perjantaina, marraskuuta 03, 2006

KV: ”Häpeä ja kateus, niistä saa voimaa..”

”..häpeän ja kateuden kun oikein oivaltaa.” laulaa Ismo Alanko. Häpeästä en vielä ole voimaa löytänyt ja kateutta ei ole onneksi tarvinnut tuntea pitkään aikaan. Häpeää sitäkin enemmän viimeisen vuorokauden osalta. On kamala fiilis kun tajuaa mokanneensa, sellainen fiilis, kun olisi läimäytetty kasvoille täysin yllättäen. Olen ollut täysin ajattelematon joissain asioissa, innostunut ja huoleton (eikä tämä piirre tunnu katoavan yhtää iän mukana).

Kun viisumiongelmat tulivat esiin ja jouduttiin räpläämään päiviä uusiksi, innostuin matkasuunnitelmista ja ajattelin, että on ihan loogista, että seitsemän päivää viikossa täällä ollessa se 40 vuorokautta riittää meidän harjoittelun ajaksi. Kalenteria katsottiin Annaliisan kanssa, eikä tullut pieneen mieleen, että jotain ongelmia voisi tulla. Ja kun ilmapiiri meni ikäväksi, ei ehkä edes halunnut ajatella moisia eikä todellakaan tullut mieleen kysyä asiasta.

Mieli siis ollut kurja ja osaksi omaa syytä, harmittaa, että olemme saaneet ehkä vähän extrapurkausta kaikesta muusta mikä Annaliisalle on aiheuttnut meidän lisäksemme stressiä. Täällä olevat rahahuolet ja kiireet, muilta rästiin jäänet maksut yms.. Tuntuu todella kurjalle. Harmittaa niin kamalasti se, ettei ole mahdollisuutta keskustella asioista niin että ilma puhdistuisi. Tänään hän on jutellut meidän kanssa mukavasti, ihan kuin mitään ongelmia ei koskaan olisi ollut.

Kirjoitettiin melkein kaksi tuntia mailia Suomeen Jennin kanssa myöhään eilen illalla ja samalla keskusteltiin asioista monelta kannalta. Niin paljon kurjaa oloa. Tunnen itseni pieneksi, tyhmäksi ja naiiviksi. On ollut niin helppoa jämähtää katsomaan asiaa yhdeltä kantilta. En tänne lähtiessän osannut kuvitella, että voisin saada enemmän haukkuja kuin edelliset oppilaat. Olin niin ajatellut onnistuvani, antavani lapsille jotain täällä ollessani ja ehkä saavani kiitostakin.. Päinvastoin. En tiedä, onko mitään mahdollisuutta muuttaa Annaliisalla olevaa käsitystä enää paremmaksi, haluisi niin paljon, että tämän harjoittelun jälkeen ei tarvitsisi jäädä kenellekään kurjia muistoja.

Ymmärrän nyt ehkä paremmin Annaliisaakin. Olisimme voineet toimia monessa kohtaa eri tavalla, mutta kun ei tiennyt. Nyt näen miten käytös on voinut entisestään ärsyttää. Silti en hyväksy, miten hän joissain tilanteissa toiminut. Oltaisiin kaikki voitu toimia paremminkin.

Harmittaa kauheasti, että olen ollut niin epätietoinen. En ollut lähtiessä tänne selvillä siitä, että Yvonne HDO:lta on meidän ensisijainen kontaktihenkilö näissä asioissa. Tuntuu typerältä saada se selville vasta nyt.

---

Noita yllä olevia ajatuksia olen kirjoittanut osin viime yönä ja osin tänään päivällä. Tilanne on lauennut ja ollaan vihdoin saatu sovittua asiat myös Suomeen päin. Edetään suunnitelmissa niin kuin ollaan sovittu. Tästä voi ottaa opikseen kaikki jotka haluaa.

Päivä tänään täällä on mennyt rattoisasti. Korjailin aamulla jaavalaismekkoani, jonka saumat kärsivät heti muutaman käyttökerran jälkeen. Lounaan jälkeen laitettiin Suprapton yahoo messengeriä kuntoon, että hän voi olla yhteydessä muihiin yhteistyötahoihin helpommin ja halvemmin.

Pyydettiin aamulla, että voitaisiin tänään leikkiä lasten kanssa ja että huomiselle jäisi aikaa toiveleikeille. Aloitettiin ensin formuloilla, johon lapset pääsivät hyvin sisään ja välillä innostuivat vähän liikaakin. Parin kierroksen jälkeen leikittiin silmämurhaajaa, mutta kukaan murhaajista ei saanut ihan kamalan montaa tapettua ennen kiinni jäämistään. Viimeiseksi evoluutioleikkiä, jonka en ole ikinä nähnyt loppuvan niin nopeasti.. ilmeisesti evoluutiossa vähän oiottiin ja kehityttiin ihmisiksi poikkeuksellisen nopeasti.

Päivällisen ja iltahartauden jälkeen askarreltiin taas narujen parissa. Sappetua oli tehnyt kaksi vaikeamman ja hitaamman tekniikan nauhaa tähän mennessä. Ihan mielettömän suloinen poika ja on ihanaa katsoa miten hän innostuu. Tänään nauhoja pyöritteli myös muutama vanhempikin poika. Lasten aika itsenäisen työskentelyn ohella sitten piirsin muutamat A3:n kokoiset lampaat joulukuvaelmaan ja aloitettiin Jennin kanssa hevosen pään tekeminen. Ongelma täällä ovat vain materiaalit, niiksi pitäisi muuttua itse tai ostaa ne itse.

Pelleilin lasten edessä hevosenpään alku päässäni. Heille taitaa olla vierasta aikuisen pelleileminen, sillä suomalaiset lapset eivät olisi nauraneet läheskään noin sydämensä kyllyydestä.

Huomiselle riittää tekemistä, olisi vielä hyvä tänään pakkailla, mitä Jenni tuolla juuri nyt tekee ja välillä huutelee, että otanko sitä tai tätä..

1 Comments:

At 23:59, Blogger inkun said...

hyvä juttu et oot pelleilly siellä omana ittenäs. lapset ei ole tyhmiä, eikä yhtään sen alempi arvosia ku aikuiset siellä tai suomessakaan.
on hyvä muistaa joka tilanteessa, et kaikki on saman arvosia, on sitte indonesialainen lastenkotilapsi, suomalainen hyvätulonen ja hyvän koulutuksen saanu aikuinen, vaikeavammanen, it-miljonääri, vai afrikan nälkää näkevä..
vaikken indonesiassa asti olekaan, nää jutut on kokoajan mielessä tuolla vammasten parissa ollessa. toki aina, mut siellä se on konkreettisempaa. vaikka nuoret aikuiset istuu pyörätuolissa liikkumatta, kykenemättä kommunikoimaan, niille voi silti jutella, niille voi kertoo juttuja ja nauraa, ja koskee:)

 

Lähetä kommentti

<< Home