ALLI: Itsearviointi - Kehittämishanke: elävä kirjasto Helsingin kirjamessuille
Alla tiivistetty itsearviointi ilman kehitysideoita..
ALUKSITein näyttöni järjestämällä elävän kirjaston Helsingin kirjamessuille 25.-28.10.2007. Elävä kirjasto oli auki messujen jokaisena päivänä kolmesta neljään tuntiin, jolloin lainasimme ihmisille sukupuoli-, seksuaali- ja muita vähemmistöjä sekä nuorisokulttuureja edustavia eläviä kirjoja 20 minuutin keskustelua varten. Ideana oli tarjota kohtaamisia sellaisten ihmisryhmien edustajien kanssa, joihin lainaajilla ei ole omassa elämässään kosketusta sekä rikkoa ennakkoluuloja ja stereotypioita.Tässä itsearvioinnissa pohdin Helsingin kirjamessuilla järjestetyn elävän kirjaston onnistumista sekä arvioin omaa työtäni. Näytössä monikulttuurisuutta oli tuoda esiin eri nuoriso-, vähemmistö- ja etnisiä kulttuureja edustavia ihmisiä ja antaa ihmisille mahdollisuus päästä vuorovaikutukseen heidän kanssaan. Kun ihmiset pääsevät tutustumaan erilaisiin ihmisiin on mahdollisuus karsia pelkoja ja näin vähentää vihaa. Kas tuo homo onkin ihan normaali ihminen ja vanhempi, eikä heti tarraamassa kiinni! Tai että liikuntavammainen vain liikkuu eri tavalla, mutta käy töissä ja elää muutenkin ihan normaalia elämää. Eikä nuo transsukupuoliset olekaan onnettomia ja haluaisi muuttaa elämäänsä muunlaiseksi.. Näillä kokemuksilla voidaan levittää suvaitsevaisuutta. Monikulttuurisuus ei ole pelkästään maahanmuuttavia ja valtaväestöä koskettava sana, vaan se koskettaa meitä kaikkia erilaisia, eritavalla ajattelevia ja eläviä. Muita ymmärtämällä meidän helpompi elää ja olla naapureina, työkavereina tai satunnaisina vastaantulijoina.NÄYTTÖSUUNNITELMAN JA TEHTÄVIEN ARVIOINTIMessuosaston rakentaminenOlin nähnyt messuosaston pohjakuvan etukäteen ja yhdessä oli mietitty lukusalin ja ”kirjahyllyjen” sijoittelua. Messuosasto syntyi ilman sen suurempaa pohdintaa. Etukäteen oli sovittu, että Setalta tulee tuoleja lukusaliin ja Mirellan kanssa hoidimme vielä paikalle pieniä pöytiä sekä Allianssista tuoleja kirjoille. Rakensimme messuosaston Mirellan kanssa myöhään keskiviikkoiltana noin kahdessa tunnissa. Saimme luotua ankeasta kopista viihtyisän ja erityisen kotoisa siitä tuli, kun kirjat ja muu elävän kirjaston henkilökunta saapui paikalle.Elävien kirjojen hankkiminen kirjastoonEläviä kirjoja meillä oli neljän päivän aikana yhteensä 36 henkilöä, joista osa oli päivän tai kaksi ja muutama jopa neljänä päivänä. Näistä henkilöistä minä sain mukaan 12, Seta 11 ja loput rekrytoitiin jonkun muun tiimissä työskentelevän kautta. Taustalla oli tavoite tuoda kirjamessuille nuoria kirjoja eri vähemmistöistä (vammaisryhmät, etniset vähemmistöt, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt sekä nuorisokulttuureista. Kirjavalikoimaan vaikuttavat hyvin paljon työntekijöiden omat kontaktiverkostot.Yhteyshenkilönä toimiminenHyvin paljon aikaa meni yhteydenpitoon ja sähköpostien kirjoittamiseen. Tässä kohtaa haluan viitata herkkyyden tärkeyteen, joka oli yksi suuri syy, miksi kaikkien elävään kirjastoon liittyvien viestien kirjoittamiseen meni vielä hieman normaalia enemmän aikaa.Muita asioita, joita tuli prosessin aikana vastaanLukiessani Mirellan minulle välittämään messukeskuksesta lähetettyä tiedotetta järjestäjille huomasin siinä puhuttavan lehdistötiedotteesta ja tapahtumainfosta. Keskustellessani niistä sain kuulla, että minun tehtäväni on kirjoittaa teksti ja sen jälkeen tiedottaja käy ne läpi.Oli kyllä opettavaista kirjoittaa tekstiä elävä kirjasto –esitteeseen, lehdistötiedotteeseen (tämä tuli täytenä yllätyksenä minun tehtäväkseni) ja kaikkiin viesteihin, joita lähettelin elävän kirjaston kirjoja etsiessäni ja asioista tiedottaessani. Kun oli pähkäillyt tekstejä ja sanamuotoja, tuntui, että teksti soljuu sormista paljon helpommin ja samalla joutui miettimään itse metodia. Hyvä keino päästä enemmän sisälle elävään kirjastoon, mutta kuitenkin melko haastava.Käytännön järjestelyt messuillaElävä kirjasto oli auki 3-4 tuntia kerrallaan. Ensimmäisenä päivänä tuli valmistelujen kanssa kiire ja elävän kirjaston auetessa minä ja toinen työssäoppija lähdettiin muualle askartelemaan loput kirjallisuusluettelokansiot valmiiksi. Valmistelimme myös seuraavien päivien kirjallisuusluetteloiden sivut päivien mukaan, jotta olisi mahdollisimman helppoa vaihtaa kirjallisuusluettelot paikalla olevia kirjoja vastaaviksi.Käytännön asioista huolehtiminen painoittui enemmän aamuun, kun messut aukesivat, sekä heti ennen ja jälkeen elävän kirjaston. Messujen avauduttua pääovelle piti toimittaa nimilista ja kulkukortit, jotta kirjat ja kirjastonhoitajat pääsevät sisälle. Ennen kirjaston aukeamista otin kirjoja vastaan osastolla, vaihdoin muutaman sanan, annoin elävä kirjasto -t-paitoja puettavaksi päälle ja jaoin ruokakuponkeja. Käytiin yhdessä ennen elävän kirjaston aukeamista läpi jokaisen kirjan roolit, asiat joista kirjojen pitää huolehtia(aikataulut ja ilmoittautuminen kirjastonhoitajille) ja päivien kulku. Elävän kirjaston jälkeen purettiin yhdessä tunnelmia päivästä ja kirjat pääsivät kertomaan kokemuksiaan eri lainaajista ja kysymyksistä.Vaikka tekemistä riitti, yllätyin työn vähyydestä elävän kirjaston ollessa auki. Juoksevia asioita ei juuri ollut ja pääsin taustalla tekemisen sijaan tekemään elävää kirjastoa työskentelemällä kirjastonhoitajana eli markkinoimaan kirjastoa osaston ohi kulkeville sekä pitämään huolta lainauslistasta. Muut työt sijoittuivat enemmän elävän kirjaston ympärille.Aikataulusta ja elävien kirjojen ja kirjastonhoitajien hyvinvoinnista huolehtiminenAikataulut menivät hyvin omalla painollaan. Elävien kirjojen ja kirjastohoitajien hyvinvoinnista huolehtiminen oli lähinnä jutustelua, fiilisten kartoittamista ja turvallisen ilmapiirin luomista. Mitään ongelmia tai kriisitilanteita ei tullut. Eräällä kirjalla oli hankala lukija, joka tuli esittämään tahallaan kärkeviä ja ilkeitä kommentteja vain lopuksi kertoakseen edustavansa samaa vähemmistöryhmää ja testanneensa kirjaa. Tämä oli esimerkiksi sellainen tilanne, joka vaati kirjaa pitämään pienen tauon ja keskustelemaan asiasta. Hyvin tärkeää onkin juuri se, että kirja saa puhua tarpeeksi kokemuksistaan haastavien lainojen jälkeen.Arviointilomakkeiden kerääminen lukijoilta ja kirjoilta.Jaoin Mirellan kanssa lomakkeet kirjoille ja keräsimme ne yhdessä. Muut kirjastonhoitajat olivat hyvin aktiivisia muistuttamaan lukijoita lomakkeiden täyttämisestä. Messujen lopussa keräsin paperit yhteen ja ne lajiteltiin lukijoiden ja kirjojen pinoiksi. Messujen jälkeen elävän kirjaston onnistumisen arviointiaKäytiin keskusteluja ja oltiin hyvin tyytyväisiä siihen miten elävä kirjasto onnistui kirjamessuilla. Lainoja oli yhteensä 164 neljän päivän aikana, mikä on oikein hyvä määrä. Yksinkään kirja ei jäänyt kokonaan lainaamatta, mutta suosio jakautui epätasaisesti ja osa kirjoista olisi kaivannut enemmän lukijoita. On siis aina hyvä miettiä, minkälaiset kirjat tulevat luetuiksi ilman, että kirjastonhoitajien pitää lähes säälillä heidät kaupata lukijoille. Tässä siis kannattaa katsoa aikaisempien elävien kirjastojen tilastoja. Tosin jossain lukematta jäänyt kirja on saattanut olla toisen paikan suosikki.Muita messujen jälkeen tulleita tehtäviäTehtäviini kuului myös purkaa palautteet ja tehdä niistä yhteenveto. Harmittaa, että asioita jäi kesken, sillä en ollut osannut arvioida kuinka paljon aikaa tulisi menemään seminaareissa ja kokouksissa, jotka tulivat vähän yllättäen ohjelmaani. En myöskään osannut arvioida, kuinka pitkään palautteiden purkamiseen voi mennä aikaa. Pyrin kuitenkin jättämään kaiken siihen pisteeseen, että siitä on helppo muiden saada selkoa ja viimeistellä yhteenveto.Palautteet ovat hyvin tärkeitä elävän kirjaston kehittämisen kannalta sekä arvokasta palautetta elävä kirjasto –tiimille järjestelyiden onnistumisesta..TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Ensimmäisenä tavoitteenani oli tuoda esiin Helsingin kirjamessujen elävässä kirjastossa vähemmistöjä ja eri nuorisokulttuurien edustajia moninaisesti kiinnostavalla kirjavalikoimalla ja saada paljon lainauksia sekä tehdä menetelmää tutuksi.Kirjavalikoima oli laaja ja monipuolinen. Itse olisin kaivannut kirjavalikoimaan enemmän etnistä taustaa olevia kirjoja. Muslimi-, maahanmuuttaja- ja venäläiskirja olivat hyvin suosittuja. Valitettavasti omat kontaktini eivät vielä sisällä esim. maahanmuuttaja verkostoja.Henkilökohtaisista tavoitteista ensimmäisenä oli viedä koko tapahtuma kunnialla läpi, oppia samalla lisää elävä kirjasto ‑menetelmästä ja tapahtuman järjestämisestä sekä näyttää, että olen joka suhteessa valmis tekemään näitä asioita työkseni.Saavutin tavoitteeni tässä osin täysin. Opin valtavasti elävän kirjaston järjestämisestä ja itse menetelmästä. Tunnen olevani valmis ja hallitsen hyvin tapahtuman järjestämisen alusta loppuun saakka. Halusin myös oppia herkkyyttä toimia erilaisten vähemmistöryhmien kanssa. Erityisesti elävän kirjaston yhteydessä haasteena oli ja on jatkossa se, miten ilmaista vähemmistöryhmän erityispiirrettä ilman, että saa sen kuulostamaan varovaisuuttaan loukkaavalta. Esimerkiksi elävien kirjojen hankkimisessa nämä ryhmien erityispiirteet ovat olennaisia.Tiedostin hyvin tämän herkkyyden tarpeen ja osasin ottaa hyvin huomioon erityisryhmien tarpeita. Vain yksi kirjoista toi esiin mielipahansa ja tämänkin ennen elävän kirjaston alkamista. Koulutuksessa pyydettiin jokaista kirjaa kirjoittamaan neljästä seitsemän stereotypiaa, joita usein kohdistuu hänen edustamaansa ihmisryhmää kohtaan. Tässä ohessa ei oltu kerrottu, että stereotypialistaa tullaan mahdollisesti muokkaamaan tiimin puolesta. Turhaa pahaa mieltä syntyi, kun eräs kirja loukkaantui stereotypialistan muokkaamisesta ja siitä, että sieltä puuttui hänen kirjoittamiaan stereotypioita. Asiasta olisi vältytty, jos olisi etukäteen muistettu kertoa, että tiimi käy stereotypiat läpi ja muokkaa niitä tarpeen mukaan.Pahoittelin asiaa ja kerroin sen olevan meidän virheemme, kun emme muistaneet kertoa. Yritin myös selittää, miksi oli tarvetta muokata tekstejä. Tilaa on yhdessä paperissa rajallisesti, iso ja selkeä teksti on helpommin luettavissa ja stereotypioiden pitäisi toimia lukijoiden kiinnostuksen ja ajatusten herättäjinä. Silti loppupalautteessa kirja oli vielä asiasta pahoillaan.YHTEENVETOElävän kirjaston järjestäminen oli positiivinen kokemus. Näyttösuunnitelmaa kirjoittaessani ja sen palauttamisen jälkeen tuli useita yllättäviä töitä, joihin en ollut osannut varautua ja joita muutkaan eivät olleet tiedostaneet tai eivät olleet niistä minulle kertoneet. Nämä olivat haastavia ja hyviä kokemuksia, sillä yleensä kaikessa tulee vastaan yllättäviä tilanteita ja tehtäviä, jotka tarvitsee saada hoidetuksi.Elävän kirjaston suunnittelun aloittaminen ei päässyt minun osaltani alusta asti ehkä ansaitsemaansa vauhtiin. Ihmisillä taisi olla kiirettä ja palaveria lykättiin pidemmälle sekä oma sairairastumiseni vei aikaa elävältä kirjastolta. Kirjojen hankkiminen pitäisi osata aloittaa tarpeeksi ajoissa. Ongelmana oli, että yksi tiimin jäsen oli lupaillut hankkia kirjoja tahoiltansa (palaverissa ennen kuin tulin kuvioihin), mutta hän ei ollut fyysisesti läsnä eikä muilta tehtäviltään päässyt osallistumaan aktiivisesti. Mielestäni liian pitkään jätettiin kirjojen rekrytointia hänen varaansa, ennen kuin lähdimme etsimään ihmisiä kirjoiksi elävä kirjasto –sähköpostilistalta sekä omilta tahoiltamme. Muut tiimin jäsenet olivat myös hyvin kiireisiä ja tuntui, että elävä kirjasto oli heille vain sivuprojekti muiden töiden ohessa, mikä varmaan onkin totta ja realistista työn arjessa. Tiimissä haastavuutta toi se, että kokenut elävä kirjasto –tapahtumien järjestäjä ei ollut juurikaan paikalla ja suunnitelmia ja päätöksiä tehtiin sellaisten ihmisten kanssa, jotka olivat uusia elävän kirjaston parissa. Muutaman kerran harmitti, kun viime metreillä mukaan ehtinyt konkari kertoi miten asioita tehdään ja olin jo ehtinyt suunnitella niitä. Konkarin tietous varmasti helpotti lopulta työtäni, mutta olisin halunnut kuulla asioista aiemmin. Tunsin, että olin tehnyt asioita ja suunnitelmia turhaan. Mietin myös jälkikäteen, miten olisin onnistunut ilman neuvoja ja jäikö jostain virheestä oppimatta. Tähän ei voi kuin todeta, että ihanteellista olisi ollut, että joko koko tiimi olisi ollut kaikissa tapaamisissa tai konkari olisi ollut mukana alusta asti perehdyttämisessäni.Tapahtuman järjestäminen oli tuttua ja luontevaa, koska olen työskennellyt niin paljon leireillä. Elävän kirjaston järjestäminen oli hyvin samankaltaista, vaikka joissain asioissa, esim. organisoimisessa ja tiedottamisessa joutui ajattelemaan paljon laajemmin ja muuttuvia tekijöitä (esim. kirjat ja lainaajat) oli paljon enemmän.Elävän kirjaston yhteydessä on tullut esiin itseilmaisun haastavuus. Aihe on herkkä ja varsinkin elävinä kirjoina toimivien kanssa puhutaan heidän persoonaansa lähellä olevista asioista, joten pitää todella pohtia millaisia sanamuotoja käyttää. Toisaalta pohtiessaan on liukkailla jäillä ja on siksi varottava, ettei mene ylivarovaisuuden puolelle. Jos liikaa yrittää puheitaan silotella voi lopulta loukata yhtä paljon kuin puhumalla suoraan. Itse olen vielä persoonaltani jossain kohdin melko suora ja saatan käyttää rajujakin ilmaisuja, joita on helppo tulkita väärin, jos minua ei tunne hyvin.Kirjojen perehdytyksessä pitäisi olla hyvin selkeät ohjeet ja kuvaus kirjojen stereotypialistoista. Vaikka stereotypioiden ei kuulu menetelmän mukaan olla kirjoista itsestään vaan heidän edustamastaan ryhmästä, tulee näistä stereotypioista helposti hyvin henkilökohtaisia. Kirjat pitäisi saada edes jollain tasolla ymmärtämään, mikä merkitys on sillä, että tiimi käy listat läpi, muokkaa niitä ja tekee niistä paremmin myyviä, vaikka lopulta aina kysytään kirjoilta, hyväksyvätkö he listan. Ja vielä lopuksi..Tämä on ollut antoisaa. Olen ollut innostunut ja motivoitunut, eikä asioihin tarttuminen ole pelottanut minua. Tai jos joku onkin, olen saanut sen hoidettua nielemällä pelkoni ja tarttumalla tehtävään. Olen tehnyt vastuulleni annettuja tehtäviä ja sellaisiakin tehtäviä, mitä minulta ei ehkä ole odotettu. Osaan toimia ryhmässä, huomioida muita ja antaa tilaa tai ottaa sitä tarpeen vaatiessa. Vahvuuksiani on vahva organisointikyky, tilanne haltuun –asenne, tietoteknisesti laaja osaaminen sekä projektin hahmottaminen ja hallinta.Huomiota pitää jatkossa kiinnittää erityisesti omien voimien riittämiseen ja siihen, kuinka loppuun asti pitää asioita viilata vai onko jo riittävän hyvä. Myös ammattikielen ymmärtäminen ja ammattienglannin oppiminen ovat asioita, jotka varmasti tulevat esiin ja kehittyvät työelämässä.
Tunnisteet: allianssi, elävä kirjasto, itsearviointi, kansalaisjärjestö, näyttö, työssäoppiminen
ALLI: Nuorten salainen maailma internetissä
Vietin eilen iltapäivän seminaarissa, jonka aiheena oli Nuoret ja arkipäivän rasismi - internet ongelmana ja tukimuotona. Kolmituntinen oli paljon mielenkiintoisempi, kuin osasin odottaa. Paikalla oli ihmisiä nuorten käyttämiltä foorumeilta, monikulttuurisen nuorisotyön tekijöitä, opetusministeriöstä, chattivalvojina toimivia, vähemmistövaltuutettu jne. Mielenkiintoista keskustelua syntyi ja erääksi tärkeäksi asiaksi nousi se, että ammattikasvattajan pitää tietää omat suhtautumisensa voidakseen vakuuttavasti keskustella rasismista ja syrjinnästä.
Mieleeni jäi kaivertamaan, minkälaisia ennakkoluuloja ammattikasvattajalla saa ja voi olla? Itse vierastan esimerkiksi suuria somalijoukkoja, mutta kaikki somalit, joiden kanssa olen ollut tekemisissä ovat olleet hyvin mukavia.
Seminaarissa nousi myös vahvasti esiin internetin kontrolloimattomuus. Löytyy keinoja kiertää chattibannaukset ja toisille foorumeille voi mennä jatkamaan propagandansa levittämistä.. Tehokkaimpia keinoja on kuulemma chateissä ja foorumeilla hiljentää käyttäjä, jolloin hän näkee kaikkien muiden kirjoitukset, muttei saa omaa viestiään muille.
Seminaarin jälkeen kuulin Jokelan tapauksesta. Meni koko eilinen, ennen kuin oikeastaan yhtään ymmärisin ja illalla viimein luin muutamia uutisjuttuja netistä. Yöunet jäivät vähiin ja aamulla oli raskasta nousta. Hesarin uutisointeja silmäilin, enkä halunnut niihin liikaa paneutua. En halunnut lähteä töihin silmäluomet turvonneina.
Töissä oli heti saapumiseni jälkeen hiljainen hetki. Talon työntekijöiden lisäksi paikalla ilmeisesti oli opiskelijaryhmä, sillä sali oli aivan täynnä. Hiljennyttiin yhdessä uhrien muistoksi. Jotenkin hiljentyminen tuntuu turhalta, tärkeintä oli, että meitä oli monta samassa paikassa. Enemmän kaipasin yhteistä keskustelua kuin hiljaisuutta, jossa lietsoa omia tunteita. Kyyneleet ovat muutenkin olleet tänään lähellä.
Olen miettinyt eniten luokkatovereitani. Kuinka paljon tämä koskettaa heitä, jotka työskentelevät paraikaa alueen nuorien kanssa tai nuorien kanssa muualla, heitä, jotka asuvat alueella ja heitä, joiden lapset käyvät samaa tai läheistä koulua. Itse mietin tätä paljon melkein valmiina nuorisotyönohjaajana ja niin varmasti myös muutkin luokkalaiset. Tänään olisin todella halunnut olla koulussa.
Onneksi olen saanut puhua täällä töissä muutamien ihmisten kanssa. En edes tiedostanut kuinka suuri tarve oli puhumiselle ja on edelleenkin, saati olisin osannut sanoa sen ääneen.
Tapauksen ja eilisen seminaarin jälkeen olen miettinyt, kuinka helposti nuoret saavat kaiken käsiinsä internetissä ja kuinka hyvin tieto heidän keskuudessaan siellä leviää. Jos jotain on poistettu alkuperäiseltä sivustolta, joku muu on jo kopioinut ne omalle serverilleen. On uskomatonta, miten erilaiset kuva- ja videomateriaalit kulkevat nuorelta toiselle ja kuinka vanhemmat ja aikuiset eivät todennäköisesti ole kovin tietoisia siitä.
Elämä jatkuu, vaikka suru ja ajatukset vellovat.
Tunnisteet: allianssi, internet, nuoret, nuorisotyö, työssäoppiminen
ALLI: Näyttösuunnitelma - Kehittämishanke: elävä kirjasto Helsingin kirjamessuille
Näyttösuunniltelma hieman tiivistettynä alla.
---
Elävä kirjasto
Elävä kirjasto on aivan kuin tavallinen kirjasto, josta lukijat lainaavat ”kirjan” tietyksi ajaksi. Elävällä kirjastolla ja tavallisella kirjastolla on vain yksi ero: elävän kirjaston kirjat ovat ihmisiä. Lukukokemukset ovat vuoropuhelua kirjan ja lainaajan välillä.
Elävä kirjasto haastaa ihmisiä kohtaamaan omat ennakkoluulonsa ja stereotypiansa erilaisten ihmisryhmien edustajia kohtaan. Elävä kirjasto ‑menetelmällä voidaan lisätä tietoisuutta erilaisuudesta ja lisätä ihmisten välistä rakentavaa vuoropuhelua ennakkoluuloista. Se tarjoaa mahdollisuuden keskustella sellaisten henkilöiden kanssa, joita emme arkielämässä muuten kohtaisi. Elävässä kirjastossa kirjat ovat vastaamassa niihin kysymyksiin, joita ei muuten tulisi esitettyä.
Paikalta löytyvät tutut elementit, kirjastohoitajat, lainaustiski ja kirjastokortti. Kirjan voi valita luetteloa selaamalla tai kirjastonhoitajan avustuksella. Kirjan saa lainata ennalta sovituksi ajaksi, joka voi vaihdella tapahtumasta riippuen 15 minuutista tuntiin. Kirjan saa palauttaa myös ennen laina-ajan päättymistä.
Elävä kirjasto perustuu toisen ihmisen kunnioittamiseen. Yhtenä tärkeänä sääntönä on, että lainaajan pitää palauttaa kirja samassa henkisessä ja fyysisessä kunnossa kuin lainattaessa. Elävänä kirjana toimivien on hyvä varautua lainattaessa kohtaamaan myös sellaisia henkilöitä, joilla saattaa olla hyvin yksipuolinen tai jopa negatiivinen kuva kirjan edustamasta ihmisryhmästä. Loukkaavaa käytöstä ei kuitenkaan tarvitse sietää.
Elävä kirjasto -menetelmän on Suomessa rekisteröinyt Suomen nuorisoyhteistyö – Allianssi ry ja se on osa Kaikki erilaisia – kaikki samanarvoisia -kampanjaa.
Elävä kirjasto järjestetään lokakuussa Helsingin kirjamessuilla yhdessä Seksuaalinen tasavertaisuus – SETA ry:n kanssa.
Näyttöympäristö
Messuosato on jaettu kahteen osaan niin, että sen takaosan saa suljettua haitariovella. Silti se on pieni ja haastava tila elävän kirjaston järjestämiseen.
Kirjamessuille lähtemistä on mietitty paljon, sillä siellä on monia elävän kirjaston toimintaa häiritseviä asioita. Lukutilan, jossa kirjat ja lainaajat keskustelevat, pitäisi olla mukava ja se on yleensä täynnä miellyttäviä istuimia. Messuosastolla joudumme tyytymään jakkaroihin, eikä meillä ole todennäköisesti tilaa ja mahdollisuutta saada käyttöön pöytiä. Messut ovat myös usein tapahtumia, joissa on kova hälinä ja meteli, mikä ei ole paras ympäristö rauhalliselle keskustellulle.
Elävä kirjasto Helsingin kirjamessuilla
Helsingin kirjamessut ovat haasteellinen paikka ja Suomen elävän kirjaston yksi suurimmista tapahtumapaikoista. Kirjamessut ovat myös tilaisuus päästä tekemään elävää kirjastoa uuden kohdeyleisön pariin. Kirjamessujen kävijät ovat keskimäärin hyvätuloisia ja keski-ikäisiä.
Aiemmin elävällä kirjastolla on pyritty tavoittamaan nuoria ja nyt on tilaisuus tuoda nuoret kirjat vanhemman väen luettavaksi. Helsingin kirjamessujen elävässä kirjastossa tavoitteena on esitellä useita eri vähemmistöryhmiä sekä tuoda esiin erilaisia nuorisokulttuurin muotoja.
Setan kautta tulee eläviä kirjoja eri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Yritämme tuoda esille myös kulttuurivähemmistöt tuomalla esille esimerkiksi maahanmuuttaja-, pakolais- ja muslimikirjoja jokaiselle päivälle. Erilaiset liikunta-, kehitys-, näkö-, kuulo- ja muut vammat olisi hyvä saada esille; näiden kirjojen löytäminen on ollut vaikeaa. Nuorisokulttuureista olisi mielenkiintoista tuoda esiin esimerkiksi pukeutumistyylillään erottuvia gootteja ja hevareita sekä vaihtoehtoisia nuoria, jotka leimataan rikollisiksi, kuten talonvaltaajat, graffittimaalarit ja roskisdyykkarit.
Tehtävät
Seuraavassa on elävä kirjasto -palavereissa sovitut tehtävät, mutta myös uusia tehtäviä on ilmaantunut sitä mukaa, mitä lähemmäs kirjamessuja mennään. Kuluneen viikon aikana on vastaan tullut asioita, joita ei ole osannut ennakoida. Tälläisiä asioita ovat olleet esimerkiksi messuesitteen sisällön luominen, lehdistötiedotteen ja tapahtumainfon raakaversioiden kirjoittaminen.
Ennen messuja:
- Suunnittelen messuosastomme eli yritän luoda mahdollisimman miellyttävän kirjastoympäristön. Silloin kun kirjasto ei ole auki osastolla esittelevät toimintansa elävän kirjaston järjestäjät: Seta ja Kaikki Erilaisia – Kaikki Samanarvoisia ‑kamppanja.
- Hankin Allianssin / KEKS:n puolesta kirjoja elävään kirjastoon. Seta järjestää kirjoiksi seksuaalisia vähemmistöjä ja meidän puoleltamme keskitytään kulttuurisiin vähemmistöihin sekä erilaisiin vammaisryhmien ja nuorisoryhmien edustajiin.
- Hoidan yhteydenpitoa kirjoihin ja yhteistyökumppaneihin.
Messuilla:
- Rakennan messuosastoa ja hoidan käytännön järjestelyjä.
- Huolehdin aikataulusta ja elävien kirjojen ja kirjastonhoitajien hyvinvoinnista.
- Työskentelen messuosastolla myös silloin kun elävä kirjasto ei ole auki. Tänä aikana toimintaansa esittelevät KEKS-kampanja ja Seta.
- Kerään arviointilomakkeita lukijoilta ja kirjoilta.
Messujen jälkeen:
- Arvioin yhdessä tiimin kanssa onnistuttiinko tavoitteissa sekä käydään läpi kirjastohoitajien ja kirjojen yleisiä kokemuksia, jotta menetelmiä voitaisiin parantaa seuraavia eläviä kirjastoja varten.
Tavoitteet
Elävällä kirjastolla on tavoitteena tuoda esiin vähemmistöjä ja eri nuorisokulttuurien edustajia moninaisesti kiinnostavalla kirjavalikoimalla. Tavoitteena on saada paljon lainauksia ja tehdä menetelmää tutuksi.
Henkilökohtaisista tavoitteista ensimmäinen on viedä koko tapahtuma kunnialla läpi, oppia samalla lisää elävä kirjasto ‑menetelmästä sekä tapahtuman järjestämisestä. Kyseessä on viimeinen näyttö ja haluaisin sillä näyttää, että olen joka suhteessa valmis tekemään näitä asioita työkseni sekä elättämään itseni niitä tekemällä.
Haluan myös oppia herkkyyttä toimia erilaisten vähemmistöryhmien kanssa. Erityisesti elävän kirjaston yhteydessä haasteena on, miten ilmaista vähemmistöryhmän erityispiirrettä ilman, että saa sen kuulostamaan varovaisuuttaan loukkaavalta. Esimerkiksi elävien kirjojen hankkimisessa nämä ryhmien erityispiirteet ovat olennaisia.
Aikataulut
22.10. on uusien kirjojen perehdytystilaisuus, mihin on tultava ainakin niiden, jotka toimivan ensimmäistä kertaa elävinä kirjoina. Tähän mennessä pitäisi olla hankittuna 12-15 kirjaa jokaiselle messupäivälle. Vielä torstaina 18.10. kirjoja puuttuu jokaiselta päivältä.
22.-24.10. tulee vielä :
- rakentaa päiväkohtaiset kirjaluettelot, joissa on jokaista kirjaa kohden oma sivunsa ja sivulla esitetty yleisiä kirjaryhmää koskevia stereotypioita (esim. Lesbo-kirja ja stereotypia: ”seksihullu”, ”miesten vihaaja”)
- viimeistellä kopioinnista tuleva messuesite leikkaamalla ja taittelemalla
- valmistaa tarvittavia informatiivisia kylttejä messuosastolle
Helsingin kirjamessuilla elävä kirjasto on auki seuraavasti:
Torstaina 25.10. 14-17
Perjantaina 26.10. 16-19
Lauantaina 27.10. 13-17
Sunnuntaina 28.10. 12-16
Helsingin kirjamessujen aukioloajat:
Torstaina 25.10. 10-18
Perjantaina 26.10. 10-20
Lauantaina 27.10. 10-18
Sunnuntaina 28.10. 10-18
Tunnisteet: allianssi, elävä kirjasto, kansalaisjärjestö, näyttö, työssäoppiminen
ALLI: Helsingin kirjamessut lähestyy
Pahoittelen hiljaisuutta blogirintamalla. Sairastelin ja kun olen ollut työnoppimisen touhuissa tekemistä on ollut niin paljon, etten ole jaksanut pakottaa itseäni kirjoittamaan, vaikka hyviä ajatuksia olisi ollut tänne heittää.
Tällä viikolla tekemistä on riittänyt, elävän kirjaston järjestelyt ovat temmanneet täysin mukaan ja työpäivien jälkeen olen käynyt ylikierroksilla. Millon sitä oppisi, että ehkä voisi olla tehokas ilman kallonpohjassa jyskyttävää rytmiä, joka käskee pitää vauhtia yllä.
Kiireisintä on ollut rekrytoida kirjoja. Riikka, joka ennen hoiti elävää kirjastoa on siirtynyt työskentelemään muualle ja uusien ihmisten asettuminen hänen paikalleen hommissa ottaa aikaa. Haasteellista hommaa ja olenkin joutunut käyttämään mielikuvitustani miettiessä, mistä kalastelisin meille hyviä kirjoja.
Välillä on joutunut kummastelemaan, kuinka paljon sähköpostien kanssa voi mennä aikaa. Olen lähetellyt viestejä eri tahoille, antanut informaatiota ja selvitellyt asioita. Eilen tuli pyöriteltyä messuesitteen tekstejä ja tänään lehdistötiedotteen ja tapahtumainfon raakaversioita. Onneksi talossa on tiedottaja, joka käyt tekstit vielä läpi ennen julkaisua.
Samainen tiedottaja piti mulle ja parille muulle talon uudelle naamalle lyhyen, mutta ytimekkään kertauksen lehdistötiedotteen laatimisesta. Onhan asioita käyty läpi koulussa ja muissa yhteyksissä ennenkin, mutta taas sitä jotain uutta oppi ja virkisti aiemmin opittua. Ehkä tämän päivän anti oli oppia kuinka suuri merkitys oikeasti selkeydellä ja tiivistämisellä on. Ei mitään helppoa hommaa.
Työssäoppiminen tuntuu edelleenkin mielekkäältä ja antoisalta. Elävän kirjaston järjestäminen on mukavan haastavaa.
Näyttösuunnitelmaakin vihdoin ehdin tekemään tänään. Jätin kylmästi treenit väliin (ja nautin ettei tarvinnut juosta pää kolmantena jalkana) ja keskityin kirjoittamiseen. Huomenna hion tekstin valmiiksi. Tuntui helpolta kirjoittaa lehdistötiedotteen pyörittelyn jälkeen.
Tunnisteet: allianssi, elävä kirjasto, näyttö, työssäoppiminen
ALLI: Toinen viikko jo yli puolessa
Seminaarista
Seminaari ja seminaarin valmistelut menivät hienosti. Oli luontevaa hoitaa roolia taustalla, pyrkiä siihen, että muut saivat keskittyä olennaiseen. Siis hyvin samanlainen rooli kuin leirejä ohjatessani. Ainoat pienet sekaannukset koskivat lähinnä muutamia tulosteita, ei ollut ihan selvää kuka mitäkin huolehti ja kuinka paljon olisi pitänyt olla ylimääräisiä kopioita erilaisista papereista. No suurempia ongelmia siitä ei seurannut, mutta se ehkä kertookin sen, kuinka hyvin kaikki oikeasti sujui.
Melkein harmitti lauantai-illan ihanista tunnelmista lähteä kotia kohti. Olisin halunnut nähdä tapahtumat loppuun asti. Hyvä oli silti päästä lepäämään, sillä työtunteja kerääntyi kahden työpäivän verran.
Positiivista palautetta sateli monelta suunnalta tiimille ja myös suoraan sen kaikille jäsenille.
Kyseessä oli siis pääosin Opetusministeriön sekä Pohjoismaiden ministerineuvoston tuella rahoitettu Nordic Respect -seminaari, jonka tavoitteena oli käsitellä etnisten vähemmistöjen yhteiskunnallista osallistumista ennen kaikkea järjestötoimintaan. Seminaari järjestettiin Hanasaaressa, ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa.
Seminaarista enemmän lainauksen muodossa, alkuperäinen teksti on ilmestynyt seminaarikutsussa:
"Seminaarin tavoitteena on edistää lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia ja yhteiskunnallista osallistumista Pohjoismaiden ja lähialueiden hyvinvointimallien puitteissa sekä esitellä ja kehittää malleja maahanmuuttajanuorten toiminnan tukemisesta. Tarkoituksena on pohtia, miten monikulttuuristen Pohjolan ja Baltian monikulttuuristen lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksia voidaan parantaa, mm. tukemalla aktiivista kansalaisuutta ja sosiaalista vahvistamista. Integraation kaksisuuntaisuus ja sen tukeminen on yksi seminaarin tärkeimpiä aiheita.
Seminaari on osa Suomen Pohjoismaiden ministeriöneuvoston puheenjohtajuuskauden virallista ohjelmaa, ja sen aiheet linkittyvät kauden pääteemoihin: integraatioon sekä nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen tukemiseen ja hyvinvointiin.
Seminaarin tarkoitus on vahvistaa Pohjolan ja Baltian maiden (Viro, Latvia, Liettua) yhteistyötä kolmikantaperiaatteella nuorisoasioista vastaavan hallinnon, tutkijoiden ja järjestöjen välillä. Seminaariin on tulossa osallistujia Pohjoismaista ja Baltiasta niin nuorisojärjestöistä, hallinnon alalta sekä nuorisotutkijoista."
Toimistoarjesta
En ole oikein ehtinyt panostaa kirjoittamiseen, vaikka asiaa olisi kuinka. Rankan aloituksen ja tiiviin seminaariviikonlopun jälkeen alkoi toimistoarki ja tehtävien laajentuminen. Seminaaria on pitänyt purkaa monella tavalla ja vielä on hieman materiaalia laittamatta nettisivuille. Huomenna käyn läpi valokuvat ja työstän niistä osan nettisivuille.
Päästiin eilen juttelemaan näytön sisällöstä. Jo aiemmin esitettiin toive, että tekisin näytön Elävän kirjaston parissa. Pääasiallisesti näytön kohteena olisi Helsingin kirjamessuilla (http://www.finnexpo.fi/kirja/) Elävän kirjaston järjestäminen. Siinä ohella olisi tarkoitus työskennellä myös Elävän kirjaston webbisivujen ja niiden sisältämän kanssa. Todella mielenkiintoista. Odotan innolla ensi maanantain palaveria, jossa pääsen vihdoin kunnolla järjestelyihin mukaan.
Myös tavoitteita pitäisi saada listattua. Tällä viikolla on tullut puhuttua ja mietittyä muutamia. Englannin kielen kehittäminen ja työkieleksi omaksuminen – edelleen kammoksun kieltä, vaikka tyytyväisenä sitä viikonloppuna käytin, myös englannin kielisen ammattisanaston hallitseminen olisi hyödyllistä. Toinen selvä tavoite on se, että tämä on viimeinen työssäoppimisjakso ennen tämän alan työelämään siirtymistä, haluan siis olla tämän jälkeen valmis ja hyvää materiaalia.
Tunnisteet: allianssi, kansalaisjärjestö, näyttö, työssäoppiminen
ALLI: Ajatuksia alkuviikosta - Järjestötyö on kaaoksen hallintaa
Viikko on mennyt uskomattoman nopeasti. Tekemistä on riittänyt. Mietin jossain vaiheessa, että miten tämä työ tuntuu niin tutulta ja selvisihän se, seminaarin valmistelu on ollut aivan samanlaista kuin leirin valmisteleminen.
Olen päässyt hyvin valmiin projektin loppuvaiheisiin mukaan. Hyvin käytännönläheistä puuhaa, kerää kamaa, kanna niitä, huolehdi siitä ja tästä, jaa ihmisiä ryhmiin ja ryhmistä tulosteet, organisoi, organisoi, organisoi.
Keskiviikko ja torstai päivät menivät pitkiksi. Perjantai aamuna väsytti, jopa vähän liikaa niin että pistin sen merkille. Aika tiukka aloitus harjoittelulle, silti on ollut mukavaa ja hyvä fiilis ainakin 97 % ajasta.
Perjantaina hoidin toimistolla viimeiset printit ja tavarat kasaan, palaveerasin muun tiimin kanssa ja pakkasin autoa. Seminaaripaikassa järjestettiin Anun kanssa kahdestaan kamat ja järjesteltiin paikkoja. Järjestelyä, järkeilyä, pomppimista paikasta a paikkaan b, tarkistamista jne. Onneksi aloitin lauantaina tarvittavien tietokoneiden tarkastamisen jo perjantaina, sillä niiden kanssa jouduttiin vielä käymään toimistolla, että saatiin ne toimimaan. Yhden pienen asian takia tunnin reissu. Onneksi oli riittävästi ihmisiä ja aikaa, vältyttiin kriiseiltä.
On mukava tunne nähdä miten oma tekeminen vaikuttaa asioiden onnistumiseen. On kiva kun voi myhäillä osaavansa ja onnistuvansa.
Tunnisteet: allianssi, kansalaisjärjestö, työssäoppiminen
ALLI: Työssäoppimisen startti
Aamulla lähdin työssäoppimispaikalleni, enkä oikein ollut varma mitä tuleman pitää. Pää oli aivan tyhjä, enkä osannut kuvitella, minkälaisiin töihin mut laitetaan. Saavuin sovitusti kymmeneksi aulaan, jossa tutustuin projektisihteeri Anuun, jonka apuna olen tämän viikon.
Normaali kierros ja esittelyt vastaantuleville ihmisille. Paljon tervetulotoivotuksia ja uusia nimiä. Sain itselleni työpisteen, tunnukset ja sähköpostin. Anu oli tulostanut mulle nivaskan papereita liittyen tähän viikkoon ja seminaarin valmisteluihin. Ilahduin siitä, että mulle on ihan selviä homma ja vastuita jaettu. Vastaaotto tuntuu hyvältä ja ihmiset mukavilta.
Kävin ulkomaalaisten vaihto-opiskelijoiden kanssa kuuntelemassa Allianssi-infon in english sekä esittelyn KEKS eli Kaikki Erilaisia - Kaikki Samanarvoisia -projektista ja Elävästä kirjastosta. Saattaa olla, että elävä kirjasto on mun näytön aiheena, miten, se on vielä pohdinnan alla.
Tälle viikolle on hommaa juuri tuon seminaarin valmistelemisessa.Tunnisteet: allianssi, kansalaisjärjestö, työssäoppiminen
Viimeinen syyslukukausi alkoi nyt!
Ihanaa palata koulun penkille kesän jälkeen, vaikka kouluun liittyy ajatuksissani paljon stressiä. On kiva nähdä luokkakavereita ja haikeata ajatella, että tämä ryhmä ei enää paljoa yhdessä ole. Syksy koostuu valinnaisista ja työssäoppimisjaksosta, joihin ryhmä hajoaa.Seuraavat kolme viikkoa kulutan koulun penkkejä ja syön kouluruokaa. Oppituntien aiheet ovat valinnaiset monikulttuurisuus ja palveluiden tuottaminen. Nämä määrittävät myös työssäoppimisjaksoani myöhemmin syksyllä. Hengähdystaukona luvassa on myös leiri, jonka sisältö on pienemmissä ryhmissä vaeltamista omatoimisesti. Leirin jälkeen kuusi koulupäivää ja sitten alkaakin kahdeksan viikon työssäoppimisjakso.Ajatukset suuntautuvat kovin koulun päättymistä kohti ja siihen, mitä sen jälkeen tapahtuu.Keskusteltiin paljon työssäoppimisjaksosta ja viimeisestä näytöstä (sisältää nuo kaksi valinnaista ainetta) ja niistä syntyvästä kehittämishankkeesta, joka toteutetaan työssäoppimisen ohessa. Kirjallisten töiden tekoon tuli loistovinkit:1. Tee tehtävät pala kerrallaan.2. Jos joku asia tökkii, lue ohjeistus uudelleen viisi kertaa.Syksyn aikataulu on tiukka, jos haluaa saada jouluna käteensä lopullisen todistuksen. Näytön suunnitelman hautominen pitäisi aloittaa heti, jotta sen saa ajoissa eteenpäin. Ideoita on kehittynyt ja niitä riittää vielä kehiteltäväksi, ongelma onkin monikulttuurisuuden ja palveluiden tuottamisen yhteensulauttaminen. Pitääkö mun tehdä ne erikseen?Harjoittelupaikka on kuitenkin jo selvä. Menen Allianssiin. Pääsen mukaan kansainvälisen toiminnan ryhmään ja keks-projektiin. Lisää työssäoppimispaikasta ja näytöistä kun pääsen niihin paremmin käsiksi.Tunnisteet: opiskelu, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Terve ja kiitos kaloista
Kaksi viimeistä päivää ovat nyt takana päin. Torstaina aamuvuoro, johon sisältyi palautekeskustelu ho:n kanssa. Täytin ensin itsearvioinnin, jonka ho luki ja sitten kommentoi. Hyvää palautetta, omat arviot realistisia. Paljon kannustusta ja paljon hyvia juttuja, joita kehittää omassa työssä. En ole koskaan tykännyt arvioinneista, etenkään siitä rakentavasta kritiikistä. Onneksi nyt ennen tätä jaksoa aiheesta puhuttiin ja sain rakentavan kritiikin vaihdettua omiksi kehityshaasteiksi, jää paljon parempi maku ja tuntuu, että se on tarkoitettu omaksi hyväksi eikä moitteeksi. Kaiken kaikkiaan ho:lta on ollut helppo ottaa asioita vastaan.
Tänään tein pitkän iltavuoron. Tarjouduin heti aluksi hakemaan lautasia, kun oli kuitenkin ylimääräistä työvoimaa ja emäntä ei kuulemma viihdy vieraan ratin takana uusissa paikoissa. Ja mikä siinä auttaessa etenkin asioissa, jotka itselle luontevia (plus ajaminen on kivaa, kun sitä ei muuten joudu tekemään liikaa).
Ehdin takaisin rapsalle. Ennen ruokaa leikkasin kakkua valmiiksi ja tein itselleni laktoositonta ruokaa. Otin viimeisen päivän kunniaksi suklaakakun mukaan. Syötiin sitä jälkkäriksi ja hyvin upposi niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Ruualla oli hiljaista, kun kolme lasta oli muualla ja yksi söi erikseen (lasten yhdessä sopima rangaistus ruokapöydässä tapahtuvasta hölmöilystä, yksin syödään niin monta päivää kun on ikävuosia).
Herkuttelun jälkeen lapset pistettiin pihalle. Meinasi ruuan jälkeinen väsymys painaa ja painuin pihalle lasten kanssa. Lapset houkuttelivat mut penkkikseen mukaan. Ihan tuttuja juttujahan pelin säännöt oli lapsuudesta, mutta piti kyllä kerrata ne. Oli kiva pelata yhdessä. Jo ennen kuin tunti oli kulunut, muutama jo mankui sisälle. Tunnin malttoivat olla ulkona, on se pelikoneiden viehätys mahdottoman suuri.
Ilta meni rauhallisesti. Superrauhallista oli silloin kun pojat pelasivat vuoronsa pelihuoneessa. Katseltiin telkkaria. Myöhemmin alakerrassa pojat pelailivat omia pallopelejään. Välillä äänen voimakkuus vähän nousi, mutta yllättävän rauhallisesti heittelivät sählypalloa pieneen muoviseen seinään teipattuun koristelineeseen. Jututkin pysyivät tosi siisteinä, kun yleensä tuossa porukassa alkaa aika räävittömätkin ilmaukset helposti sinkoilemaan. Kun järkyttävän huono uusi hevibändistä kertova tv-sarja alkoi, sain houkuteltua pojat jättämään pelit sikseen.
Sain vielä illalla ho:ta kirjallisen arvioinnin luettavaksi ja vaihdettiin siitä muutama sana. Itse olin arvioinut arvosanaksi nelosen ja ho:lta tuli kolmonen. Se tuntui hirveän kurjalta numerolta. Tosin kun siitä sanoin, ho osasi perustella sen hirveän hyvin, nätisti ja sai sen käännettyä ovelasti kuulostamaan omalta parhaaltani. Laittamalla nelosen, ho olisi kuulemma tehnyt väärin mua kohtaan, sillä silloin numerosta ei näkyisi, mikä potentiaali vielä jäi musta vapautumatta. Toivottavasti muutkin osaavat lukea numeron niin.. Muutenhan arvioinnissa tulee kyllä esille paljon hyvää.
Oli haikeaa luovuttaa avain, tajuta, ettei ole työvuoroja tiedossa. Vain yksi lapsi reagoi mun lähtöön, kyseli, nähdäänkö enää. Ulkona samaa aikaa poistuva työntekijä kysyi, olenko mä valmis sijaistamaan ja vastasin, että tekisin sitä mielelläni.
Mielettömän antoisa jakso takana, josta on irronnut oppia, jota voin hyödyntää varmasti melkein missä vaan ihmisten kanssa työskennellessä, etenkin lasten ja nuorten parissa.
Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Hektistä menoa
Viiden päivän vapaiden jälkeen olin johtajan ja emännän kanssa aamuvuorossa. Kun meitä oli niin monta, johtaja hoiti toimistopuolen ja emännällä ja mulla oli aikaa kaikkeen muuhun, ei askaretta hirveästi ollut. Oli mukava kun lähetettiin asioille. Yhden lapsen terveysasemalta lainassa ollut PEF-mittari piti palauttaa ja samalla reissulla hoituisi useampikin asia. Reittipalvelun vilkaisu netistä, kassasta rahaa ja emännältä kauppalappu. Kävin ostamassa rimaa, viemässä PEF-mittarin terveysasemalle ja paluumatkalla kaupassa. Oli kiva ajella itselle uudella autolla, vaikka niin kuin aina vieraan auton kanssa, kytkin on niin erilainen, että auto väkisinkin sammuu johonkin risteykseen tai valoihin.
Taloon palattuani imurointia ja pölyjen pyyhintää, sitten lounas ja emännän tekemät juuri uunista otetut sämpylät. Lapsia alkoi ripotella koulusta puolen päivän jälkeen. Pojilla oli vähän levottomuutta ilmassa. Pelaaminen oli taas ensimmäisenä kiinnostuksen kohteena.
Hiljaisen aikana kävin heittämässä yhden pojan treeneihin.
Päivä oli aika rauhallinen kaiken kaikkiaan. Pojissa oli sitä levottomuutta ja etenkin yhdessä veijarissa, joka pomppi vieterinä pitkin seiniä. Naureskelin, että vähän on virtaa. Olisi tehnyt mieli kokeilla jollain porkkanalla saada poika istumaan hiljaa paikallaan viisi minuuttia, jätin koittamatta ja ho sanoi, ettei sellasta porkkanaa olisikaan, että poika paikallaan olisi.
Poika, jonka isä kuoli, oli paljon kiinni aikuisissa ja vähän ylikierroksilla. Ilmeisesti liikaa menoa ja pyöritystä. Poika kyseli taas montako vuoroa on jäljellä ja mietti, pitäisikö mun saada läksiäislahja. Hellyyttävä ajatus. Sanoin, että ehkä voitaisiin herkutella mun viimeisenä päivänä.
On ollut aika helppo työskennellä talossa opettajan ja ho:n kanssa noin puolitoista viikkoa sitten käymäni keskustelun jälkeen. En ole stressannut enää olemisesta. Harmitti, että rapsa meni vähän ohi mun osalta, sillä tykkään niistä tilanteista kun kuulee ja pääsee puhumaan muiden aikuisten kanssa. Se on ehkä sellanen osa harjottelijana olemista, tarvitsisi melkein päivittäin puida arkisiakin tilanteita. Pelkkä paperille purkaminen ei tuo kaivattua vuorovaikutusta. No huomenna on ho:n kanssa palautekeskustelu ja vähän jännittää.
Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Kuolema
Eilen matkalla iltavuoroon olin hyväntuulinen, olin juuri saanut tiedon tulevan kesän leiritiimistäni, sillä menen tänäkin vuonna vapaaehtoisena ohjaamaan protuleiriä.
Kun astuin ovesta sisään arvasin heti, että pojan isä on kuollut. Ho tuli kanssani toimistoon ja kertoi tarkemmin. Pojalle oli kerrottu keskiviikkona koulun jälkeen ja näille parille ensimmäiselle päivälle varattiin yksi työntekijä vain pojan tueksi. Liikutuin valtavasti ja olin pojan puolesta pahoillani. Kysyin ho:lta miten toimisin ja hän kehoitti tekemään niin kuin hyvältä tuntuu. Kävin sanomassa pojalle, että olen pahoillani ja että olin kuullut uutisen. Poika vastasi naureskellen ”aha, aha” ja jatkoi telkkarin katsomista. Oma olo helpottui kun olin sanonut osanottoni pojalle. Oli luonnollista olla talossa, kun poika tiesi, että mä tiesin.
Päivä oli yllättävän helppo. Poika oli reippaana koko päivän, eikä käsitellyt isän kuolemaa, tunteet eivät ainakaan olleet pinnassa. Koko talo oli rauhallinen, vaikkei muut lapset oikein reagoineetkaan. Ymmärrystä taisi myös löytyä siinä, että orvoksi jäänyttä eivät säännöt samalla tavalla koskeneet sinä päivänä.
Vieraita kävi katsomassa poikaa. Ei kyynelehtimistä vaan ulkopuolelta näytti, että kyseessä on vain iloinen sukulaisten tapaaminen. Puhuivat kyllä tavaroiden jakamisesta.
Oli olo, että olisin voinut tehdä enemmän, mutten tiennyt mitä. Ho näytti kovin väsyneeltä sen kaiken keskellä. Pojan omahoitaja oli lomalla, ho on hänen varahoitajansa ja siksi tukeminen vierähti hänen harteilleen.
Ilta kului välillä vain jonkun lapsen kanssa sohvalla istuen ja telkkaria katsellen. Tai sitten korjailin astioita kaappeihin tai tiskikoneeseen tai kävin laittamassa pyykkiä koneeseen tai kuivamaan. Kaikella tapaa rauhallinen ilta.
Kun lähdin kotiin herkistyin uudelleen, kun ei tarvinnut pysyä kenenkään edessä rauhallisena. Itku ei tullut, mutta silmät kostuivat ja sama tapahtuu edelleen, kun ajattelen poikaa. Yöllä olin saanut ho:lta postia, jossa oli kiitos ja huoli siitä, etteivät asiat jää painamaan mieltäni. Tunteethan tämä nostaa pintaan, mutta muuten olo on ihan hyvä, eikä mikään kaiverra. Jotain kysymyksiä nousee pintaan varmasti vielä viimeiseksi viikoksi..
Viiden päivän vapaa, flunssasta toipumista ja enää kolme työvuoroa jäljellä. Haikeaa.
Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Syvää huolta ja hillitöntä naurua
Menin eilen iltavuoroon. Kun pääsin sisälle, paikalla oli jo emäntä ja uusi työntekijä, joka aloitti samassa vuorossa, myös aamuvuoron tehnyt ho oli paikalla. Uudelle tietysti kerrottiin kovin mistä mitäkin löytyy. Raportillakin kertoiltiin laajemmin minkälaisia lapsia nämä talossa asuvat ovat. Kuuntelin kiinnostuneena, sillä taas tippui muutama tieto lapsista, joka oli mulle uutta.
Lapset olivat innoissaan uudesta työntekijästä. Erityisen kovin jännitti talon pienintä, jolle tästä tuli uusi omahoitaja. Poika ei uskaltanut tulla moikkaamaan heti koulusta tultuaan, vaan kun asiaa kysyin, poika juoksi kuin maantiekiitäjä ikään keittiöön välipalalle. Kävi kyllä välipalan haettuaan kurkkimassa toimiston ikkunoista, oliko uusi omahoitaja sellainen kuin olin kuvaillut. Ei ollut kaksi metrisä leveä ja kaksi metriä pitkä.
Kävin laittamassa pyykkiä yhden pojan kanssa. Poika kyseli miksi haluan olla töissä kahdeksan kauhukakaran kanssa, jotka vaan tappelee keskenään ja kerroin hänelle, etten minä näe heitä ollenkaan kauhukakaroina vaan ihanina lapsina. Hän ei haluaisin ikinä työskennellä tälläisessä paikassa kahdeksan kauhukakaran kanssa. Kerroin, että hän saa isona itse valita, työskenteleekö vaikka toimistossa tai jossain muualla missä ei lapsia ole. Puhuttiin myös siitä, ettei mulla ole jäljellä enää montaa työvuoroa. Ilmeisesti poika on herkkä kaikelle muutokselle ja nyt kun on tottunut siihen, että olen paikalla, en saisi lähteä pois.
Tämä samainen poika oli koko päivän levoton jutuissaan, huusi lujaa ja puhui tyhmiä. Poika selvästi kärsii epätietoisuudesta isän tilasta. Toimistossa oli viesti, joka todella sai huolestumaan. Saa nähdä torstaina miten on käynyt, onko tullut tieto, että pojan isä on kuollut. Ja jos näin käy, mietin miten ihmeessä siinä tilanteessa ollaan. Miten pieni poika, jo äitinsä menettänyt, selviää. Jouduin iltapalalla miettimään omaa käyttäytymistäni, sillä viestin lukeminen vaikutti muhun. Etten vain lisäisi pojan levottomuutta, omalla huolissani olemisella.
Syötiin päivällistä ja kutsuin ensimmäistä kertaa lapset hakemaan ruokaa. Ilmeisesti tapa on otettu rauhoittamaan ruokailuhetkeä ja jokainen lapsi kutsutaan vuorollaan hakemaan ruokaa. Ruuan jälkeen pari poikaa lähtivät ostamaan synttärilahjaa veljelleen ja talossa oli aika rauhallista vain muutaman lapsen kanssa. Yksi oli treeneissä, toinen kaverin kanssa ja kolmas pitkässä puhuttelussa ho:n ja yövuorolaisen kanssa.
Kun vähän oli ruokaa sulateltu, mentiin ulos. Heittelin yhden pojan kanssa koripalloa ja poika laski pisteitä. Pelasin myös hiljaisen tytön kanssa footbagia. Tyttö potki sitä ekaa kertaa ja osui harvakseltaan, muttei se menoa haitannut. Tyttöä nauratti, ihan hillittömästi. Se oli sellaista syvältä kumpuavaa naurua ja aika pitelemätöntä. Samalla tavalla nauraa pienet lapset, kun niiden kanssa leikkii tätä kurkkaa sohvan tai tyynyn takaa leikkiä. Tyttö itsekin huomasin naurunsa ja arveli sille syyksi nälän. Ja edelleen nauratti.
Muutenkin ilta oli aika rauhallinen. Välillä tuntui, että lapsilla oli paljon omia juttuja. Meno oli myös aika levotonta, kun yksi omalla käytöksellään villitsi muita. Vähän jääräpäisyyttä ja aika paljon levottomuutta. Muuten mukava ilta.Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Viikonloppu vähillä levoilla
Lauantaina oli pitkä vuoro klo 9-21. Töihin mennessä niin lapset kuin aikuisetkin olivat aamupalalla. Hoidettiin sijaisen kanssa lakanoita mankelin kautta kaappiin ja avustin synttärisankaria kakun teossa.
Neiti rönsyileväinen ei kuulemma ollut ikinä täyttänyt kakkua, joten olin henkisenä tukena. Vaaleanpunaista mansikkakermavaahtoa pursottimella, koristeiksi syötäviä pieniä kukkasia ja lehtiä, kahdenlaisia strösseleitä ja koristekuulia. Yritin rajoitella välissä neidin intoa lisätä kaikkea. Pelkäsin että menee överiksi ja täyden stopin pistin vain kahvipapukarkeille, mitä neiti meinasi laittaa mansikkakermavaahtokakkuunsa. Kaunis kakku tuli, eikä se lopulta näyttänyt liian täyteen tungetulta.
Muuten sitten juhlien valmistelujen ja jälkien siivousten kanssa painittiin. Neidillä on hallussaan tämä hommien delegointi, joten kaikki yritettiin ovelasti nakittaa muille. Onneksi tämä piirre oli tiedossa ja tyttö joutui hommiin. Juhlat meni hyvin, mutta jälkien korjaamisesta sai sanoa jokaisesta asiasta erikseen. Jopa siihen pisteeseen, että minua alkoi jossain vaiheessa oikeasti ärsyttämään sanominen.
Muutenkin meni mukavasti ruokailujen jaksottaessa päivää. Välissä useampaan kertaan ulkoilua lapsilla, minä pääsin taas tekemään ruokaa jota en kotona tee (jauhelihakeittoa) ja kerkesimpä minäkin pihalle päivällisen jälkeen.
Yhteistä footbaginpotkimista en saanut kahden pojan kanssa aikaiseksi, mutta potkiskelin sitä yksinäni samalla pihalla skeittailevan ja toisen ralliautoa askartelevan kanssa. Sain myös skeittaamisen ensimmäisen oppitunnin, pysy skeitin päällä. Vihdoin oli jotain, millä sain luotua paremmin yhteyttä näihin poikiin, minä kun en osaa heidän kanssaan jutella lätkästä tai pelata sählyä. Vaikkei ollut varsinaista yhdessä toimimista, oltiin kuitenkin yhdessä pihalla ja tuli juteltua.
Huomasin jo lauantaina töihin mennessä, että perjantain keskustelutuokio opettajan ja ho:n kanssa antoi varmuutta ja rohkeutta. Päätin myös yrittää ottaa rennommin, erityisesti, kun siitä oli keskustelutuokiossa puhetta ja pitkä päivä oli edessä.
Mietiskelin omaa energiankäyttöä. Kun ensimmäisen kerran olin leiripuuhissa vastuullisemmassa asemassa, muistan hyvin, kun keskellä viikkoa itkin, kun en saanut tehtyä kaikkea mitä olin itselleni hamstrannut. Sen jälkeen leiripuuhissa olen ollut tarkka levon määrästä ja tietoinen siitä, minkälaisen määrään hommia jaksan tehdä ja vastuuta ottaa. Työssäoppimisjaksolla kyse ei ehkä ole samalla tavalla konkreettisista asioista, mutta omat vaatimukseni eri asioista ovat samalla tavalla helposti hyvin korkealla. Ei ihme kun työpäivän jälkeen väsyttää kun yrittää imeä ja oppia kaiken heti samalla tehden työtä hyvin ja vuorovaikuttaen yms yms.
Sunnuntaina oli aprillipäivä ja se näkyi. Jäynää ja jekkua tuli vastaan, kaikki niistä eivät edes oikein hyvän maun rajoissa. Päivä meni aika rauhallisesti. Huomaa hyvin, kun ei heti kirjoita asioita muistiin ne liukenevat sieltä hyvin äkkiä. Pakko olla itselleen armollinen tässä asiassa. Aikaa ja voimia ei vain ole riittänyt.
Maanantaina oli aamuvuoro ja kaksi lasta kotona. Aika leppoisasti ja letkeästi päivä sujui. Aamulla väsymystä, sitten siivoilua. Syötiin lasten kanssa lounasta ja katsottiin Ötökän elämää leffa. Synttärisankarin kakun täyttämistä.
Käytiin yhden pojan kanssa kaupassa iltapäivällä hakemassa lisää maitoa. Poika jutteli kännisistä, kuinka ne”näin kompastuessaan tähän ja sitten lyö pään tohon ja kuolee”. Jostain orpo olo kommentista lähti keskustelu siitä, olenko minä orpo ja kuinkä hän on (äiti on siis kuollut). Päivän mittaan poika oli monesti kysellyt isälle soittamisesta. Vasta rapsalla kuulin, että isää ei olla tavoitettu pitkään aikaan ja pojalla varmasti huoli, onko alkoholiin taipuvainen isä kuollut.
Samalla matkalla käytiin mielenkiintoinen oma lähikauppa keskustelu. En tiennyt kaupalle menevää reittiä lähikaupalle. Kerroin etten ollut koskaan siellä käynyt ja poika tuhisi ihmeissään jotain vastaukseksi. Sanoin, että mulla on oma lähikauppa jossa käyn, joka on lähellä mun kotia, samoin kun kauppa jonne oltiin menossa on hänen kotinsa lähellä. Poika tarttui monesti omistussuhteeseen, ei ole hänen kauppansa. Ja totesi myös, ettei lastenkoti ole hänen kotinsa. Muistelen kyllä kuulleeni, ettei pojan isä ole antanut pojalle hyväksyntää asua lastenkodissa ja siitä varmasti tämä ajatus kodin sijainnista todennäköisesti isän luona.
Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Työssäoppimisen oppia
Tein tänään välivuoron, mikä olikin ihan hyvä juttu. Menin töihin 9.30, alunperin olisi ollut iltavuoro 14-22. Mukava saada rauhoittua ennen huomista pitkää 12 tunnin vuoroa.
Aamuvuorossa olevalla ohjaajalla oli yhden lapsen kanssa neuropsykologi ja minä jäin siksi ajaksi pitämään taloa pystyssä, lähinnä päivystämään. Emäntä oli jättänyt viestin koskien päivällistä. Taas kerran sellainen ruoka, mitä en itse kokkaile kotosalla. Elämäni ensimmäinen makkarakastike. Onneksi on netti ja äiti.
Imuroin ensiksi talon. Kesken kaiken ovikello soi. Yksi tyttö oli unohtanut äidinkielen esseensä kotiin. Ihan hyvä että olin paikalla, olisi ollut aika surku ajaa kotiin, eikä olisi ollut ketään avaamassa ja olisi pitänyt palata tyhjin käsin kouluun.
Valmistelin ruuan ajoissa, sillä opettaja oli tulossa kahden aikaan käymään. Pilkoin makkarat ja sipulit sekä pesin 48 perunaa.
Opettaja ehti paikalle ennen kuin ho tuli iltavuoroon. Esittelin vähän paikkoja ja jutskailtiin aamuvuorolaisen kanssa.
Keskustelussa sitten aloitettiin mun fiiliksillä. En ollut kauheen valmistautunut kertomaan mitään ja tuntui vaikealta ammentaa päästään asioita. Ho kertoi vähän harjoittelijoiden ohjaamiskuvioista heillä ja jakson tavoitteista heidän näkökulmastaan. Sain hyvää palautetta ja olin tosi yllättynyt, en jotenkin osannut arvioida itseäni ihan samalla tavalla. En myöskään ole pitänyt itseäni niin perfektionistina kuin ymmärsin muiden puheista. Joistain kommenteista olin ihan ällikällä lyötynä. Kuten esimerkiksi siitä, että opettaja sanoi, että aina kun aloitan jotain juttua tai lähden jollekin jaksolle, varmistan, että selviän siitä. Ja siksi kiitteli, että uskalsin lähteä lastenkotiin työssäoppimaan, alueelle josta en tiennyt ennen tätä mitään.
Ho:n mukaan pitäisi vähän relata välillä, sillä väsytän itseni jatkuvalla itseni ja muiden tarkkailulla, analysoinnilla ja mitäköhän kaikkea siinä listassa oli. Ho:n mainitsemat kehityshaasteet olivat sellaisia, mitkä olin itsekin tunnistanut, mutta en ehkä osannut aiemmin nimetä niitä yhtä selvästi. Jo aikaisemmin mainitsemani auktoriteettiasia on yksi tälläinen. Koska en ole täysin varma, arastelen toimia. Luulen, että keskustelun jälkeen olen taas asteen rohkeampana ottamassa tilanteita haltuun.
Ho lähti viettämään sisarusiltaa kolmelta ja opettajalle ja mulle jäi hetki aikaa jutella. Joutui vähän kouluhuolia purkamaan ja se helpotti. Sari kun kuitenkin näkee koko laajuudelta mitä koulun parissa puuhaan.
Kotimatkalla pohdiskelin tätä omaa varmuutta, jota esim. leirityöskentelyssä löytyy. Koen leirin teossa, etenkin protuleirin, olevani vahvoilla kaikessa. Vedän hyvin keskusteluja, leikkejä, pidän yllä järjestystä, aikatauluja sekä tiimin ja ryhmän toimintaa, varmaan siksi siellä olen niin vahvoilla. Lastenkodissa on niin paljon uusia asioita ja tilanteita, joiden takia varmaan jännitän. Ho on kuitenkin sanonut, etten mä voi isoja mokia tehdä. Hassua, että näillä fiiliksillä nyt, kun ennen jaksoa oli fiilis, että sinne vaan ja vaikka mokailemaan, sitenhän sitä oppii..
Säästän lukijat ruuanlaitto- ja syömistarinoimiselta ja lepuutan päätäni hyvällä omallatunnolla ennen huomisen pitkää vuoroa.
Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Rairuohoa
Tiistaina alkoi iltavuoro kello 14. Päädyin heti keittiöön emäntää auttelemaan ja sitten olikin lasten hiljainen ja ohjaajien raportti. Päivä oli aika puuduttava, sillä ruokailun jälkeen aika meni pelkästään yksin askartelupiperryksissä. Vasta joskus myöhemmin muutama poika innostui laittamaan rairuohot kasvamaan. Iltapalan jälkeen olikin enemmän yhdessä oloa ja jonkinlaista vuorovaikutusta lasten kanssa.
Katsottiin telkkaria yhdessä. Yksi poika pyysi ho:ta lukemaan, mutta hänellä oli tiedossa kesätyönhakujen opastusta. Tarjouduin siis lukemaan. Kirjaksi valikoitui nuorten poikien lätkäromaani, jota luin 15 sivua. Tänä aikana mua ei keskeytetty, poika välillä vain pyöri sängyssä. Tuollainen kuuntelemiseen keskittyminen kuulemma harvinaista tämän pojan kohdalla.
Ennen kotiin lähtöä katsottiin ho:n kanssa viimeisen viikon työajat. Kuulin myös kuvausta ensimmäisen kesätyöpaikan hakemisesta yhdelle lapselle. Realiteetit hukassa. Kuulemma ei halua paskahommia tehdä, mutta arkkitehdin tai kätilön työt voisi olla kivat.
Autoin yhtä lasta sim-kortin asentamisessa varakännykkään ja kysyin mitä uudelle muutaman viikon vanhalle kävi, näytin vähän aikaa varmasti tosi hölmistyneelle, kun lapsi vastasi purreensa sitä. Lapsi oli purrut kännykkänsä rikki, koska se ei ollut toiminut halutulla tavalla tai oli ollut hidas.
Tänään olin aamuvuorossa. Aamulla näin lapsista neljä, muut olivat jo lähteneet kouluun. Vänän väsyneen oloista sakkia. Yhdelle piti sanoa huomenta useammin kuin kerran ennen kuin tuli vastaus ja kännykkänsä rikkonut vain mulkaisi kulmien alta ja kasvoilla roikkuvien hiusten välistä.
Kävin herättelemässä yhden tytön. Häntä piti muistutella PEF-mittarin käytöstä, sillä ilmeisesti on havaittu astmaattisia oireita. Itse sama tutkimuksen läpi käyneenä katsoin sitten tytön puhallukset. Näytti aika lepsulta ja tästä asiasta myöhemmin huomautin, mistä tyttö ei ollut mielissään. Mittauksessa kun on tärkeää tekniikka, jotta saadaan vertailukelpoiset tulokset.
Kun kaikki lapset olivat lähteneet juteltiin talosta, lapsista ja lasten problematiikoista ohjaajan kanssa. Tuollaiset hetket, kun juttelee talossa vakituisesti työskentelevän kanssa, ovat jotenkin todella arvokkaita ja antoisia. Sitä kuulee sellaista tietoa mikä ei muuten kuuluisi tai lapsista aukenisi tälläisen lyhyen jakson aikana. Keskustelu on myös oma vahvin oppimistyyli, koska silloin työstän ja herättelen omista kokemuksista syntyneitä ajatuksia. Myös jotkut tapahtuneet jutut saattavat aueta vasta keskustelun myötä.
Yksi mistä tuli juteltua, on oma auktoriteetti. Täällä tilanne on hyvin näkynyt siinä, kun sijaisia on ollut paljon, eikä vakkareita yhtään. Vakkareita totellaan yleensä ensimmäisellä tai viimeistään muutaman kehoituksen jälkeen. Itse kun olen leireillä ja esim. aikidoa ohjatessa vahva auktoriteetti, täällä tilanne on toinen. Leireillä ja treeneissä olen vastaava ohjaaja, täällä vieressä on melkein aina joku muu. Sijaisten kanssa saa itsestään vähän enemmän irti ja vakkareiden kanssa vähän vakkarista riippuen. Tänään aamulla sain kehoitella muutamaa poikaa hampaidenpesulle. Ensimmäinen lähti ekasta muistutuksesta, toinen vain pyörähti joka kehoituksella ja ehkä viidennellä lähti.
Mietin myös sitä, että hoitavatko vakkarit mun seurassa auktoriteetin roolin niin, etten ehdi edes kokeilla vai jättäydynkö suoraan sivuun ja annan vakkarin hoitaa. Varmaan kumpaakin on tapahtunut. Onneksi kaikki työyhteisön jäsenet ovat mukana mun arvioimisessa, jolloin lopullisessa arvioinnissa näkyy useampikin näkökulma.
Näitä mietin samalla, kun hoidin mulle sopivia talon toimia. Kuorin perunoita perunamuusia varten ja imuroin yläkerran. Ohjaaja teki paperihommia. Kirjoittelin rapsat aamun ysiin menijöistä.
Lapsia tuli koulusta aikasemmin kuin piti. Ilmeisesti kyseessä oli opettajien kokous, mutta vähän epäselväksi se kuvio jäi. Laittelin välipalaa tarjolle ja jutskailin lasten kanssa. Yksi poika tohkeissaan selitti, kuinka koulussa joku poika oli pyörrytetty. Muistan kyllä itsekin, kun ala-asteella oli kaikkia hölmöjä juttuja. Onneksi poika ei ollut itse mennyt mukaan.
Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Letkeä lauantai
Kun vakkarit olivat paikalla talon ilmapiiri oli taas palautunut rauhalliseksi. Menin kahdeksi töihin ja ehdin siinä jutella ohjaajien kanssa. Lapset puuhailivat omiaan ja olivat pihalla. Karkkia olivat mussuttaneet koko aamun, joten harvan teki mieli välipalaa.
Tänään olikin sitten erityistä ohjelmaa. Lähdettiin melkein koko konkkaronkan kanssa katsomaan salibandy matsia. Yksi tyttö oli kotilomilla ja yksi poika meni pelin ajaksi kaverilleen. Oli ihan hauska katsoa nopeaa peliä, josta ei meinannut aluksi tajuta mitään. Suurin osa lapsistakin tykkäsi.
Kun tultiin takaisin, puolet päivästä olikin jo mennyt. Ruokaa odotellessa pojat pelasivat parvekkeella sählyä. Syötiin hampurilaisia ja ranskalaisia. Yksi tyttö vietti oman hoitajansa kanssa yhteistä iltaa katsomalla leffaa pelihuoneessa ja pojat joutuivat olemaan ilman pleikkaa ja tietokonetta. Kauhean pitkää siitä ei kitisty, vaan pelailivat sitten keskenään sisällä.
Illalla mä laitoin pannukakkuja paistumaan, kun maitojen viimeinen käyttöpäivä lähestyi kovaa vauhtia. Käytiin vanhimman tytön, sen kaverin ja yhden naisohjaajan kanssa saunassa, kun poikalauma oli siellä ensin käynyt miesohjaajan kanssa.
Ilta meni mukavan yhdessäolon merkeissä. Yksi tyttö tuli kylkeeni nojailemaan, kun katsottiin päivällä nauhoitettua elokuvaa pienestä orvosta pojasta, joka löysi taikakengät ja niiden kanssa pääsi pelaamaan NBA:han. Pelattiin vielä korttia parin vähän vanhemman lapsen kanssa ennen kun mun vuoroni päättyi.
Päivä oli todella mukava ja leppoisa, mutta mitään mullistavaa vuorovaikutusta ei tapahtunut. On mukavaa kun on tutustunut lapsiin ja ohjaajiin. Vielä kolme viikkoa aikaa syventää tätä ja imeä toisten ohjaajien toiminnasta itselle toimimisen välineitä.
Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Hulina päällä
Torstai päivä meni ihan uudenlaisissa kuvioissa. Aamulla ensiksi työryhmäkokous, jossa käytiin talon asioita läpi. Paikalla olivat vakituiset työntekijät eli ohjaajat, emäntä, johtaja sekä minä vierailevana tähtenä. Työryhmäkokouksessa oleminen oli hyvä juttu, kuuli sellaisista asioista, mitkä ehkä muuten olisivat jääneet pimentoon tai selvinneet vasta myöhemmin.
Lounaan jälkeen oli psykiatri Jari Sinkkonen konsultoimassa. Joka kerralla käydään läpi yksi lapsi, jonka omahoitaja esittelee, mitä on tapahtunut edellisen konsultaation jälkeen. Ja Jari Sinkkonen sanoo painavat sanansa miten pitäisi edetä. Oli mielenkiintoista, mutta tuntui, ettei saanut kiinni kaikesta kuulemastaan. Oli rankkaa vain istua ja kuunnella pitkään, vaikka oli todella kiinnostavaa juttua.
Iltapäivällä jäin sijaisen kanssa taloon ja muut lähtivät työryhmäohjaukseen. Lapset tulivat koulusta ja olivat huonotapaisia ja kenkkuja etenkin sijaiselle. En ollut nähnyt heitä sellaisena. Yhdellä pojalla oli tulossa matematiikan koe ja hän halusi kirjastaan monisteita harjoittelua varten. Tein hänelle sitten murtoluku harjoituksia paperin molemmin puolin ihan käsin ja poika laski ne alta aika yksikön. Tarkistella en kuitenkaan enää silloin ehtinyt vuoron päättyessä.
Tänään meno jatkui hulinana. Jouduin opettelemaan murtolukujen laskutapoja uudestaan, kun korjailin edellisen päivän harjoitustehtävää. Muutamia virheitä, lähinnä huolimattomuutta, joka käytiin pojan kanssa läpi ennen kun hän lähti kouluun. Heti perään kolme poikaa menivät piiloon ja tulivat vasta esiin, kun uhkasin ottaa pelivuorot pois. Ei kauhean vakavaa, mutta eipä ollut sellaistakaan tapahtunut aiemmin.
Lasten ollessa koulussa touhuttiin mukavan sijaisen kanssa. Siivottiin ja puunattiin taloa ja laitettiin ruokaa. Oli kunnon perunateatteri, kun isolle joukolle väännettiin jauheliha-perunalaatikkoa. Nuorin poika tuli tunti sen jälkeen kotiin kun koulu oli loppunut, eikä tämä viivästyminen kuulemma kuulunut mulle, eikä hän ollut ollut missään. Yritin kysellä, mutta lopulta sijainen oli onnistunut arvuutteluissaan. Selvisi, että ilmeisesti poika ja kaveri olivat koulumatkalla jääneet lukemaan tyttöjen lähettämiä tekstiviestejä ja siksi matka kestänyt.
Siivouspäivä on perjantai ja sehän tietysti aiheutti hulinaa. Ilmeisesti sijainen ei ollut pienen pojan huoneen siivousta tarkistaessa ollut ihan niin tarkka kuin vakkarit yleensä, sillä vanhemmat pojat teki ratsian pienen huoneeseen ja tarkistivat sängynalusen. Pojat tuli toinen pari lelua kourassa ja toinen käsi pölyisenä valittamaan. Heitä kai harmitti kun pieni oli jo saanut huoneen siivouksen valmiiksi. Siitä seurasi jotain nujakkaa, jota en ollut näkemässä. Sijainen sitten piti puhuttelun pojille hiljaisen tunnin jälkeen.
Hassua on, että nuo pojat kuulivat, että joutuvat puhutteluun ja sitten itse tulevat penäämään, että millos se puhuttelu on. Ikinä kuullut moisesta, yleensähän puhutteluja kartetaan.
Olin aamusta ja hulinasta väsynyt ja sen näki musta rapsan aikana. Kaksi sijaista tuli iltaan ja yritettiin niille kertoa mikä on meno. Onneksi toinen olikin tehnyt aiemmin sijaisuuksia ja lapset olivat hänelle tutut.
Tytöt olivat aika asiallisia koulun jälkeen, ehkä vähän ynseitä ja puhumattomia, muttei uhittelua kuulunut.
Vielä en ole oppinut tuollaiseen päivään toimintamalleja. Ihan hyvä vain, ettei joka päivä ole ruusuilla tanssimista. Mutta kyllä 5 levotonta, uhittelevaa poikaa on ihan kiitettävä kerta-annos.
Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: -Minä sulle mitat näytän! -Ai mitkä mitat? Desilitran mitan vai ruokalusikallisen?
Perjantain ja lauantain iltavuorot menivät ilman merkintöjä, vaikka päivistä paljon ajatuksia heräsikin. Ehkä olikin hyvä jättää tilaa työskennellä ajatusten kanssa, vaikka tavoilleni orjallisena haluaisin kirjoittaa heti päivän päätyttyä. Lauantaina meillä oli ohjauskeskustelu ho:n kanssa ja hän sanoi, että olen ollut pe- ja la-illat hiljainen ja etäinen suhteessa lapsiin ja myös aikuisiin. En ollut edes itse tiedostanut sitä niin selkeästi.
Ohjauskeskustelun seurauksena ajatuksiin nousi myös se, kuinka rankkaa tietoinen vuorovaikuttaminen on ja miksi yksinkertaiset kysymyslauseet ovat vaikea saada joskus suusta ulos. Tarkoituksenani oli tässä harjoittelun ohella kehittää tietoista vuorovaikutusta ja lukea vuorovaikutus- ja sosiaaliset taidot kirjaa, josta aiemmin jo mainitsin. Aikaa vaan ei meinaa riittä lukemiselle.
Toinen vaikea juttu on olla tietoinen itsestään koko ajan. Se on ihan uusi juttu mulle, eikä se ole helppoa. Siinä ohessa kun yrität tarkkailla lapsia, vuorovaikuttaa niiden kanssa ja olla luontevasti kotona. Yksi asia kerrallaan sujuu, mutta kaikkia yhdessä samaan aikaan. Tuntuu, ettei aivokapasiteetti riitä. Kai ne on asioita jotka oppii ja tulee luonteviksi niin kuin auton ajamisen kanssa kävi. Jossain vaiheessa pystyikin vääntämään rattia, käyttämään polkimia ja vaihtamaan vaihdetta vielä samalla tarkkaillen muuta liikennettä, vaikka autokoulussa se tuntui mahdottomalta.
Tänä aamuna paukahdin töihin aamuvuorolaisille puhtaana yllätyksenä. Mun vuoroja ei oltu muistettu tai huomattu työvuorolistasta, enkä siksi ollut ilmoitustaululle merkittynä. Se onneksi korjaantui laittamalla nimilappu paikalleen, mutta ainakin yksi lapsi oli vähän hämillään mun näkemisestä. Ilmeisesti tieto ketkä aikuiset ovat täällä luo tiettyä turvallisuutta.
Aamupalapöydässä hiljainen tyttö oli vuolaan puhelias ja suuntasi kertomansa lähes suoraan mulle. Viime viikon iltavuoroissa yhdessä tv:n katsominen ja ompeluprojektin aloittaminen ei ehkä mennyt ihan hukkaan.
Jossain vaiheessa jäin hetkeksi yksin talon vanhimman lapsen kanssa, jolla koulu alkoi vasta myöhään. Eiköhän juuri silloin tytöllä ollut tarve saada rahaa kampaajalle ja minä jouduin sitä antamaan. Hyvä tilanne ja siitä selvittiin. Soitin johtajalle ja varmistin mistä kassasta rahan annan ja miten sen merkitsen. Tyttö sai rahaa vähän yläkanttiin kun pelkkä leikkaus on kyseessä, mutta on johtajan mukaan hyvin tietoinen käytännöstä, että kuitti ja vaihtorahat on oltava kampaajalta tullessa mukana.
Muuten päivä oli hiljainen kun lapset olivat koulussa. Imuroin, kirjoitin aamun raportteja ja puuhattiin keittiössä emännän kanssa. Juteltiin ja touhuttiin. Tosi nopeasti meni päivä, sillä emäntä keksi tekemistä keittiössä. Oltiin niin tehokkaita yhdessä, että iltapäivän puolella meinasi tulla tekemisen puute.
Ensimmäinen lapsi tuli yhden maissa ja sitten poikia ripottelikin aika tasaisesti. Kauhea nälkä kaikilla kun koulussa oli ”pahaa” ruokaa. On mukava kun mua ei enää vierasteta, vaan mullekin tullaan kertomaan kaikenlaista. Pitäisi vielä osata olla aktiivisempi kyselemään..
Raportin hetki menikin ilman raportointia, kun yksi lähti työn ohjaukseen ja kaksi palaveerasi keskenään ja jäljelle jäätiin minä ja emäntä jotka oltiin yhdessä koko aamu. Ja emäntäkin lähti viemään yhtä lasta harjoituksiin. Sain siinä sitten keskittyä lukemaan sosiaaliset- ja viestintätaidot kirjaa. Mukava rauhallinen hetki. Vielä ennen työpäivän päättymistä kävin kyselemässä sanoja englannin sanakokeita varten, sain kysellä vielä vähän ylimääräisiä sanojakin. Oli mukava päivä.Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Onks sulla joku ongelma?
Maanantai aamu alkoi väsyneesti. Tuntuu typerältä, ettei ole tähän mennessä vielä oppinut, että elämässä kaikki on helpompaa kun on yönsä nukkunut kunnolla.
Kun tulin töihin suurin osa lapsista oli jo lähtenyt kouluun. Työvuorossa oli mun lisäksi nainen, joka on sijaistanut täällä ennenkin. Ihan hyvä juttu, sillä ho:n kanssa tulee mentyä hänen perässään ja odotettua, että hän sanoo ja vastaa tilanteisiin.
Kolme lasta kävi aamupalalla, muut olivat jo menneet. Väsymystä näkyi mun lisäksi lapsien kasvoilla. Jutusteluakin syntyi ja kun unihiekat olivat karisseet silmistä näkyi kasvoilla oikein yllättävää iloisuutta. Viittä vaille yhdeksän iloinen poika pyysi päästä tietokoneelle. Täällä on sovittu, ettei ennen yhdeksää pelata tietokoneella eikä pleikalla. Sanoin, ettei kello ole vielä yhdeksää ja poika istui kiltisti odottamaan viimeisiä minuutteja. En olisi uskonut, että noin helpolla menee. Istuttiin yhden tytön kanssa sohvalla ja katseltiin jotain aamuohjelmaa, kouluunlähtöä sai patistella vähän.
Muuten päivä meni siivotessa koko talo, lasten kansioita lukiessa ja sijaisen kanssa jutustellessa.
Kahdelta tulivat iltavuorolaiset eli emäntä ja mulle uusi miespuolinen ohjaaja, valmistunut samasta opinahjosta mistä mun pitäisi tänä vuonna valmistua. Valmisteltiin välipala ja muutama koululainen palaili. Torstainen neulojakaverini pyysi mua katsomaan onko tehnyt pipoonsa virheitä ja oli muutenkin vähän huomionkipeä, mikä ei kuulemma uutta hänen kohdallaan. Ilmeisesti viikonloppuna oli tarttunut matkaan uusi lausahdus ”Onks sulla joku ongelma?”, kun sitä jatkuvasti kysyttiin joka tilanteessa.
Hiljaisen tunnin aikana käytiin ohjaajien välillä tiedonsiirto eli raportointi viikonlopulta saakka. Ei mitään mullistavaa. Hiljaisen jälkeen kävin tarkistamassa yhden pojan läksyt, mikä aluksi tuntui hurjalta. En onneksi joutunut tarkastamaan matematiikan tehtäviä, kun ne seuraavalla tunnilla käydään opettajan kanssa läpi. Paikalla olevat pojat olivat kovin levottomia. Nälkäiset lapset kerääntyivät ruokapöytään samalla kun minä kiskoin kumpparit jalkaan ja lähdin kotia kohti.
Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Yökön yö
Elämäni ensimmäinen yövuoro ikinä. Valmistauduin siihen nukkumalla aamulla vähän normaalia pidempään. Tarkoitus oli ottaa vielä kunnon päiväunet, mutta juoksevat asiat viivyttivät mua ja ehdin lopulta nukkua vain reilun tunnin päikkärit.
Tulin töihin seitsemäksi, oli yllättävän rauhallista. Lapset söivät iltapalaa. Puhuttiin Idols-suosikeista. Kahdeksalta siirryttiin alakertaan katsomaan Idolsia kolmen pojan ja yhden miespuolisen ohjaajan kanssa. Mulla oli mukana puikot ja sukanraakile, jota työstin. Yllättäen ihan ohjelman alussa yksi pojista kävi huoneessaan hakemassa keskeneräisen neuletyönsä. Meinasi silmät pudota kun tunnistin mitä poika sylissään toi. Välillä poika tuli käymään vieressä kysymässä miten silmukka meni ja palasi takaisin huoneen toiselle puolelle. Jossain vaiheessa siirtyi neulomaan mun viereeni. Kyseiseen poikaan en ollut saanut aiemmin juuri kontaktia ja olin todella yllättynyt mitä kautta se lopulta syntyi.
Kun poikien nukkumaanmenoaika tuli siirryin yläkertaan, jossa vielä tyttöjä valvomassa. Vanhin loukkaantui melkeinpä verisesti, kun juttelin toisen tytön kanssa, eikä hän kuullut jotain juttua. Saatiin kuitenkin kehiteltyä mukavaa jutustelua tv:n ääressä. Vanhinkin painui pehkuihin yhdentoista korvilla.
Jutusteltiin hiljaisessa talossa ho:n kanssa lapsista ynnä muusta, jonka jälkeen siirryttiin käymään lasten kansioita läpi. Paljon juttuja liittyy lapsen täällä olemiseen, huostaanottopäätös, hoito- ja kasvatussuunnitelmaa ja vaikka mitä.. Sain jonkinnäköisen käsityksen kansion sisällöstä ja ensi viikolla pitääkin tutustua lasten kansioihin laajemmin ja tutkailla ainakin hoito- ja kasvatussuunnitelman tavoitteita.
Oli mielenkiintoista lukea lapsen taustaa. Rankkoja juttuja, mutta jotenkin sitä piti itsensä irti siitä voimakkaasta myötäelämisestä mitä Indonesiassa kävi sen jälkeen, kun kuulin lasten taustoista. Tiedä tuleeko sitä vielä jossain vaiheessa tällä jaksolla.
Rankan kansiosession jälkeen oli vaikea yrittää näyttää siltä, ettei valvominen ottaisi voimille. Kello oli noin kolme yöllä. Vähän yöpalaa ja aivojen nollausta, jonka jälkeen melkein tunsikin olevansa hereillä.
Aamuyön tunteina siivottiin talon kuusi vessaa, laskettiin kassa ja katsottiin tulevat työvuorot seuraaville neljälle viikolle. Nyt kun hommat on tehty ho kirjoittaa raportteja ja minä tätä. Muualla ihmiset alkavat heräillä töihin. Meillä se tarkoittaa sitä, että ei ole enää kauaa siihen kun aloitetaan laittamaan aamupalaa tarjolle ja herätellään lapsia..Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
