Annin oppimispäiväkirja ja portfolio

KV: Kuumuus hyydyttää paikallisetkin

Tuntuu, että jo muutama päivä on ollut vielä tukalampi ja kuumempi kuin aiemmin. Hikoilu on jatkuvaa ja heti kun pääsee omaan kämppään, haluaa kuoriutua vaatteista ja vain hengailla tuulettimen edessä. Tunne on vähän sama, kuin Suomessa kesällä ukkosta odotellessa, mutta sillä erotuksella, ettei mitään helpottavaa tule vaan kuuma vain jatkuu auringon laskeuduttua ja yölläkin. Tässä todella kaipaa meren äärelle, jossa vähän tuulisi, eikä kuumuus tuntuisi niin painostavalta.

Huomenna lähdetään lasten kanssa rannalle heti aamusta. Ihanaa. Ainoan ongelman aiheuttaa vain ajatus, pitäisikö verhoutua vaatteisiin peittääkseen lävistykset ja tatskat vai olla huolettomasti, koska mullehan ei ole suoraan mistään sanottu (muuta kuin kielletty, että ne mitään täällä tarkoittaisivat). Toisaalta, kun mennään rannalle, jossa ei pitäisi olla ketään meidän lisäksi, olisi ihana saada nauttia rantaelämästä oikein kunnolla ja stressaamatta.

Huomenna on viimeinen päivä paastoa ja kun ramadan loppuu iltakuudelta eli hetimmiten auringonlaskun jälkeen, aloittavat muslimit yöllisen kulkueena vaelluksen. Reitti kulkee myös lastenkodin portin ohi. Maanantain jälkeen on vielä juhlapyhiä, eli käytännössä koko Indonesia on pysähdyksissä ensi viikon (paitsi ehkä Bali). Kaikki ovat lomalla. Autonkuljettajat täältä lastenkodilta ja useimmat keittäjät, joten lapset osallistuvat ryhmissä ruuanlaittoon. Sairaaloissa saatetaan jopa sulkea osastoja ja kotiuttaa sieltä ihmiset, jotta hoitsut ja lääkärit pääsevät ramadanin viettoon.

Eilen illalla leikittiin taas yhdessä päivällisen jälkeen. Jotenkin ilmapiiri ei ollut niin mukava kuin aiemmilla kerroilla, liekö aiempien päivien tapauksilla ollut osaa. Kaikki eivät osallistuneet, mutta onneksi noin isosta ryhmästä riitti silti leikkijöitä. Leikittiin käsiläpsyä, joka vähän ontui, sillä kaikki lapset eivät ole hyviä keskittymään. Isossa ringissä osa kyllästyi, koska läpsy jumiutui toiselle puolelle ja he lähtivät pois kesken kaiken. Sutsisatsia toivottiin ja se onkin tänne sopiva leikki. Otettiin vielä takareiden venytykseksi viikinkipalloa tyttöjen ja poikien ryhmissä. Tytöistä osa on tosi rajuja ja muutama lähtikin kesken pelin, koska käsi tai pallo tuli päin näköä. Mitään hyötyä ei ollut siitä, että välillä yritti rauhoittaa peliä ja käskeä pitää pallon maassa ja matalalla.
Katsottiin vielä lasten kanssa videolta Dumbo, joka oli suomeksi puhuttu ennen kuin vetäydyttiin kämpille yhdeksän aikoihin.

Iltahartauden aikana Annaliisa puhui uskomuksista. En tiedä mistä aihe lähti, oltiinko itse mokattu jotain tietämättä vai oliko se vain halua kertoa taas vähän lisää kulttuurista, koska hän aloitti lauseen: ”Te ette voi ymmärtää.” Eräs tyttö oli poistunut illanvietosta, koska: ”täällä on piruja”. Täällä pienistä vuoristokylistä tuleville isoäidit ovat opettaneet, että jos ihminen istuu ilman ajatuksia, saatana hiipii häneen. En tiedä oltiinko näytetty siltä, vai joku muu..

Muutamien ihmisten on ollut vaikea uskoa, että täällä voidaan uskoa kaikenlaista, sillä Suomessahan ei mitkään maahisjutut tai vastaavat enää keneenkään uppoa. Täällä maalla eletään takapajuisesti, ei se tieto liiku niin kuin Suomessa. Tieto kulkee suusta suuhun, sillä ihmisillä ei ole televisioita tai radioita. Myöskään jääkaappi ei ole täällä mikään itsestäänselvyys, vaikka siihen saisi kerättyä rahat, syö moisen kylmänä pitäminen sähköä, mikä maksaa taas rahaa. Ehkä tarpeellisin nykyaikainen vehje, mitä paikalliset hankkivat, on skootteri tai mopo. Ja niiden kyytiin saadaan sitten lastattua koko perhe tai uusi ovi tai oman viljelyksen myyntiin menevä sato.

Tänään aamulla lapset aloittivat musisoinnin vasta vähän ennen seitsemää. Kierin punkassa kahdeksaan asti välillä musiikkiin heräillen. Kirkko oli yhdeksältä (osa lapsista lähti katoliseen kirkkoon ja ei katoliset jäivät tänne) ja saarnaamassa oli joku teologiaa opiskeleva englannin opettaja (sen opettajan englannilla en edes ihmettele, miten lapsilla on niin onneton englanti). Annaliisa ei ollut läsnä, joten tuntui todella puuduttavalta istua kuuntelemassa saarnaa, josta ei tajua mitään muuta kuin pari hassua sanaa (tuhan jeesus=jumala ja jeesus kristus). Kun ei Jennin kanssa muutenkaan olla niin kovia sunnuntaijumalanpalveluksen kävijöitä. Lasten laulut ovat joka tapauksessa kivoja kuunnella. Tänään esilaulajina oli kaksi pienempää poikaa, joista toinen yleensä soittaa rumpuja ja selkeästi ajatteli edessä ollessaan, että soittaisi rumpuja paremmin kuin häntä tuuraamassa ollut kaveri.

Tuntuu, että täällä jaksetaan tätä hengailua parhaiten suunnittelemalla tulevaa. Paljon on Lonely planettia luettu ja mietitty mitkä alueet olisi kiva nähdä. Balin Kutasta on kovin ristiriitaista tietoa, mutta halvat majoitukset ja surffausmahdollisuus puoltavat siellä käymistä. Jos meluisuus ja jengin örveltäminen käy ahdistamaan, voidaan aina vaihtaa mestaa. Sitäpaitsi Kutan alueella (jakautuu oikeasti 4 eri alueeseen) on yhteensä 8 kilometriä hiekkarantaa, siihen pitäisi mahtua vähän rauhallisempaakin asumusta.

Balin eteläkärjen siis Kutan lisäksi ajateltiin katsoa Denpasar, joka on Balin keskus, nimi tarkoittaa ”next to the market”, lupaavaa siis. Siitä voisi kivuta ylöspäin Ubudiin, jonne meidän Sri on lähdössä pitämään kanttiinia lastenkodin galleriaan. Sieltä sitten rauhoittumaan Lovina beachille, joka viimeksi bongattiin Lonely planetista. Suunnitelmia on kiva tehdä, mutta kuka sanoo, että niitä tarvitsee noudattaa, jos kuulee matkan päällä jostain paremmasta.

Mahat ei tykkää meistä, mutta eivät ole tykänneet oikeen koko reissun aikana. Mitään kunnon vatsatautia ei olla kumpikaan saatu vielä onneksi. Jospa se rauhoittuisi viimeistään kun palaa kotiin, vai kuuluuko siihen vielä uusi kolmen kuukauden totuttautumisjakso.

posted by Anni @ 4:28 ip.