelmät vaihtavat paikkaa tai sitten hedelmäsalaatin, jonka seurauksena kaikki vaihtavat paikkaa. Ja kyllä ne leikkivät innoissaan nuo lapset. Niin innoissaan, ettei meinannut kuulla keskellä olevan ääntä. Hiki tuli.

Sitten leikittiin lasten toiveesta kanikania kaikki yhdessä koossa. On ihana miten Rilif ottaa mukaan autistisen tytön ja kehitysvammaisen pojan, leikkien heidän välissään ja nostaen heidän kätensä ylös ja näin mahdollistaen heillekin mukana olemisen. Itselle on vaikea miettiä, miten ottaa heidät huomioon ja mahdollistaa osallistuminen heillekin.

Kun aikaa oli, Jenni veti sutsisatsin englanniksi ja sen jälkeen Fantti-biisin, joka oli myös käännetty englanniksi. Molemmat upposivat kuin kuuma veitsi voihin. Kaikki olivat fiiliksessä mukana, myös lukioikäiset ja vanhemmat.


Peukalot eteen, kyynärpäät taakse, polvet yhteen, peppu pystyyn, leuka eteen ja sutsisatsi sutsisatsi sutsisatsaa

Meidän toiveesta sitten vielä laulettiin, tosin minä ja Jenni ei osata sanoja, oltiin vaan fiiliksessä mukana. Askarreltiin eilen tyhjistä limutölkeistä ja parista mehupurkista marakasseja ja haluttiin testata niitä. Mulla ei ole ollut noin hauskaa aikoihin. Lapset soittivat, taputtivat, lauloivat ja innostuivat jopa tanssimaan ihan fiiliksissä. Suomessa teini-ikäiset pojat eivät ainakaan olisi jamittamassa, mutta täällä oli lattialla enemmän poikia kuin tyttöjä. Ihan mielettömän hauskaa.


Pojat todella ottavat musiikista ilon irti. Suomipojat, ottakaa tästä mallia.

Ei voinut tämän päivän päätteeksi todeta kuin, että me ollaan todella oikeassa paikassa työssäoppimassa.

1 Comments:

At 12:34, Anonymous Maria said...

Kuulostaa sellaiselta paikalta, että tosiaan on TEIDÄN juttunne. :) Upeeta. Ihanaa, että elämästä ja yhdessäolosta voi vieläkin nauttia vaikka maailma koettaa näyttää nurjaa puoltaan, jotta valo katoaisi itse kunkin elämästä. Paljon on itsestä kiinni, mitä tuleman pitää. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home