Annin oppimispäiväkirja ja portfolio

LASTENKOTI: Viikonloppu vähillä levoilla

Lauantaina oli pitkä vuoro klo 9-21. Töihin mennessä niin lapset kuin aikuisetkin olivat aamupalalla. Hoidettiin sijaisen kanssa lakanoita mankelin kautta kaappiin ja avustin synttärisankaria kakun teossa.

Neiti rönsyileväinen ei kuulemma ollut ikinä täyttänyt kakkua, joten olin henkisenä tukena. Vaaleanpunaista mansikkakermavaahtoa pursottimella, koristeiksi syötäviä pieniä kukkasia ja lehtiä, kahdenlaisia strösseleitä ja koristekuulia. Yritin rajoitella välissä neidin intoa lisätä kaikkea. Pelkäsin että menee överiksi ja täyden stopin pistin vain kahvipapukarkeille, mitä neiti meinasi laittaa mansikkakermavaahtokakkuunsa. Kaunis kakku tuli, eikä se lopulta näyttänyt liian täyteen tungetulta.

Muuten sitten juhlien valmistelujen ja jälkien siivousten kanssa painittiin. Neidillä on hallussaan tämä hommien delegointi, joten kaikki yritettiin ovelasti nakittaa muille. Onneksi tämä piirre oli tiedossa ja tyttö joutui hommiin. Juhlat meni hyvin, mutta jälkien korjaamisesta sai sanoa jokaisesta asiasta erikseen. Jopa siihen pisteeseen, että minua alkoi jossain vaiheessa oikeasti ärsyttämään sanominen.

Muutenkin meni mukavasti ruokailujen jaksottaessa päivää. Välissä useampaan kertaan ulkoilua lapsilla, minä pääsin taas tekemään ruokaa jota en kotona tee (jauhelihakeittoa) ja kerkesimpä minäkin pihalle päivällisen jälkeen.

Yhteistä footbaginpotkimista en saanut kahden pojan kanssa aikaiseksi, mutta potkiskelin sitä yksinäni samalla pihalla skeittailevan ja toisen ralliautoa askartelevan kanssa. Sain myös skeittaamisen ensimmäisen oppitunnin, pysy skeitin päällä. Vihdoin oli jotain, millä sain luotua paremmin yhteyttä näihin poikiin, minä kun en osaa heidän kanssaan jutella lätkästä tai pelata sählyä. Vaikkei ollut varsinaista yhdessä toimimista, oltiin kuitenkin yhdessä pihalla ja tuli juteltua.

Huomasin jo lauantaina töihin mennessä, että perjantain keskustelutuokio opettajan ja ho:n kanssa antoi varmuutta ja rohkeutta. Päätin myös yrittää ottaa rennommin, erityisesti, kun siitä oli keskustelutuokiossa puhetta ja pitkä päivä oli edessä.

Mietiskelin omaa energiankäyttöä. Kun ensimmäisen kerran olin leiripuuhissa vastuullisemmassa asemassa, muistan hyvin, kun keskellä viikkoa itkin, kun en saanut tehtyä kaikkea mitä olin itselleni hamstrannut. Sen jälkeen leiripuuhissa olen ollut tarkka levon määrästä ja tietoinen siitä, minkälaisen määrään hommia jaksan tehdä ja vastuuta ottaa. Työssäoppimisjaksolla kyse ei ehkä ole samalla tavalla konkreettisista asioista, mutta omat vaatimukseni eri asioista ovat samalla tavalla helposti hyvin korkealla. Ei ihme kun työpäivän jälkeen väsyttää kun yrittää imeä ja oppia kaiken heti samalla tehden työtä hyvin ja vuorovaikuttaen yms yms.

Sunnuntaina oli aprillipäivä ja se näkyi. Jäynää ja jekkua tuli vastaan, kaikki niistä eivät edes oikein hyvän maun rajoissa. Päivä meni aika rauhallisesti. Huomaa hyvin, kun ei heti kirjoita asioita muistiin ne liukenevat sieltä hyvin äkkiä. Pakko olla itselleen armollinen tässä asiassa. Aikaa ja voimia ei vain ole riittänyt.

Maanantaina oli aamuvuoro ja kaksi lasta kotona. Aika leppoisasti ja letkeästi päivä sujui. Aamulla väsymystä, sitten siivoilua. Syötiin lasten kanssa lounasta ja katsottiin Ötökän elämää leffa. Synttärisankarin kakun täyttämistä.

Käytiin yhden pojan kanssa kaupassa iltapäivällä hakemassa lisää maitoa. Poika jutteli kännisistä, kuinka ne”näin kompastuessaan tähän ja sitten lyö pään tohon ja kuolee”. Jostain orpo olo kommentista lähti keskustelu siitä, olenko minä orpo ja kuinkä hän on (äiti on siis kuollut). Päivän mittaan poika oli monesti kysellyt isälle soittamisesta. Vasta rapsalla kuulin, että isää ei olla tavoitettu pitkään aikaan ja pojalla varmasti huoli, onko alkoholiin taipuvainen isä kuollut.

Samalla matkalla käytiin mielenkiintoinen oma lähikauppa keskustelu. En tiennyt kaupalle menevää reittiä lähikaupalle. Kerroin etten ollut koskaan siellä käynyt ja poika tuhisi ihmeissään jotain vastaukseksi. Sanoin, että mulla on oma lähikauppa jossa käyn, joka on lähellä mun kotia, samoin kun kauppa jonne oltiin menossa on hänen kotinsa lähellä. Poika tarttui monesti omistussuhteeseen, ei ole hänen kauppansa. Ja totesi myös, ettei lastenkoti ole hänen kotinsa. Muistelen kyllä kuulleeni, ettei pojan isä ole antanut pojalle hyväksyntää asua lastenkodissa ja siitä varmasti tämä ajatus kodin sijainnista todennäköisesti isän luona.

Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen

posted by Anni @ 5:13 ap.