tiistaina, lokakuuta 31, 2006

KV: Pieniä asioita

Ei mitään merkittävää tältä päivältä. Päivä on vain mennyt ja alkoi sillä, että herätyskelloni jätätti 45 minuuttia. Onneksi ei mitään merkittävää hätää, aamupalaletut olisivat ehkä olleet lämpimämpiä, jos oltaisiin oltu syömässä aiemmin.

Viisumiasiat ovat olleet pinnalla. Tänään ehti jo kerran muuttua tilanne ja meille sanottiin, että vasta torstaina päästään hakemaan viisumia. Nyt kuitenkin ollaan huomenna lähdössä, Sukati on täyttänyt viisumianomukset valmiiksi ja Suprapto on kirjoittanut kirjeen (jossa ilmeisesti ottaa vastuun meidän täällä olemisesta). Otettiin Jennin kanssa passikuvat toisistamme ja käytiin Srin kanssa tulostamassa kuvat Sukatin luona, joka asuu melkein naapurissa.

Ehkä nämä asioiden hoitamiset täällä siksi tuntuu niin vaikeilta, kun kaikki on niin hidasta, eikä jaksa luottaa, että asiat tapahtuu. Pelkää, että jutut jää hoitamatta, jos ei niiden perään kysy jatkuvasti ja tuntuu, että olen sillä onnistunut ärsyttämään suunnattomasti. Onnistun menemään aina väärään kohtaan kysymään jotain.

Ihmeellinen tämä Indonesian syksy. Juuri oli ramadan sen lopussa muslimien loma (eli kaikkien loma) 1,5 viikkoa. Lapset ehtivät olla lauantain ja maanantain koulussa, kun tuli taas joku juhla, jossa uhrataan meren jumalalle (kukka ja hedelmäuhreja, ihmiset on sekaisin ja rannoilla on rauhatonta, jengiä hukkuu täysissä paateissa kun jengi ei osaa uida). Ihmiset ovat töistä poissa kolme päivää. Tuntuu, että täällä työntekijä voi toimia ihan miten vain, kummallinen maa. Tv-sarjoissakin naiset vain itkee..

Ikävöin hesarin lukemista aamuisin, en ole oikein koskaan oppinut uutisten lukemiseen netistä. Täällä telkkarista ei juuri tule kuin Indonesiaa ja lähimaita koskevia uutisia.

Huomenna lähtö Patiin seitsemältä. Viisumin saannissa kestää kuulemma pari tuntia. Sri sanoi, että voidaan odotellessa kierrellä kauppoja, mutta haluaa viedä meidät jonnekin, missä londo huutoja kuulee vähemmän. Mulle jäi vähän epäselväksi, huudetaanko sille jotain, koska se kulkee londojen seurassa vai tuleeko sille vain kurja olo, kun meille huudellaan. Tuntuu, etten enää itse kuule tai näe huutoja ja tuijotusta, helpompaa olla kiinnittämättä huomiota.


Sappetua, Kristian, minä ja Irko sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen.

2 Comments:

At 15:02, Anonymous Maria said...

Toivottavasti viisumiasiat järjestyvät. Älkää menettäkö toivoanne. Hitaasti, mutta toivon mukaan varmasti, asiat etenevät. Toivottavasti koiratilannekin on nyt rauhoittunut vaikka koirat vielä siellä ovatkin.

 
At 13:28, Anonymous Anonyymi said...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

 

Lähetä kommentti

<< Home