torstaina, lokakuuta 26, 2006

KV: Tyttöjen juttuja

Lähdettiin tänään torille lähinnä halusta päästä aitojen toiselle puolelle. Herätys oli viideltä ja oli aika hirveää nousta ennen aurinkoa, toi ihan mieleen Suomen talven, jota siinä aamuisella sitten muisteltiin.

Kuudelta lähdettiin. Minä ja Jenni eteen kuljettajan kanssa, Sri, Rilif ja Teti lavalle. Teillä ei paljoa väkeä ollut, loma selvästi vaikutti ihmisten liikkumiseen. Torilla riitti väkeä, vaikka osa kojuista olikin kiinni myyjien lomaillessa. Meitä taas tuijoteltiin ja ihmeteltiin, mutta en enää kiinnittänyt siihen kauheasti huomiota. Tori on siitä mukava paikka, että suurin osa ihmisistä on vanhempia naisia ja heidän uteliaisuus meitä kohtaan on erilaista kuin miesten (yllättävää eikö vain). Käytiin tutuilla kojuilla ja lopulta taas parkkeerattiin yhden luokse, josta ostetaan vaikka mitä ja siinä kuluu aikaa yleensä eniten, helposti tunti tai päälle punnitessa ja laskiessa.

Kun huomattiin, ettei Rilifillä ollut oikein mitään osaa eikä arpaa ostosten tekemisessä, houkuteltiin hänet tulkiksi vaatepuolelle. Viime kerralla siellä katsellessa nähtiin aivan ihania pikkutyttöjen juhlamekkoja, oikein sellaisia prinsessamalleja. Päädyttiin ostamaan molemmat kolme mekkoa lahjaksi sukulaislapsille ja vastaaville. Kahdesta isommasta maksoin noin nelisen euroa kappale ja pienemmästä päälle kolme.

Mekkojen shoppailun jälkeen palattiin kojulle, missä vielä oli ostosten teko käynnissä. Juteltiin siinä Rilifin ja Tetin kanssa vaikka mitä Suomesta, juhlista, olemassa olevista ja tulevista poikaystävistä (jostain ihme syystä Rilif haluaisi Jennille nigerialaisen tai afgaanipoikaystävän ) jne. Tuli kauhean hyvä mieli moisesta turinatuokiosta.

Toinen mukava juttutuokio tuli torilla, kun tavattiin kojun vieressä istuessa tähän astisista miellyttävin miespuolinen paikallinen. Aluksi hän kysyi, olimmeko nähneet naista tyttärineen, josta puhe sujuvasti soljui siihen mistä ja miksi ollaan täällä. Hän puhui yllättävän hyvää englantia ja oli innoissaan päästessään käyttämään sitä. Hän oli tyytyväinen nähdessään ulkomaalaisia täällä ja pyysi meidät katsomaan isänsä kukkakaupan kukkasia, jos meitä kiinnostaa. Mukava nuorimies, joka sitten otti ja häipyi, ei painostanut yhtään eikä ollut tippaankaan päällekäyvä.

Torin jälkeen käytiin kaupassa mehuostoksilla, sillä se kruunaa aamiaisen täällä kuumassa. Törmäsin ensimmäistä kertaa mehutiivisteeseen täällä, joka vielä oli oikein hyvää, ei ollenkaan kuin siirapit, joita paikalliset käyttää.

Kauppareissun jälkeen puuhasteltiin taas askarteluhuoneessa, jossa joulukalenteri edistyy hyvää vauhtia. Melkein harmittaa, että se alkaa olla kohta valmis.


Jenni, keskeneräinen joulukalenteri ja askarteluhuone

On pitänyt jo aiemmin kirjoittaa melusta. Lonely planet sanoo siitä, että jos olet kuuro, se ei haittaa, mutta jos et niin muutaman kuukauden Indonesiassa oleskelun jälkeen olet. Täällä on keskimääräisesti paljon lujemmat äänet kuin Suomessa. Auton torven toitottaminen liittyy täällä pääasiassa varoittamiseen, minä tulen nyt ja sitten joillakin kuskeilla vielä tuttujen tervehtimiseen. Ja se ääni on kauhea. Indonesiassa on paljon huonokuuloisia, mutta epäilen, ettei syynä ole pelkästään yleiset välikorvantulehdukset ja liian vähän korvalääkärit. Toosat huutaa lujalla.

Onneksi osataan jo ilmaista kipua indonesiaksi. Kun Suomessa sanotaan auts niin täällä sanotaan aduu. Ihan hyvä, jos meidän auts auts tai aijaijai ilmaisuja ei ymmärretä.


Ensimmäinen mun kauniisti leikkaama yksilö, jota ei olisi raaskinut syödä kun se onnistui niin hyvin. Mango on niin hyvää..

Loppuun jotain suomalaisista nimistä: Lari tarkoittaa juosta, Matti tarkoittaa kuollutta ja Satu on yksi indonesian kielellä. Jaavaksi Aku on sinä ja Sami sami ole hyvä/samoin.


Ibu Narti kutsui meidät syömään. Kuistilla ibun mies, ibu, minä, Suprapto ja Annaliisa.

1 Comments:

At 15:13, Anonymous Anonyymi said...

Onpas kauniisti leikattu mngo!! :) Miä oon ite niin onneton tapaus kaikkien vähän erikoisempien hedelmien kanssa, että on kiva saada vinkkejä niiden suhteen. Tajusin muuten, miten toi toimii, kun luin sen sun aikaisemman merkinnän ja katoin tota kuvaa. :)

Hyvä muuten kuulla tuollaisia tietoja eri maista. Kun mietin, minne itse voisin matkustaa, niin täytyy ottaa tuollainenkin asia huomioon... Melu ei ainakaan mulle tee yhtään hyvää... Elimistö ei tykkää yhtään. Eihän ihmisiä edes oo luotu kestämään kovia ääniä. Varoitusäänten idean miä kyllä ymmärrän, mutta ei se tee niistä yhtään mukavampia kuunneltavia. :P

Mukavia tulevia päiviä teille kummallekin. :) Mun ymmärrykseni mukaan te olette pärjänneet hienosti siellä. Jatkakaa hyvillä mielin siellä oloanne! Huikea reissu teillä jo tähän mennessä.

 

Lähetä kommentti

<< Home