Annin oppimispäiväkirja ja portfolio

KV: Ei niin helppoa

Ei alkanut tämä kuukausi hyvin. Heti aamulla meidät haukuttiin pystyyn. Ei olla tehty täällä mitään, ei mitään. Pelkästään syöty. Ja Jenni on kaksi tuntia askarrellut. Ei tiedetä lastenkodista mitään. Ja koska ollaan harjoittelijoita, miksei olla tehty yhtään aamu- tai iltavuoroa. Oltiin hiljaa ja kuunneltiin kaikki kakka mitä meidän päälle valutettiin. Se ei ollut aiheellista tai rakentavaa, puhtaasti halua loukata meitä mahdollisimman paljon. Jos oltaisiin oltu Suomessa tekemässä tätä harjoittelua, oltaisiin kumpainenkin sanottu että selvä, jos tuolta tuntuu voidaan lähteä vaikka heti. Täältä se ei valitettavasti onnistu.

Kaikki tämä liittyy nyt ilmeisesti rahaan, meidän täällä asumiskustannuksiin ja sitten koululta tuleviin ohjauspalkkioihin. Liian monta kokkia vääntämässä soppaa luulen, sillä ohjauspalkkioissa ei pitäisi olla mitään ongelmia. Toinen ongelma on tämä. Meille sanottiin, että maksetaan asumisesta ja syömisestä 5 euroa per vuorokausi. Mentiin tyhmät antamaan 300 euroa kättelyssä kumpikin ja vasta kun nyt laskettiin, että kun tehdään kahdeksan kertaa viisi päivää putkeen (mitään viikonloppuvapaitahan ei täällä ole) niin 40 päivää pitäisi täyttyä. Ollaan täällä 42 vuorokautta, se kertaa viidellä tekee 210 euroa per nassu. Ja oli ilmeisesti virhe pyytää noita rahoja takaisin, sillä ne viskattiin tänään aamulla melkein päin näköä.

Siinähän oli sitten riemuisa joukko lähdössä viisuminnoutoon. Vain minä, Jenni ja Sri ja meidät vienyt kuski joka oli onnellisen tietämätön.

Immigration officen luona odoteltiin jotain ibua, joka tuli auttamaan meitä viisumien kanssa. Ihmiset pällistelivät meitä kuin filmitähtiä (tosin katseissa oli muutakin kuin pelkkää ihailua). Kun tämä mysteerinen ibu tuli, jätettiin hänelle paperit ja passit ja lähdettiin muille asioille. Tulostamaan kuvia, syömään ja nostamaan rahaa. Vatvottiin paljon aamuista ja purettiin yhdessä pahaa oloa. Ja välillä jopa naurettiin.

Täällä parkkeeraaminen ja parkkimaksut hoituvat sillä, että kadunvarsilla on useimmiten oranssipukuisia miehiä, jotka ohjaa sut vapaalle paikalle ja lähtiessä näyttää että nyt voit peruuttaa. Samalla kun lähdet, annat ikkunasta tonnin palkkion, parkkeerauksesta vai liikenteenohjauksesta, en tiedä.

Yksi parkkisetä oli hauska. Puhui meille kaikki sanat jotka englanniksi osasi: ”täng juu, täng juu” ja ”smoke”. Smoke kysymyksen kohdalla pyöritin päätäni ja sanoin ”Smoking kills” ja näytin eleillä kurkkupoikki ja irvistysyhdistelmän. Siitäkös ilo irtosi. Oli ehkä päivän paras ja piristi kummasti.

Kahden maissa noudettiin viisumit ja tiskillä oltiin ihmeissämme, sillä leimat oli merkitty 28.12.2006 saakka. Oli pakko epäillä, onko se kuitenkaan voimassa, sillä eihän meidän pitänyt saada kuin kuukauden viisumi. Hintakin oli pöyristyttävä: 750.000 rupiaa (pyöreästi 75 €), vaikka meille oli puhuttu, että yksi kuukausi olisi 900.000 rupiaa, eli alle puolet siitä mitä oltiin jo varauduttu maksamaan. Suuren ilon sain myös siitä, ettei enää uudestaan olisi viisumin uusimisrumbaa. Huomenna kun meidät vielä ilmoitetaan poliisille kaiken pitäisi olla kunnossa lähtöön saakka.

Kotiin palattiin ankein mielin. Mietittiin miten päin ollaan ja hymyilläänkö vaiko ei ja mitä mahtaa tulla niskaan. Juteltiin Suomeen ja purettiin sinne huoliamme, se rauhoitti vähän.

Kun kuudelta mentiin syömään, toivottiin, ettei Annaliisa tulisi meidän kanssa syömään. Hän kuitenkin tuli, eka ikävästi kommentoiden viisumista, sitten todeten, että nyt ootte vapaat. Lopuksi hän otti itse asian esiin, sanoi että ärsyttää saivartelu, muttei antanut meidän kommentoida siihen oikein mitään. Lopuksi jutteli mukavasti uutisista ja antoi neuvoja Balille. Ihan ok asia ei kuitenkaan hänelle ole, jotain sieltä paistoi läpi. Anteeksipyyntöä ei tullut aamuisista puheista. Ilmapiiri onneksi keveni hieman, nyt ei tarvitse varoa ja jännittää niin paljoa.

Pää on ollut kipeä Patin reissusta saakka ja nyt myöhemmin tuli lihaskipuja. Jenni totesi mut kuumaksi kuin patterin ja tulin mittaamaan lämpöä. 37,1 joka yleensä Suomessa tuntuu jo joltain, mutta nyt ei ole kuin nuo säryt. Toivottavasti tämä menee ohi tällä.. Sunnuntaiksi on meinaa ostettu jo bussiliput Denpasariin.

posted by Anni @ 8:41 ip.