KV: Pieniä asioita
Ei mitään merkittävää tältä päivältä. Päivä on vain mennyt ja alkoi sillä, että herätyskelloni jätätti 45 minuuttia. Onneksi ei mitään merkittävää hätää, aamupalaletut olisivat ehkä olleet lämpimämpiä, jos oltaisiin oltu syömässä aiemmin.
Viisumiasiat ovat olleet pinnalla. Tänään ehti jo kerran muuttua tilanne ja meille sanottiin, että vasta torstaina päästään hakemaan viisumia. Nyt kuitenkin ollaan huomenna lähdössä, Sukati on täyttänyt viisumianomukset valmiiksi ja Suprapto on kirjoittanut kirjeen (jossa ilmeisesti ottaa vastuun meidän täällä olemisesta). Otettiin Jennin kanssa passikuvat toisistamme ja käytiin Srin kanssa tulostamassa kuvat Sukatin luona, joka asuu melkein naapurissa.
Ehkä nämä asioiden hoitamiset täällä siksi tuntuu niin vaikeilta, kun kaikki on niin hidasta, eikä jaksa luottaa, että asiat tapahtuu. Pelkää, että jutut jää hoitamatta, jos ei niiden perään kysy jatkuvasti ja tuntuu, että olen sillä onnistunut ärsyttämään suunnattomasti. Onnistun menemään aina väärään kohtaan kysymään jotain.
Ihmeellinen tämä Indonesian syksy. Juuri oli ramadan sen lopussa muslimien loma (eli kaikkien loma) 1,5 viikkoa. Lapset ehtivät olla lauantain ja maanantain koulussa, kun tuli taas joku juhla, jossa uhrataan meren jumalalle (kukka ja hedelmäuhreja, ihmiset on sekaisin ja rannoilla on rauhatonta, jengiä hukkuu täysissä paateissa kun jengi ei osaa uida). Ihmiset ovat töistä poissa kolme päivää. Tuntuu, että täällä työntekijä voi toimia ihan miten vain, kummallinen maa. Tv-sarjoissakin naiset vain itkee..
Ikävöin hesarin lukemista aamuisin, en ole oikein koskaan oppinut uutisten lukemiseen netistä. Täällä telkkarista ei juuri tule kuin Indonesiaa ja lähimaita koskevia uutisia.
Huomenna lähtö Patiin seitsemältä. Viisumin saannissa kestää kuulemma pari tuntia. Sri sanoi, että voidaan odotellessa kierrellä kauppoja, mutta haluaa viedä meidät jonnekin, missä londo huutoja kuulee vähemmän. Mulle jäi vähän epäselväksi, huudetaanko sille jotain, koska se kulkee londojen seurassa vai tuleeko sille vain kurja olo, kun meille huudellaan. Tuntuu, etten enää itse kuule tai näe huutoja ja tuijotusta, helpompaa olla kiinnittämättä huomiota.
Sappetua, Kristian, minä ja Irko sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen.
KV: Not so hot, but so very very hot
Eiköhän sitä aamulla tavattu tuomitut kaverit. Annaliisaa oli ruvennut säälittämään ja näin ollen hän perui tappokäskyn. Melkein epäilen, että kaikki koirat ovat edelleen hengissä kun täältä lähdetään joulukuussa. Saattaa kuitenkin käydä niin etten suostu ruokailemaan Bryanin kanssa samassa tilassa. Koen sen todella uhkaavaksi.
Aamupalan jälkeen hypättiin autoon Sukatin ja Rilifin kanssa. Jeparassa yhtäkkiä oltiinkin jo lastenkodin pihassa, enkä ensin osannut sitä kuvitella lastenkodiksi. Paikka oli kuin mikä tahansa valtion laitoksista, joiden pihalla ollaan autossa odoteltu, kun Sukati käy asioilla. Seuraavassa hetkessä istuttiin todella siistissä toimistossa keskustelemassa vihreään uniformuun pukeutuneen herran kanssa, joka kyseli meistä ja kertoi lastenkodista Indonesiaksi. Rilif tulkkasi. Kierrettiin katsomassa paikkaa, kliinisen näköstä, valkoista kalkattua seinää ja valkoista kaakelia. Moskeija, tyttöjen majoitusrakennuksia, opiskelu- ja harrastushuoneet, poikien majoitusrakennuksia, poikien ruokailutila, keittiö ja tyttöjen ruokailutila muodostivat hevosenkengän juhlasalin tapaisen rakennuksen ympärille.
Lapsia yhteensä 80, jotka asuvat huoneissa, joissa 8-10 lasta kerrallaan. Fiilis oli ihan hyvä ja tuntui, että meihin yritettiin ulkomaalaisina tehdä erityisen hyvä vaikutus. Laitokseltahan se paikka tuntui, mutta ehkä siellä lapsilla parempi, kuin niissä oloissa, mistä sinne on tultu.
Keskustelussa ennen kuin lähdettiin katselemaan lastenkotia, keskusteltiin muun muassa koulutuksesta. Indonesiassa koulujen käynti on kovin teoreettista ja joudut vielä päälle käymään kursseja saadaksesi töitä. Voisin kuvitella, että Suomessa vaatimukset ovat kymmenkertaiset verrattuna tänne.
Automatkoilla edestakaisin juteltiin Rilifin kanssa hintaeroista, ensin vaatteiden ja sitten palkkojen. Täällä halpa t-paita on 15 000 rupiaa, joka on alle 1,5 euroa (kurssi on täällä noin 1€ = 11.500 rupiaa). Kassan palkka kuukaudessa on Rilifin arviolta noin 50 euroa. Ravintolassa täällä syö ehkä halvimmillaan 5000 rupialla, katukeittiöiden hintoja en ole vielä päässyt vertailemaan, mutta mun lihapullat ja nuudeli liemessä maksoivat 5500 rupiaa ja oli yksi listan halvimmista annoksista.
Olen tosi tyytyväinen, sillä olen oppinut hyvin ruokien nimiä Indonesiaksi ja ilman englantia osaisin tilata useammankin erilaisen turvallisen ruuan. Balilla todennäköisesti kaikissa paikoissa listat on englanniksi, turisteja kun siellä pitäisi riittää.
Kuten varmaan olette huomanneet, ainakin te, jotka päivittäin käytte lukemassa näitä juttuja, blogger ei ole suostunut toimimaan. Näin ollen, en ole saanut päivitettyä mitään nettiin ja nämä kaikki tulevat vähän jälkijunassa.
--
Päivällisellä kuulin, että lähdetään ensimmäinen päivä Patiin ja mennään immigration officeen Srin kanssa anomaan viisumiin jatkoa. Ihana kuulla, sillä olin jo huolissani, mahdetaanko päästä matkaan kuudes päivä. Viisumin anomiseen pitää olla Supraptolta kirje, jossa kerrotaan että ollaan täällä ja kaksi valokuvaa. Kun viisumi on saatu, seuraavana päivänä pitää ilmoittautua poliisille ja saada heiltä poliisiraportti, johon tarvitaan myös kaksi passikuvaa. Sillä raportilla sitten todistetaan, että viranomaiset tietävät meidän oleskelusta. Samalla Sukati ilmoittaa meidät kaikille niille muille tahoille, jotka sen tiedon haluavat kuten esimerkiksi salaiselle poliisille. Ulkomaalaisia tarkkaillaan, vai?
KV: Koiruuksia
Hiljainen päivä, jos aamua ei lasketa mukaan. Niinkuin ollaan jo opittu, sunnuntaiaamut ovat meluisia. Bänditreenit alkavat aikaisin ja aamulla olinkin sen näköinen, että unta oli häiritty. Unirytmi on päässyt vähän huonoksi, pitäisi mennä aina nukkumaan niin että aamu kuuteen mennessä olisi saanut nukkua kylliksi.
Yhdeksältä oli kirkko. Otin kameran mukaan, mutta kuvissa edessä tamburiinia soittavat tytöt näyttävät olevan hautajaisissa. Mahtoikohan jännittää mun zoomailu, tiedä sitä. Pappi, jonka piti tulla tänään puhumaan ei sitten tullutkaan, joten Annaliisan mies Suprapto luki raamattua. Hyvinhän siellä on jo oppinut istumaan ja vähän paremmin jaksaa kun Annaliisa on kääntämässä. En tiedä mistä tapa tulee, mutta joka kerta sunnuntaijumalanpalveluksen jälkeen lapset ja paikalla oleva henkilökunta kättelee meidät. Tulee mieleen linnanjuhlat. Eikä muuten moni lapsi katso silmiin kätellessä, muutama on kyllä jo näiden viikkojen aikana oppinut vastaamaan katseeseen.
Sauli, piti jo aiemmin kertoa, että olit aivan oikeassa. Se pappi, josta kirjoitin joskus aiemmin, todella edustaa jotain vapaampaa suuntausta. Olin sekoittanut paikan ja ihmisen taustat.
Otettiin vielä jumalanpalveluksen jälkeen ryhmäkuva ja tuli ihan olo kuin olisin ollut koulukuvaaja. Järjestelin tuoleja ja sitten lapsia niille. Sanoin, ettei saa lähteä ennen kuin annan luvan. Pari ihan kelpoa kuvaa siellä, niistä sitten tehdään suurennos joululahjaksi tänne.
Olen tainnut mainita allergioiden verran koirista. Pärjään aika hyvin astmalääkkeellä, kun muistan ottaa sen aamuin illoin. Heti kun unohdan ottaa sen, tulee nenän kutinaa ja aivastelua.
Täällä on kuusi koiraa: Bryan, pelottava isoleukainen, isoegoinen metsästyskoira joka on mäyräkoiran muotoinen, Possu, musta nappisilmä, joka työntää pään syliin kun olet syömässä, Junior nuori vaalea keikaroija, Monkey, leppoisa ja symppis koiravanhus, Noora viljan värinen ja Niinan, vuoden ikäisen leikkisän pennun äiti ja lopuksi pieni villakoira Siripa, joka on Annaliisan vauva.
Alussa koirat eivät kamalasti häirinneet ihmiseloa, ruokaillessa ne norkuivat pöydän ympärillä ja Possu on makoillut jaloissani pöydän alla melkein koko ajan. Bryan hyppi aluksi välillä pöytää vasten ja kuulemani mukaan oli jopa puraissut kun se oli työnnetty alas. Eli kierre syntyi, koira sai ruokaa, koska sitä ei muuten uskallettu pöydästä hätistää. Eilen yhdessä ruokaillessa tuli sellainen olo, etten edes halua syödä koko paikassa, Bryanin käytös alkoi olla niin ahdistavaa. Enkä todella haluisi kokea niiden leukojen purentaa. Nykyään kaikki koirat hyppivät pöytää tai tuoleja vasten norkumaan ruokaa.
Juniorilla on ollut selässä todella pahan näköinen ihottuma, joka on tähän mennessä levinnyt melkein koko selän alueelle. Iso karvaton läikkä. Sama tarttui Possuun ja nyt myös Siripaan. Bryan oli jo saanut kerran kuolemantuomion sen ja Possun yhteenoton jälkeen. Se kuitenkin selvisii siitä ja on vielä elossa. Nyt Possu ja Junior saavat lähteä, sillä niitä ei saada pestyä eikä näin ollen kutiavia alueita hoidettua. Haudat on jo kaivettu tänne lastenkodin alueelle. Rautatangolla niskaan oli tuomio. Pitää kuvata pojat ennen lähtöä. Bryania kukaan ei uskalla tappaa lyömällä, se odottaa vielä pari päivää ampujaa.
Huomenna päästään ilmeisesti tutustumaan toiseen lastenkotiin, muslimien ylläpitämään. Ihan hyvä nähdä vähän eroa, sillä niitä kuulemma on.
KV: Uusi tukka ja silmäniskuja
Eilen ei tapahtunut paljoa ihmeellistä, käytiin kehityskeskustelua eli puhuttiin asetetuista tavoitteista ja mitä ollaan täällä saavutettu ja opittu. Ja tänään puhuttiin niistä Annaliisalle.
Olen erittäin tyytyväinen siihen, että ohjaan ryhmää englanniksi (joku yleinsä vielä kääntämässä siitä indonesiaksi) ja pystyn ohjaamaan aika hyvin asioita myös ilman yhteistä kieltä (esim. askarteluissa) ja muutamalla oppimallani indonesiankielisellä sanalla (sakset ja numeroista on ollut hyötyä). Olen päässyt tähän arkeen mukaan, mikä oli yksi tavoite ja tutustunut tähän kulttuuriin.
Suurimpia anteja varmasti on islamilainen kulttuuri, se että Indonesia on kehitysmaa ja se että omana osana tässä kulttuurissa on olla londo (haukkumasana länsimaalaisesta, tarkoittaa alunperin hollantilaista), jota tuijotetaan ja jolle huudellaan.
Aasiaväsymyksen jälkeen nautin taas olostani täällä. Eilen kun vein biojätteitä tunkiolle, vastaan tuli kesän tuoksu ja mielen täytti se tietoisuus, että on oikeasti täällä lämpimässä ja auringonpaisteessa. Olen taas ollut iloinen ja puhelias itseni.
Eilen Jenni alkoi tehdä mulle pikkulettejä ja tänään ne saatiin Susin, Tutin ja Tetin avulla valmiiksi. Päänahka saa ainakin paremmin happea ja hyvältä nämä näyttävät. Voisin myöhemmin harkita tälläisiä extrakarvojen kanssa, ei näyttäisi ihan niin kaljulta.
Lähdettiin ennen puolta päivää käymään Patissa. Mentiin ensiksi syömään paikkaan, jossa oltiin käyty myös matkalla Yogyaan. Ajattelin kokeilla jotain erilaista listalta, joka on kokonaan indonesiaksi. Bakso goreng mie eli vehnänuudelia ja lihapullia, tosin lihapullien kirjoitusasusta en ole nyt ihan varma. Goreng on kuitenkin paistettu ja mie vehnänuudeli. Hyvä oli ruoka, mutta en ole ikinä ennen syönyt lihapullia, jotka lilluvat liemessä.
Jäätiin Srin kanssa Patiin pyörimään, shoppaamaan tuliaisia ja huomaamaan, että muslimien lomailu piti monta kauppaa vielä kiinni. Päästiin ikäväksemme todistamaan liikenneonnettomuutta, farmariauton ja moottoripyörän kolaria. Moottoripyörää ajaneella naisella oli kypärä, joka ei ollut kiinni, joten kypärä lensi päästä alta aikayksikön. Siinä vaiheessa kun minä tilanteen huomasin, kramppaavaa naista nostettiin pois autotieltä ja ambulanssi kurvasi paikalle. Ei jääty katsomaan sen pidemmäksi aikaa.
Kaupoissa huomasin, että kiinnitän yhä vähemmän huomiota tuijottaviin ihmisiin. Ja kuitenkin aina välillä tulee joku juttelemaan, onneksi vielä useimmiten ihan suht mukavasti, eikä kukaan ole kysellyt todella henkilökohtaisia asioita. Samanlaisia juttuja, jota minäkin voisin kysyä ihmiseltä, joka on tullut jostain muualta Suomeen.
Taas kerran on lauantai, neljäs lauantai, jolloin ollaan osallistuttu iltamenoihin. Ruoka ei ollut valmis kuudelta, joten jouduttiin odottelemaan ja odotellessa leikittiin hedelmäsalaattia. Ihmeen innoissaan lapset jaksoivat sitä leikkiä.. ja pitkään. Syömisen jälkeen harjoiteltiin ensin joulujuhlalauluja ja sitten leikittiin.
Jenni veti Huugi guugin, mutta ilmeisesti siinä olisi tarvittu ymmärrys mitä sanat merkitsi, sillä osa leikkijöistä hyytyi vähän liian aikaisin. Muuten ovat jaksaneet tuollaisia hyvin ja innoissaan.
Ellin skodaus toimi mukavasti, valitettavasti se rajasi piirin ulkopuolelle kehitysvammaiset pojat, autistin ja jälkeenjääneen. Kaksi piiriä, joista sisäpiiri istuu tuoleilla ja ulkopiiri seisoo tuolien takana. Yhdellä tuolilla ei ole ketään ja sen takana seisovan pitää silmää vinkkaamalla saada joku sisäpiiriläisistä omaan tuoliin. Kun pelissä päästiin vauhtiin tuntuivat lapset nauttivan kovin ja jotenkin pitkästä aikaa oli siinä koko ryhmässä tosi hyvä fiilis. Ehkä se on se mielihyvä, mikä syntyy kun joku vinkkaa juuri sulle silmää..
Lapset jäivät katsomaan leffaa. Huomenna olette siellä Suomessa taas yhden tunnin enemmän jäljessä meitä.
KV: Tyttöjen juttuja
Lähdettiin tänään torille lähinnä halusta päästä aitojen toiselle puolelle. Herätys oli viideltä ja oli aika hirveää nousta ennen aurinkoa, toi ihan mieleen Suomen talven, jota siinä aamuisella sitten muisteltiin.
Kuudelta lähdettiin. Minä ja Jenni eteen kuljettajan kanssa, Sri, Rilif ja Teti lavalle. Teillä ei paljoa väkeä ollut, loma selvästi vaikutti ihmisten liikkumiseen. Torilla riitti väkeä, vaikka osa kojuista olikin kiinni myyjien lomaillessa. Meitä taas tuijoteltiin ja ihmeteltiin, mutta en enää kiinnittänyt siihen kauheasti huomiota. Tori on siitä mukava paikka, että suurin osa ihmisistä on vanhempia naisia ja heidän uteliaisuus meitä kohtaan on erilaista kuin miesten (yllättävää eikö vain). Käytiin tutuilla kojuilla ja lopulta taas parkkeerattiin yhden luokse, josta ostetaan vaikka mitä ja siinä kuluu aikaa yleensä eniten, helposti tunti tai päälle punnitessa ja laskiessa.
Kun huomattiin, ettei Rilifillä ollut oikein mitään osaa eikä arpaa ostosten tekemisessä, houkuteltiin hänet tulkiksi vaatepuolelle. Viime kerralla siellä katsellessa nähtiin aivan ihania pikkutyttöjen juhlamekkoja, oikein sellaisia prinsessamalleja. Päädyttiin ostamaan molemmat kolme mekkoa lahjaksi sukulaislapsille ja vastaaville. Kahdesta isommasta maksoin noin nelisen euroa kappale ja pienemmästä päälle kolme.
Mekkojen shoppailun jälkeen palattiin kojulle, missä vielä oli ostosten teko käynnissä. Juteltiin siinä Rilifin ja Tetin kanssa vaikka mitä Suomesta, juhlista, olemassa olevista ja tulevista poikaystävistä (jostain ihme syystä Rilif haluaisi Jennille nigerialaisen tai afgaanipoikaystävän ) jne. Tuli kauhean hyvä mieli moisesta turinatuokiosta.
Toinen mukava juttutuokio tuli torilla, kun tavattiin kojun vieressä istuessa tähän astisista miellyttävin miespuolinen paikallinen. Aluksi hän kysyi, olimmeko nähneet naista tyttärineen, josta puhe sujuvasti soljui siihen mistä ja miksi ollaan täällä. Hän puhui yllättävän hyvää englantia ja oli innoissaan päästessään käyttämään sitä. Hän oli tyytyväinen nähdessään ulkomaalaisia täällä ja pyysi meidät katsomaan isänsä kukkakaupan kukkasia, jos meitä kiinnostaa. Mukava nuorimies, joka sitten otti ja häipyi, ei painostanut yhtään eikä ollut tippaankaan päällekäyvä.
Torin jälkeen käytiin kaupassa mehuostoksilla, sillä se kruunaa aamiaisen täällä kuumassa. Törmäsin ensimmäistä kertaa mehutiivisteeseen täällä, joka vielä oli oikein hyvää, ei ollenkaan kuin siirapit, joita paikalliset käyttää.
Kauppareissun jälkeen puuhasteltiin taas askarteluhuoneessa, jossa joulukalenteri edistyy hyvää vauhtia. Melkein harmittaa, että se alkaa olla kohta valmis.
Jenni, keskeneräinen joulukalenteri ja askarteluhuoneOn pitänyt jo aiemmin kirjoittaa melusta. Lonely planet sanoo siitä, että jos olet kuuro, se ei haittaa, mutta jos et niin muutaman kuukauden Indonesiassa oleskelun jälkeen olet. Täällä on keskimääräisesti paljon lujemmat äänet kuin Suomessa. Auton torven toitottaminen liittyy täällä pääasiassa varoittamiseen, minä tulen nyt ja sitten joillakin kuskeilla vielä tuttujen tervehtimiseen. Ja se ääni on kauhea. Indonesiassa on paljon huonokuuloisia, mutta epäilen, ettei syynä ole pelkästään yleiset välikorvantulehdukset ja liian vähän korvalääkärit. Toosat huutaa lujalla.
Onneksi osataan jo ilmaista kipua indonesiaksi. Kun Suomessa sanotaan auts niin täällä sanotaan aduu. Ihan hyvä, jos meidän auts auts tai aijaijai ilmaisuja ei ymmärretä.
Ensimmäinen mun kauniisti leikkaama yksilö, jota ei olisi raaskinut syödä kun se onnistui niin hyvin. Mango on niin hyvää..Loppuun jotain suomalaisista nimistä: Lari tarkoittaa juosta, Matti tarkoittaa kuollutta ja Satu on yksi indonesian kielellä. Jaavaksi Aku on sinä ja Sami sami ole hyvä/samoin.
Ibu Narti kutsui meidät syömään. Kuistilla ibun mies, ibu, minä, Suprapto ja Annaliisa.
KV: Vieraisilla
On se kummallista, kun täällä tuntuu tarvitsevan unta yössä 8-9 tuntia, muuten silmät on aamulla ihan ristissä. Hitaasti sitä kuitenkin heräili aamupalan ja uv-säteilysiedätyshoidon jälkeen piirrellessä eläimiä ja tonttuja joulukalenteriin.
Yhtäkkiä Sri tuli sanomaan, että nyt lähdettäisiin. Oltiin kyllä kuultu, että meidät oli kutsuttu ibu Nartin luokse syömään, mutta mistään ajasta ei ollut ollut puhetta. Äkkiä vaihtamaan siistimpää ylle ja sitten mentiin.
Tämä ibu Narti on sama ibu, jolle poljin Srin kanssa ruokaa ensimmäisellä viikolla täällä ollessa. Ibu työskentelee Penghiburin viljelyksillä Guwo-vuorella. Perille päästyä pöytä oli täynnä ruokaa ja meidät arvovieraat (Annaliisa, Suprapto, minä ja Jenni) ohjattiin istumaan tuoleille, jotka olivat seinän vieressä. Jotenkin hävetti istua tuolilla, kun ibu, Sri ja Filif istuivat lattialla syömässä. Ruuat olivat hyviä ja aika indonesialaisia: riisiä, kanaa, tempeä (soijapavuista paistettuja levyjä), paria erilaista vihannes sekoitusta aika papupitoista (samaa vihreää papua kuin Suomessa) sekä chilitahnaa. Saatiin veden lisäksi hyvää appelssiini siirappia, joka on täällä paikallisten mehu. Eli samanlaisia makusiirappeja, mitkä Suomessa ovat tuttuja drinkkien yhteydessä, sekoitetaan täällä veteen ja juodaan mehuna. Aika makeita ovat. Muutenkin jotenkin tosi sokerista täällä monet herkut.
Saatiin ibulta mukaan herkullisia maapähkinälastuja (punaista sokeria sulatetaan, siihen sekoitetaan maapähkinärouhe ja kaadetaan levylle jäähtymään, leikataan paloiksi), kiekuran mallisia keksejä ja mangoja. Ihana se ibu ja vaikeaa olla suomalainen. Suomalainenhan ei ota vastaan ilman, että sanotaan, ettei sun tarvitse ja emmä kehtaa. Nieltiin suomalaisuus ja kiiteltiin kovasti, sanavarastokaan ei indonesiaksi riitä paljon muuhun ja ibu ei puhu englantia.
Kotiin palattua alkoikin mun pyykkisavotta (vaatteita, lakanat ja pyyhe nyrkkipyykkinä) ja Jenni painui askartelupajalle jatkamaan aamuisia. Osuin hyvään saumaan, sillä vettähän tuossa pestessä kuluu ja sitä ei tule jatkuvasti hanasta. Eli täällä täytetään iso saavi ja muita vateja tarpeen mukaan. Vesi oli tosi lopussa, mutta koska olin jättänyt hanan auki, huomasin yhtäkkiä sitä taas tuli. Huuhtelin äkkiä viimeisetkin pyykit ja nautiskelin kylvystä heittämällä vettä niskaan ja täyttämällä tämän jälkeen kaikki ämpärit piri pintaan. Tämän jälkeen varmasti arvostaa juoksevaa vettä kun palaa kotiin ja sitä, että voi miettimättä nautiskella suihkusta eikä vesi lopu. Vesihän tässä lastenkodin alueella tulee isosta kaivosta, joka on varmaan 5 metriä halkasijalta, siis aivan hämmästyttävä kun siihen ensimmäisen kerran törmäsin. Vähän aikaa sitä syvennettiin taas, jotta vettä riittäisi paremmin, sillä kesä on ollut poikkeuksellisen kuiva ja vielä odotellaan sadekauden alkua.
Olen lueskellut tässä Marjatta Jaanu-Schröder kirjoittamaa arviointia Yayasan Penghiburin ja Emmaus Helsingin projekteista, joka on kirjoitettu ilmeisesti alkuvuodesta. Kirjoittaja on siis Annaliisan sisko ja hän toimii Emmaus Helsingissä, jos en ole ihan väärin käsittänyt. Jos illalla pureutuisin kirjoittamaan sen pohjalta lastenkodin rahoituksesta. Oli meinaan puhetta, että iltapäivällä olisi laulutreenit ja mun oli tarkoitus mennä nauhoittamaan salaa tyttöjen laulua. Ne saa hepulin ja treeneihin keskittyminen katoaa täysin, jos he ovat tietoisia äänityksistä..
Yksi maapähkinälastu vielä ja sitten menoksi.
KV: Hari raya ja liimaiset sormet
Paastonpäättymistä juhliva kulkue meni näkemättä oikeastaan mitään, mutta kuultua sitä tuli ihan tarpeeksi. Tunnin verran kytättiin portin pielessä, josko nähtäisii kulkue, mutta ainoa mitä nähtiin mopojen lisäksi oli kaksi rekkaa kaiuttimet lavalla.¨
Katsottiin kämpillä yksi leffa ennen kun käytiin nukkumaan. Yöllä heräili jumputtavaan musiikkiin, jodlaukseen ja moottoriajoneuvojen ääniin eli juhlakulkueen ääniin neljältä. Aamulla kun olisi saanut nukkua, kuulosti kun lapset olisivat huudelleet tuossa ikkunani ääressä.. eikä ne äänet ole hiljaisia. Näin koko yön levottomia unia ensin väkivaltaisesta paastonloppumisen juhlinnasta, sitten paluustani Suomeen, jossa sitten oli katastrofia kerrakseen. Nään täällä outoja unia, joita ei oikein osaa edes tulkita.
Väärinkäsityksen takia aamu meni askarrellessa lasten kanssa. Minä ja Jenni puuhattiin joulukalenterin osien parissa (minä väänsin tiina tontulle punaisia vaatteita ja Jenni muovasi lumiukkoa) ja lapset väänsivät samoja palloja korteista ja kartongeista, mitä edellisessä postauksessa esittelin.
Ihan kuin nuo lapset eivät olisi oikein koskaan askarrelleet. Kamat katoilevat alta aika yksikön ja kortteja varastetaan kuvien tähden. Innokkaita he ovat kyllä tekemään, mutta aika työläitä ohjattavia, ehkä syynä hieman nuo kielierot. Yleensä paikalla on edes joku englantia ymmärtävistä lapsista eli ohjeiden pitäisi jotenkin mennä perille. Kiltisti ne tänään siivosivat jälkensä ja jatkoivat iltapäivällä askartelua keskenään.
Lounaan jälkeen tuli otettua tunnin tirsat ja loppu aika menikin delegoidessa ennen päivällistä. Juteltiin pitkät tovit Annaliisan kanssa jouluaskarteluista ja joulujuhlan rekvisiitta valmisteluista. Ihan hyvältä vaikuttaa nyt, paremmalta kuin aiemmin. Kyllä nämä hommat lutviutuu, etenkin nyt, kun saatiin kunnon askartelutila, jonne mahtuu roinat ja keskeneräiset prokkikset levälleen. Vielä kun saisi sinne tuulettimen.
Tehtiin sitten tiiviisti hommia päivällisen jälkeen ja saatiin kuin saatiinkin joulukalenterin pohja hyvällä yhteistyöllä valmiiksi. Melkein pari tuntia ja puoli purkillista fox-liimaa meni siinä touhussa. Nyt onkin hyvä keskittyä pieniin yksityiskohtiin. Olen lupautunut piirtelemään maisemaan täydennystä ja jänis on jo luonnosteltu..
Pakko hehkuttaa. Sri näytti tänään miten mangoa oikein leikellään syötäväksi. Homma on meinaan aina totaalisesti levinnyt käsiin ja naamalle. Ei se vieläkään ihan niin siististi mennyt, kun tässä kämpillä kokeilin, mutta harjoitus tekee mestarin. Idea on, että mangon päästä veistä kuljetetaan ihan kiven vierestä ja saadaan näin melkein puolikas irti. Tehdään pystyyn ja vaakaan viiltoja kuoreen asti, kuitenkaan sitä leikkaamatta. Kääntämällä tämän viilleltyn osan kuperaksi esiin pompsahtaa nättejä neliöitä helposti syötäväksi.
Sähköpostin mukana tuli äipältä pyyntö, että kertoisin vähän tämän paikan rahoituksesta. Siihen voisin pureutua oman postauksen verran, sillä lähdemateriaali mulla tässä koneella kyllä on.
Fiilis on hyvä nyt ja tylsistymistä estävät askartelut, joissa riittää puuhaa.
KV: Rantahiekkaa ja kotiloita
Tänään lähdettiin aikaisin meren rannalle. Kuorma-auton lavalle menivät pojat ja puolet tytöistä. Minä, Sri, Rilif ja seitsemän tyttöä istuttiin lava-auton lavalla (katettu lava ja molemmilla reunoilla siniset puiset penkit) ja matka meni rattoisasti kuunnellen tyttöjen laulua.
Lava-auton kyydissä, muuten mukava matkustusmuoto, mutta roskien polton käry käy hyvin nenään. Pojat tulossa perässä rekan lavalla.Ranta oli aivan ihana, hienoa valkoista hiekkaa, jota jatkui niin pitkälle kun jalat vain ylettivät koskemaan pohjaa. Lapset olivat riemuissaan. Suurin osa heistä ei osaa uida, mutta ranta on siinä mielessä turvallinen, että tosi pitkälle sai mennä, ettei jalat enää ylettyneet pohjaan.
Ensimmäiset innokkaat ehtivät veteen alta aikayksikön.Osa harjoitteli uimista ja osa kiipeili toistensa hartioille hyppimään voltteja. Ehdittiin pelata palloakin ennen kuin sille kävi vanhanaikaisesti ja tuuli vei sen. Jos minä tai Jenni oltaisiin lähdetty perään heti, oltaisiin saatu se kiinni. Kun yksi pojista oli perässä, ajattelin, että kyllä se siitä, mutta yhtäkkiä huomasinkin Jennin olevan kaukana pallon perässä. Ilmeisesti uimataitoisillakaan ei kuitenkaan ole tekniikkaa mennä lujaa, kun heti hyytyivät kättelyssä. Jenni olisi saanut pallon kiinni, mutta oli pakko huutaa neiti takaisin, kun alkoi tulla pelko merivirroista..
Uimisen jälkeen kerättiin simpukankuoria ja kotiloita, rannalta löytyikin erityisen kauniita sellaisia. Jennin huoneeseen ei enää juuri muuta mahdu, sillä neidillä on varmasti jo viisi kiloa kuoria kerättynä.
Oltiin ennen puolta päivää takaisin ja oli hirveä nälkä. Kylpemisen jälkeen sitä hyvin tuli nukuttua kahden ja puolen tunnin päikkärit, tosin ei sitä ihmeempiä jaksa kuumalla tehdäkään.
Ramadanin päätöskulkue on jo aloittanut kulkunsa, mutta viimeistään kahdeksalta sinne kerääntyvät kaikki. Autoja, joiden lavoille on kasattu isoja kaiuttimia, joista kuuluu meidän korviin samanlainen jodlaus kuin moskeijoiden rukoukseen kutsusta. Ilotulitteiden pauke kuuluu. Täällä ollaan hissukseen, koska kulkue ei kuulemma siedä häiriöääniä. Vielä kuitenkin kuulostaa siltä, että joku olisi soittamassa musiikkihuoneessa rumpuja. Annaliisan mukaan pitäisi olla rauhallista, kun viime aikoina on ollut. Kukaan ei vartioi porttia ja koirat suljetaan sisälle, etteivät ne hauku. Vähän kuumottavaa, muttei ainakaan tullut käskyä nukkua kengät jalassa.
Tarkoitus olisi vielä mennä katsomaan parvekkeelta kulkuetta. Katsotaan saisiko siitä jalustalla jonkinlaisen kuvan.
Eilen askarreltiin joulukoristeita kartongista ja vanhoista joulukoristeissa, kuvassa siskokset Teti ja Tuti
Pojatkin innostuivat mukaan vähän aikaa norkoiltuaan pöytien ympärillä.
Valmiit pallot odottavat vain liiman kuivumista, klemmareiden irroitusta ja ripustuslenkkiä.
KV: Kuumuus hyydyttää paikallisetkin
Tuntuu, että jo muutama päivä on ollut vielä tukalampi ja kuumempi kuin aiemmin. Hikoilu on jatkuvaa ja heti kun pääsee omaan kämppään, haluaa kuoriutua vaatteista ja vain hengailla tuulettimen edessä. Tunne on vähän sama, kuin Suomessa kesällä ukkosta odotellessa, mutta sillä erotuksella, ettei mitään helpottavaa tule vaan kuuma vain jatkuu auringon laskeuduttua ja yölläkin. Tässä todella kaipaa meren äärelle, jossa vähän tuulisi, eikä kuumuus tuntuisi niin painostavalta.
Huomenna lähdetään lasten kanssa rannalle heti aamusta. Ihanaa. Ainoan ongelman aiheuttaa vain ajatus, pitäisikö verhoutua vaatteisiin peittääkseen lävistykset ja tatskat vai olla huolettomasti, koska mullehan ei ole suoraan mistään sanottu (muuta kuin kielletty, että ne mitään täällä tarkoittaisivat). Toisaalta, kun mennään rannalle, jossa ei pitäisi olla ketään meidän lisäksi, olisi ihana saada nauttia rantaelämästä oikein kunnolla ja stressaamatta.
Huomenna on viimeinen päivä paastoa ja kun ramadan loppuu iltakuudelta eli hetimmiten auringonlaskun jälkeen, aloittavat muslimit yöllisen kulkueena vaelluksen. Reitti kulkee myös lastenkodin portin ohi. Maanantain jälkeen on vielä juhlapyhiä, eli käytännössä koko Indonesia on pysähdyksissä ensi viikon (paitsi ehkä Bali). Kaikki ovat lomalla. Autonkuljettajat täältä lastenkodilta ja useimmat keittäjät, joten lapset osallistuvat ryhmissä ruuanlaittoon. Sairaaloissa saatetaan jopa sulkea osastoja ja kotiuttaa sieltä ihmiset, jotta hoitsut ja lääkärit pääsevät ramadanin viettoon.
Eilen illalla leikittiin taas yhdessä päivällisen jälkeen. Jotenkin ilmapiiri ei ollut niin mukava kuin aiemmilla kerroilla, liekö aiempien päivien tapauksilla ollut osaa. Kaikki eivät osallistuneet, mutta onneksi noin isosta ryhmästä riitti silti leikkijöitä. Leikittiin käsiläpsyä, joka vähän ontui, sillä kaikki lapset eivät ole hyviä keskittymään. Isossa ringissä osa kyllästyi, koska läpsy jumiutui toiselle puolelle ja he lähtivät pois kesken kaiken. Sutsisatsia toivottiin ja se onkin tänne sopiva leikki. Otettiin vielä takareiden venytykseksi viikinkipalloa tyttöjen ja poikien ryhmissä. Tytöistä osa on tosi rajuja ja muutama lähtikin kesken pelin, koska käsi tai pallo tuli päin näköä. Mitään hyötyä ei ollut siitä, että välillä yritti rauhoittaa peliä ja käskeä pitää pallon maassa ja matalalla.
Katsottiin vielä lasten kanssa videolta Dumbo, joka oli suomeksi puhuttu ennen kuin vetäydyttiin kämpille yhdeksän aikoihin.
Iltahartauden aikana Annaliisa puhui uskomuksista. En tiedä mistä aihe lähti, oltiinko itse mokattu jotain tietämättä vai oliko se vain halua kertoa taas vähän lisää kulttuurista, koska hän aloitti lauseen: ”Te ette voi ymmärtää.” Eräs tyttö oli poistunut illanvietosta, koska: ”täällä on piruja”. Täällä pienistä vuoristokylistä tuleville isoäidit ovat opettaneet, että jos ihminen istuu ilman ajatuksia, saatana hiipii häneen. En tiedä oltiinko näytetty siltä, vai joku muu..
Muutamien ihmisten on ollut vaikea uskoa, että täällä voidaan uskoa kaikenlaista, sillä Suomessahan ei mitkään maahisjutut tai vastaavat enää keneenkään uppoa. Täällä maalla eletään takapajuisesti, ei se tieto liiku niin kuin Suomessa. Tieto kulkee suusta suuhun, sillä ihmisillä ei ole televisioita tai radioita. Myöskään jääkaappi ei ole täällä mikään itsestäänselvyys, vaikka siihen saisi kerättyä rahat, syö moisen kylmänä pitäminen sähköä, mikä maksaa taas rahaa. Ehkä tarpeellisin nykyaikainen vehje, mitä paikalliset hankkivat, on skootteri tai mopo. Ja niiden kyytiin saadaan sitten lastattua koko perhe tai uusi ovi tai oman viljelyksen myyntiin menevä sato.
Tänään aamulla lapset aloittivat musisoinnin vasta vähän ennen seitsemää. Kierin punkassa kahdeksaan asti välillä musiikkiin heräillen. Kirkko oli yhdeksältä (osa lapsista lähti katoliseen kirkkoon ja ei katoliset jäivät tänne) ja saarnaamassa oli joku teologiaa opiskeleva englannin opettaja (sen opettajan englannilla en edes ihmettele, miten lapsilla on niin onneton englanti). Annaliisa ei ollut läsnä, joten tuntui todella puuduttavalta istua kuuntelemassa saarnaa, josta ei tajua mitään muuta kuin pari hassua sanaa (tuhan jeesus=jumala ja jeesus kristus). Kun ei Jennin kanssa muutenkaan olla niin kovia sunnuntaijumalanpalveluksen kävijöitä. Lasten laulut ovat joka tapauksessa kivoja kuunnella. Tänään esilaulajina oli kaksi pienempää poikaa, joista toinen yleensä soittaa rumpuja ja selkeästi ajatteli edessä ollessaan, että soittaisi rumpuja paremmin kuin häntä tuuraamassa ollut kaveri.
Tuntuu, että täällä jaksetaan tätä hengailua parhaiten suunnittelemalla tulevaa. Paljon on Lonely planettia luettu ja mietitty mitkä alueet olisi kiva nähdä. Balin Kutasta on kovin ristiriitaista tietoa, mutta halvat majoitukset ja surffausmahdollisuus puoltavat siellä käymistä. Jos meluisuus ja jengin örveltäminen käy ahdistamaan, voidaan aina vaihtaa mestaa. Sitäpaitsi Kutan alueella (jakautuu oikeasti 4 eri alueeseen) on yhteensä 8 kilometriä hiekkarantaa, siihen pitäisi mahtua vähän rauhallisempaakin asumusta.
Balin eteläkärjen siis Kutan lisäksi ajateltiin katsoa Denpasar, joka on Balin keskus, nimi tarkoittaa ”next to the market”, lupaavaa siis. Siitä voisi kivuta ylöspäin Ubudiin, jonne meidän Sri on lähdössä pitämään kanttiinia lastenkodin galleriaan. Sieltä sitten rauhoittumaan Lovina beachille, joka viimeksi bongattiin Lonely planetista. Suunnitelmia on kiva tehdä, mutta kuka sanoo, että niitä tarvitsee noudattaa, jos kuulee matkan päällä jostain paremmasta.
Mahat ei tykkää meistä, mutta eivät ole tykänneet oikeen koko reissun aikana. Mitään kunnon vatsatautia ei olla kumpikaan saatu vielä onneksi. Jospa se rauhoittuisi viimeistään kun palaa kotiin, vai kuuluuko siihen vielä uusi kolmen kuukauden totuttautumisjakso.
KV: Kun ei oo helppoa on vaikeeta
Kummasti nihkeät fiilikset syövät kirjoitushalua, näppis raikaa parhaiten, kun on innoissaan ja hyvällä tuulella.
Thaimaa suunnitelma ei onnistu, koska lentolippuihin ei pysty tekemään minkäänlaisia muutoksia. Tämä tarkoittaa sitä, että viisumeista pitää maksaa 100 euroa kuukaudelta, yhteensä 200 euroa per naama. Se on paljon ja se harmittaa. Toisaalta nyt helpottaa, kun pikku hiljaa ehkä alkaa suunnitelmat selviämään. Toisaalta se voi olla harhaa vain, sillä tämä on hyvä maa tuomaan yllättäviä muutoksia mukanaan.
Eilinen oli jotenkin tosi rankka päivä, olin illalla aivan kuitti ja todella koti-ikävissäni. Jennillä myös vähän samaa vaivaa. Tänään ollaan sitten yritetty tehdä suunnitelmia. Mä soittelin lentoyhtiölle Jakartaan, maksoi 5 euroa 13 minuuttia todeta, ettei meidän lipuille voi tehdä mitään muuta kuin matkustaa niillä kotiin.
On niin eri asia olla jossain maassa turistina, vaihdella paikkaa ilman, että tulee paljoa oltua samassa paikassa samojen ihmisten kanssa. Lapset vielä suurimmaksi osaksi hymyilevät meille, mutta myös muita ilmeitä näkyy. Nyt tuntuu siltä, et ollaan päästy arkeen sisään.
Samana iltana kun me palailtiin Yogyasta, täällä oli yksi herkkä tyttö saanut kiusaamisesta tarpeekseen, saanut jonkun kohtauksen ja uhannut tappaa itsensä. Tunnelma oli sen mukainen. Kyseinen tyttö oli eilen diapamipöllyssä ja melkein kaikki muut tytöt vain naureskelivat sille. Jotenkin aika hiljaisena jengi istui ompelemassa footbageja.
Yksi asia täällä lastenkodilla vaikuttaa kamalasti viihtymiseen. On kamalan vaikea olla, kun ei tiedä miten päin olisi, että Annaliisa olisi tyytyväinen. Suoraan mitään ei kuule, mutta ilmeistä, eleistä ja vastauksistahan sen huomaa oliko joku hyvä vai huono juttu. On ristiriitaista, kun toisaalta tuntuu, että hän tekee paljon yrittääkseen saada meidät viihtymään. Eilenkin oli ruokapöydässä perunamuussia ja nakkikastiketta vaihteluksi riisille ja soijalle.
En oikein tajunnut kuin vasta tänään, kuinka hyvin meissä näkyy täällä fiilikset. Kun nyt ollaan oltu pari päivää vähän vähemmän hyvässä vireessä, on se myös huomanneet muut. Viikonlopuksi tänne tullut psykologian opiskelija Rilif on kova kyselemään. Miksi olet surullinen, oletko huolissasi jostain jne.
Tänään saatiin aamupalaksi Srin tekemät banaaniletut, herkullista. Sitten sumplittiin lentoja ja siinä välissä ehtikin aamupalat sulamaan sopivasti. Hullut suomalaiset pelasivat kello 11 jälkeen sulkapalloa kentällä, mikä kuitenkin on kuumimpia aikoja päivästä. Hikihän siinä tuli ja kuumuuteen hyytyi.. Eikä ilman aurinkorasvaa uskaltanut pitemmäksi ajaksi jäädä. Mutta kivaa se oli, en ollut muistanutkaan kuinka kivaa.
Nyt sitten lepäillään tätä kuuminta aikaa ja jotain puuhastelua on varmasti luvassa ennen päivällistä. Tänään on lauantai, mikä tarkoittaa, että syödään yhdessä ja sen jälkeen leikitään.. Olisikohan tänään vuorossa viikinkipalloa ja ehkä käsiläpsyä.
Kun nyt viisuminanomisasiat selviävät sovitaan vain päivämäärät ja lähdetään melkein 30 vuorokaudeksi Balille hengaamaan, kun saadaan harjoittelujakso päätökseen. Ei muslimialueita meille tämän jälkeen. Balilla rantsua Kutalla tai Sanurissa, kaupunkielämää Denpasarissa ja rentoutumista Ubudin taiteilijakylässä.
KV: Arki toisessa kulttuurissa on vieras arki
Yogyakartan reissu meni mukavasti. Mitä nyt kuuden tunnin istuminen autossa suuntaansa on aika rankkaa. Yogyassa oli ihanaa nähdä länkkäreitä (siis muita länsimaalaisia), lukea ruokalistaa ja kylttejä englanniksi ja olla vähän vapaammin.
Ensimmäinen ilta meni Annaliisan kampaajalla, joka samalla värjäsi ja leikkasi mun hiukset. Viimeksi oli värjätty kesäkuussa niin olihan jo aikakin. Tosin kampaajalla käyminen aasiassa on kuitenkin aina kampaajalla käymistä aasiassa. Kerran olen jo sanonut ettei toiste, nyt vannon ettei kolmatta kertaa tule, vaikka tukka on edelleen päässä kampaajan jäljiltä.
Oli jumalaista päästä syömään banaanipannaria, vaikka se ei ollutkaan pannari vaan lettu. Se oli silti sellainen ilon aihe, että hymy oli korvissa pitkään. Torstaina jätettiin Srin kanssa Jenni kampaajalle ja mentiin shoppailemaan Malioboron alueen katujen varsille. Mukaan tarttui sarongit, hame ja batiikkitaidegalleriasta kaunis maalaus. Lounaaksi banaanipannari ja kuuden aikaan lähdettiin paluumatkalle.
Asfaltti on täällä tasaista vain isoimmissa kaupungeissa. Auto hyppi ja pomppi, yritä siinä sitten nukkua. Mietin välillä, selvitäänkö edes hengissä, kun kuski ajoi lujaa kapeilla makkara-asfalttisilla teillä.
Paljon on mietityttänyt viisumiasiat ja erityisesti niiden hinnat. Koska asiasta jauhaminen herätti närää ja sitä myöten kurjaa mieltä ainakin mussa, tuli mieleen vaihtoehtoiset suunnitelmat. Meidän viisumi täällä riittää siihen asti, että saadaan 40 päivää työssäoppimista täyteen (8x5päivää). Thaimaahan voisi saada kohtuuhintaiset lennot ja siellä saa oleskella 30 vuorokautta maksutta turistiviisumilla. Jos ei saada aikaistettua kotiinpalulentoja, oltaisiin Hong kongissa 5 vuorokautta ennen lentoja Lontoon kautta kotiin.
Thaimaahan menoa puoltaa moni asia. On tukalaa miettiä miten pitää pukeutua, pitaa olla ihmisten kanssa supervarovainen ja kestää huutelua ja mahdollisia lähentely-yrityksiä. Balihan tällä suunnitelmalla missataan, mikä on sääli.
Kummasti parani ilmapiiri, kun ei tarvitse enää Indonesian viisumista keskustella. Sitten vaan selvittämään lentoja.
KV: Sarvet
Huomenna lähdetään Yogyakartaan ja ollaan siellä yötä. Annaliisalla ja Supraptolla on siellä perjantaina joku kokous. Saadaan siis olla ja nauttia turistikaupungin (ainakin enemmän kun nää pikkukylät ja Semarang) rentoudesta, ostella ihmisen kokoisia vaatteita ja koruja ja helyjä.. Ehkä pääsisi kampaajallekin ottamaan pari senttiä pois.
Enempää ei tule tekstiä, sillä tänään on ketuttanut aika lujaa. Suomessa tyrittiin viisumien kanssa, eikä saatu niitä 60 päiväksi vaan vain 1,5 kuukaudeksi. Joudutaan täällä hakemaan 2 kuukautta jatkoaikaa ja nyt siihen pitäisi jo kuulemma varata yhteensä 200 euroa. Joku vetää välistä ja pahasti.
Mailia lähti Suomen suurlähetystöön Jakartaan, katsotaan vastaavatko sieltä jotain.
Nyt nukkumaan, että jaksaa nousta aamulla odottamaan, milloin auto lähtee 5 tunnin matkalle.
Selamat malam!
KV: Kulttuuriväsymys
Eilen illalla Jenni kertoi, että Annaliisa oli sanonut mun tatuoinnista ja lävistyksistä. Ei ollut kehdannut sanoa mulle suoraan, ettei ne oo hyvä juttu, koska täällä on niitä vain narkkareilla. Ja oli ollut erityisen huolissaan siitä, ettei lapset ole vaan nähnyt mun napakoruja (tätä ei kuulemma olisi mulle saanut kertoa). No siinähän sitten tuli todella kurja fiilis, koska tottakai olisin halunnut kuulla asiasta Annaliisalta, enkä kiertoreittien kautta. Olisihan 5x5cm tatskaa alaselässä ja napakoruja piilotellut paremmin, jos joku olisi kertonut asiasta vaikka etukäteen tai heti huomattuaan.
Aamulla oli parempi mieli, mutta ajattelin sanoa Annaliisalle, että sanoo suoraan oli asia sitten mikä vain ja että Suomessa kun noita ihokoristuksia on melko paljon.. Olin todella hämmästynyt reaktiosta minkä keskustelunavaukseni aiheutti. Ei ei ei, hänen kertomansa oli vain varoitusta Balia ajatellen. Hän kielsi, että täällä olisi moista merkitystä tai että moisia pitäisi peitellä.
Okei, that’s fine, jos kerran noin ristiin puhutaan, ei mulla ole syytä erityisesti peitellä selkää tai napaa täällä lasten kanssa ollessa. Jos kerran täällä näkyy MTV ja siellä jenkkiläiset poppistarat, eiköhän heillä ole oma käsityksensa tatskoista ja lävistyksistä. En tiedä onko tässä Annaliisan kanssa kulttuuri- vai ikäpolviero, ettei noin pienestä asiasta voida jutella suoraan. Tuli ikävä fiilis, etenkin, kun sen jälkeen kohdeltiin ulkopuolisena. Tätä kirjoittaessa tilanne ja fiilikset ovat jo tasaantuneet, eikä aihetta varmasti ikinä enää käsitellä.
Yhden aikaan lähdettiin Jeparaan, jossa Sukati juoksi asioilla ja minä, Jenni ja Sri ostamassa askartelutarvikkeita ja vähän uusia vaatteita. Teki hyvää tuulettaa päätään lastenkodin ulkopuolella.
Kuuden maissa oltiin takaisin täällä, syötiin, istuttiin iltahartaudessa ja treenattiin joululauluja. Ensin pojat lauloivat Jingle bellsiä indonesiaksi ja englanniksi, sitten alkoi enkelikuoron preppaus. Jenni antoi vinkkejä ja poimi tytöt jotka pääsivät laulamaan triona Oh, holy nightin korkeimmat kohdat. Minä pääsin treenaamaan tyttöjen kanssa ääntämistä, minä, joka aina olen ollut se surkein englannissa. Myöhemmin varmasti luvassa hengitysharjoituksia ja lisää laulantaa.
KV: Kansainvälinen brändi meni kirkkoon
Hyvin ehti unohtua, että täällä ei tunnettu sitä pyhäaamujen rauhaa. Valvottiin vähän myöhään ja oltiin varauduttu nousemaan kuuden jälkeen. Eiköhän musisointi eli kirkkoa varten treenaaminen alkanut heti lasten syötyä aamupalansa. Vähän vain väsytti kirkossa.
Kirkoon mennään, kun lapsetkin menevät. Tykkään musiikkiesityksistä ja ihailen edelleen tamburiinin soittoa. Nyt mukaan oli otettu meidän kokistölkeistä tehdyt marakassit, jotka heiluivat lasten kädessä musiikin tahdissa.
Annaliisa käänsi saarnaa samalla kun katollinen pappi saarnasi paatoksellisesti hieno puku päällä ja sandaalit jalassa. Meni kyllä hyvin ristiin mun käsitykseni kanssa kristinuskosta ja raamatunsanasta. Kuulemma täällä esiintyy paljon sitä, että papit saarnaavat vanhalle kansalle, joka ei osaa lukea ja jotka elävät pimennossa ilman tv:tä ja radiota, ja pitävät heitä pelon alla puheillaan. Nyt kuitenkin koko ajan kasvaa väestössä lukutaito, jolloin ihmisillä on mahdollisuus muodostaa oma kuvansa raamatun sisällöstä.
Noin 20 % Indonesian väestöstä on kristittyä, sitten on vielä budhalaisia ja hinduja muslimien lisäksi. Kuulemma vielä vanhaa Indonesialaista luonnonuskontoa sami-samiakin löytyy, mutta he elävät omissa yhteisöissään. Ymmärsin Annaliisan puheista, että keskeistä sami-samissa on luonnon kunnioittaminen sekä rehellisyys ja oman yhteisön ulkopuolelle esim. opiskelemaan lähteneet palaavat mieluusti takaisin, koska he eivät pärjää tai siedä tätä heidän silmissään mätää maailmaa, jossa ihmiset eivät elä uskonsa mukaisesti.
Täällä on meneillään Ramadanin viimeiset viikot. Jodlaukseen päivisin ja öisin ollaan jo totuttu, eikä se enää herätä oikein huomiotakaan. Varkaudet lisääntyvät Ramadanin aikana ja kysyin tänään Annaliisalta miksi. Ramadanin säännöissä kerrotaan mitä syödään auringon laskettua ja hämmästyin kuullessani, että illat ovat juhlimisen aikaa ja pöytien pitää notkua tosi koreina. Ihmisillä ei ole rahaa täyttää pöytiä juhlaruuilla, joten varastetaan jostain lehmä tai pari mopoa niin saadaan niistä rahat ruokaan. Ja näin taas uskonnon nimeen tehdään hyvää!
Toinen älyttömyys Ramadanissa, mikä tuli jo aiemmin puheeksi. Ihmiset täällä nousevat ennen auringonnousua ja raatavat päivät fyysisesti rankoissa duuneissa mielettömässä kuumuudessa. Olin aiemmin luullut, että kyllä paastoavat saavat juoda, mutta ei. Paaston aikana sylkikin pitäisi sylkäistä pois suusta. Kuka on keksinyt noin fiksut säännöt?
No asiasta lentokoneeseen ja uskonasioista jauhamisesta takaisin lastenkodin arkeen.
Aamulla sen puolentoista tunnin kirkon jälkeen, jossa pappi paasasi hallelujaata kyyneleet silmissä, oli ihan pakko mennä lepuuttamaan. Lounaan jälkeen olikin askartelua luvassa. Tein Jennin tekemään tontunmökkiin ikkunan pienine kynttilöineen ja verhoineen. Oli kamalaa askarrella pienten silkkipaperinpalastan kanssa, ei voinut pitää tuuletinta päällä kun se olisi puhaltanut kaiken lattialle. Kun sain sen valmiiksi, siirryttiin puurtamaan footbagien kanssa. Annaliisa oli saanut käännettyä footbag-ohjeen (http://www.tkukoulu.fi/~katsarpa/Footbag/footbag2.html) indonesiaksi ja ohessa oli myös esimerkkikuvat.
Osa jatkoi viikko sitten aloitettuja pallonalkujaan, toiset aloittivat nyt palasten leikkaamisen. Tekemistä helpotti kirjalliset ohjeet, silti ihmetytti kuinka paljon multa varmisteltiin asioita. Mulla ei riitä sanavarasto englanniksi ompeluihin, enkä usko että lapsillakaan olisi mahdollisuutta ottaa sellaista englantia vastaan. Mutta hyvin sitä ilman kieltä pärjättiin, mulla oli esimerkkipallo kourassa, jota ompelin samalla ja näytin miten tehdään. Hyvin se sujui.
Ongelmana on ne lapset, jotka eivät selviä itse. Mega on niin pieni, että tarvitsee apua, vaikka selitykset menevät aika hyvin perille. Viona on autistinen, osaa ommella, mutta tarvitsee apua leikkaamiseen ja moneen muuhun. Vivit taas ei osaa leikata suoraan ja hän tekee mahdottoman isoja pistoja, eikä hänelle oikein mene perille kirjalliset tai sanalliset ohjeet, eikä esimerkin näyttäminenkään uppoa. He ainakin tarvitsevat jonkun koko ajan viereen. Jostain kumman syystä tädit, jotka ovat täällä töissä ja joiden tehtävä on olla lasten kanssa, livahtivat jossain vaiheessa, vaikka heidän kuuluisi olla mukana lasten touhuissa. Ilmeisesti ajattelivat, että me opiskelijat tuurataan heitä.
Ehkä ensi kerralla päästään täyttelemään palloja halvalla riisillä tai jollain siemenillä.
KV: Pari juttua ja muutama kuva
Ennen päivällistä istuttiin terassilla, Jenni askarrellen tontun mökkiä ja minä liimaillen joulukoristepallon reunoja yhteen. Lapset hoitelivat hommiaan ja pysähtyivät välillä kurkkimaan terassin portin yli meidän puuhailuja. Lasten suussa toistui: ”Ruma, ruma.”
Tosin rumah (lausutaan ilman h-kirjanta) on indonesiaa ja tarkoittaa taloa.
Anni ja juuri valmiiksi saatu hieno sininen joulukoristePäivällinen oli jälleen kerran katettu lasten puolelle ruokasaliin, jossa kuusi pöytää muodostivat kolme pitkää pöytää. Kesken kaiken sähköt katkesivat ja hetken aikaa söin taskulamppuni valossa. Mulla roikkuu avaimissa pieni taskulamppu, koska iltaisin on niin pimeää. Kuulemma sähkökatkoksia on luvassa enemmän kun sadekausi alkaa. Kauaa ei tarvinnut kerupukia syödä pimeässä, sillä dieselillä toimiva varasysteemi käynnistyi tovin päästä. Kerupuk (lausutaan krupuk) on katkarapuleipää, jota saa myös Suomessa joistain etnisistä ja jota täällä syödään leipänä (muistuttaa enemmän jotain sipsin tapaista naksua) ruuan ohessa.
Luulin, että olisi ollut isompikin iltaohjelma luvassa niin kuin viikko sitten lauantaina oli. Ohjelmassa ei ollutkaan muuta kuin meidän ohjaamaa leikkimistä. Leikittiin aluksi hedelmäsalaattia. Minä selitin englanniksi ja Tyas käänsi indonesiaksi lapsille. Jennin kanssa kuiskattiin jokaiselle oma hedelmä: kookos, mango tai papaija. Tuoleja oli yksi liian vähän ja keskellä oleva sanoi jonkun kolmesta hedelmästä, jolloin kaikki ne hedelmät vaihtavat paikkaa tai sitten hedelmäsalaatin, jonka seurauksena kaikki vaihtavat paikkaa. Ja kyllä ne leikkivät innoissaan nuo lapset. Niin innoissaan, ettei meinannut kuulla keskellä olevan ääntä. Hiki tuli.
Sitten leikittiin lasten toiveesta kanikania kaikki yhdessä koossa. On ihana miten Rilif ottaa mukaan autistisen tytön ja kehitysvammaisen pojan, leikkien heidän välissään ja nostaen heidän kätensä ylös ja näin mahdollistaen heillekin mukana olemisen. Itselle on vaikea miettiä, miten ottaa heidät huomioon ja mahdollistaa osallistuminen heillekin.
Kun aikaa oli, Jenni veti sutsisatsin englanniksi ja sen jälkeen Fantti-biisin, joka oli myös käännetty englanniksi. Molemmat upposivat kuin kuuma veitsi voihin. Kaikki olivat fiiliksessä mukana, myös lukioikäiset ja vanhemmat.
Peukalot eteen, kyynärpäät taakse, polvet yhteen, peppu pystyyn, leuka eteen ja sutsisatsi sutsisatsi sutsisatsaaMeidän toiveesta sitten vielä laulettiin, tosin minä ja Jenni ei osata sanoja, oltiin vaan fiiliksessä mukana. Askarreltiin eilen tyhjistä limutölkeistä ja parista mehupurkista marakasseja ja haluttiin testata niitä. Mulla ei ole ollut noin hauskaa aikoihin. Lapset soittivat, taputtivat, lauloivat ja innostuivat jopa tanssimaan ihan fiiliksissä. Suomessa teini-ikäiset pojat eivät ainakaan olisi jamittamassa, mutta täällä oli lattialla enemmän poikia kuin tyttöjä. Ihan mielettömän hauskaa.
Pojat todella ottavat musiikista ilon irti. Suomipojat, ottakaa tästä mallia.Ei voinut tämän päivän päätteeksi todeta kuin, että me ollaan todella oikeassa paikassa työssäoppimassa.
KV: Askartelua
13.10.
Aamupäivä on mennyt nopsasti. Aamupalan jälkeen jäätiin miettimään leikkejä ja tämän syksyn aikatauluja. Lapsillakin on nyt koulun ohessa niin vähän vapaa-aikaa, että yhdessä oleminen tapahtuu usein läksyjenteon muodossa. Poikkeuksena sitten lauantai-illat, jolloin on aikaa yhteiselle ohjelmalle. Ramadanin lopussa on lapsillakin lomaa puolitoista viikkoa, samalla sulkeutuu virastot ja vastaavat paikat. Arki jatkuu ja elämä normalisoituu täällä sitten marraskuun ensimmäinen.
Täällä vietetään joulujuhlaa 10.12. ja ollaan puhuttu, että vietettäisiin silloin täällä vielä neljä-viisi yötä, ennen kuin lähdetään Jakartaan lekottelemaan johonkin luksushotelliin ja shoppailemaan tyhjäksi kaikki isot ostoskeskukset ennen kotiin paluuta.
--
Eilen tuli siivottua koko kämppä ja samalla vaihdettua uusi moskiittoverkko sängyn päälle. Nyt tuo näyttää ihan prinsessan vuoteelta, kun virittelin narunpätkät, jolla saan päiväksi sodottua verkon kiinni. Myöhemmin lasten kanssa tuli pelattua mikadoa, eli sitä tikkupeliä. Muuten päivä meni nopsasti ohi ja annettiin lapsille kokeisiinlukurauha ja kadottiin päivällisen jälkeen.
On jännä juttu tuo syöminen. Täällä syödään aamupala joskus 6 aikaan (me yleensä 7-9 välillä), sitten lounas klo 12 ja päivällinen klo 18. Siinä jos valvot yhteentoista saakka, iskee nälkä. Nukkumaan pitää käydä viimeistään klo 22, muuten vatsa kurnii.
Tänään otettiin arskaa vähän aikaa toisen kerroksen terassilla. Siellä käy välillä ihana tuuli. Olisi saanut käydä enemmänkin. On aika tuskaista grillata itseään, sillä auringossa on varmasti +40 astetta, mahdollisesti enemmänkin. Puolisen tuntia sitä kestää kerrallaan.
Ollaan mietitty Jennin idean pohjalta joulukalenteria tänne. Iso prokkis, Jenni juuri liimailee terassilla ja ikävöi erikeepperiä. Mun pitäisi tehdä joulukoristeisiin malli, odotan että Sri tuo mulle klemmareita sitä varten. Sitten pitäisi tehdä pahvista iso reki sekä pahvista ja kankaasta hevosen pää, jotta Timorin pojat voivat esittää Jingle bellsin rekvisiitan kanssa. Kuulemma vieraita on 300 tulossa joulujuhlaan, kuulostaa hurjalta.
Footbagien teko on vähän hyytynyt tähän lasten koeviikoon. Haluaisin myös saada teko-ohjeen lasten omalle kielelle, että heillä olisi kunnon ohjeet ja saisivat sitten tehtyä kunnon pallot, jotka myös kestäisivät mahdollisimman pitkään.
Tänään on lauantai, mikä tarkoittaa yhdessä olemista ja sitä, että Jennin kanssa laulatetaan ja leikitetään lapsia.
KV: Erilaisuus ei tunnu aina rikkaudelta
10.10.06
Saatiin sittenkin nukkua seitsemään, jonka jälkeen varustauduttiin lähtemään Jaavanmerelle. Istuttiin auton lavalla menomatka ja kun vihdoin huomasi rannan lähestyvän tuli ihan mieletön fiilis. Ihana suolainen tuuli ja meren käynnin äänet.
Vesillä keinui kalastusvene ja koska mitään laitureita ei ollut, veneen luokse kahlattiin. Käärin kalastajahousujen puntit ylös, muttei se estänyt housuja kastumasta. Palvelu oli hyvä, kun olin nostanut jalan veneen reunaa vasten ja ottanut kiinni, heti joku työnsi takapuolesta, eikä ehtinyt edes itse yhtään käyttää voimiaan.
Sri ja kalastajan tyttö löysivät rannalta merisiilin, jota sitten yhdessä ihmeteltiin. Lopuksi kaveri pääsi takaisin mereen.
Oli ihanaa olla merellä ja oli erityisen ihana päästä uimaan. Vesi oli varmasti vähintään +30 asteista. Sitten syötiin rannalla puunkatveessa ibun tekemää ruokaa, banaanilehtikäärössä kypsäksi haudutettua riisiä (mä luulin sitä perunaksi) kera tofun, keitetyn munan ja kookoskastikkeen, joka maistui ihan kookoscurrylle.
Siinä ihanassa merituulessa ei kuumuus tuntunut pahalta ja niimpä täällä on kaksi punaista länsimaalaista tällä hetkellä. Mutta kun tullaan takaisin, ollaan ihan ruskeita. Ja jos värjätään hiukset mustiksi, mennään jaavalaisista.
Kun tultiin takaisin, täällä lapset jahtasivat Tetyä vesikuuppien kanssa. Kuulemma se, jolla on synttärit saa vettä niskaansa.
Huomenna Semarangiin häröilemään ostoskeskukseen.
---
11.10.06
Poltin itseni eilen kunnolla, koska tänäänkin vielä on hartiat kosketusarat. Tyhmä minä.
Huhhuh, olipas rankka päivä. Kolme tuntia matka yhteen suuntaan, sitten monta tuntia ostoskeskuksessa ja vielä matka takaisin. Samanlaista siellä oli kuin Thaimaassa, monen monta kerrosta täynnä pieniä kauppoja ja tiskejä sekä sokkeloista tietenkin. Semarangissa oli jo kokoa, kun sitä ensimmäisen kerran päiväsaikaan päästiin katselemaan. Sielläkään, jostain kumman syystä, ei länsimaalaisia näy.
Vaatteet olivat jälleen kerran liian pieniä norsuille, jollaiseksi kyllä tuntee itsensä pienten indonesialaisten vieressä. Isoin koko nuorekkaammissa t-paidoissa oli L ja sekin liian pieni. Onneksi kaikkea muuta kivaa löytyi.
Yhteen asiaan alan kyllästyä. On tylsää olla se tuijottettava sirkushuvi, miesten huutelujen kohde ja lapsien suurin pelko. Londo, vaikkei olla hollantilaista lähellekään, paitsi ehkä ihonväriltä. Ei kuulu kellekään onko mulla poikaystävää, enkä ole kenenkään hani. Totuus on vain se, että näiden miesten käsitys länsimaalaisesta naisesta on se, että vaalea nainen on aina valmis seksiin. Eletään hyvin suojatusti nyt, kun ollaan jatkuvasti jonkun tutun kanssa liikkeellä, entä kun lähdetään matkaan kaksin? Miehiä pörrää kaksin verroin enemmän perässä? Eivätkä ne välttämäti arastele ottaa kontaktia.
Paluumatkalla tuli juteltua Annaliisan kanssa Indonesian huumetilanteesta, sillä täällähän on todella tiukat huumausainelait. Indonesia on iso tuottaja ja läpikulkumaa. Viranomaiset ovat kuulemma saaneet kiinni melko paljon väkeä, mutta isoissa ketjuissa kukaan ei tiedä toisistaan mitään. Suomen ulkoministeriön matkailutiedotteessahan varoitettiin turisteja siitä, että lentokentillä rinkkoihin on piilotettu huumeita, jonka seurauksena päätyy helposti pitkäksi aikaa istumaan. En sitten tiedä miten tälläisessä korruption valloittamassa maassa pesisi kätensä koko hommasta kaivamalla rahat tiskiin ja kehoittamalla virkailijaa unohtamaan kaiken.
Tuli myös puheeksi Indonesian laitokset, erilaiset sairaalat jne. Ihmisiä ei osata hoitaa eikä kuntouttaa, mielisairaita ei osata käsitellä kun ei ole osaavaa väkeä ja sitten hoitajat hakkaavat heitä. Täällä lastenkodilla asuu vanhempi mies, josta tänään kysyin. Hän on erään lapsen isä, joka ilmeisesti halvaantui ja makasi sairaalassa muovin päällä, pystymättä edes istumaan. Annaliisa haki hänet tänne, kysyi apua tutulta tohtorilta ja kuntoutti hänet. Jumppautti neljä kertaa päivässä, vei vessaan ja kylvetti. Nyt mies kävelee tuen kanssa ja selviää itsenäisesti pesut sun muut.
Paljon on Annaliisa tehnyt täällä hyvää, kaikesta mitä kuulen en jaksa edes kertoa, siitä tulisi romaani. Mietityttää miten näiden lasten ja kaikkien ihmisten, joita Annaliisa on auttanut, elämä jatkuu. Sillä ikää on jo 65 vuotta ja jossain vaiheessa on ilmeisesti edessä paluu Suomeen. Löytyykö lapsille uusi Mami?
---
Tänään päivä on mennyt huomaamatta. Äsken oli suomenkielen opetusta Srille ja sitten vain oltiin muiden lasten kanssa. Koeviikolla on enää jäljellä sellaisia aineita kuten liikunta ja musiikki, joten lapset ottavat jo ihan rennosti.
Saatiin kalenteri Annaliisalta, joten oli helpompi ruveta miettimään, miten täällä liikutaan. Päivä pari ennen 14.11. pitää olla täällä, koska viisumi pitää uusia silloin. Sitten 10.12. ollaan luvattu olla joulujuhlassa. Sitten tehdään reissut Bali-Lombok alueelle ja Yogyakartaan. Jakartaan mennään muutamaksi yöksi ennen kotiin paluuta.
Heti kun unohti ottaa aamulla astmalääkkeen ottaa keuhkoista. Ikävää.
Sukatin tyttären 15-vuotispäiviltä viime sunnuntaina. Rilif, minä ja Sri, joka oli juhlissa kokkailemassa. Taustalla synttärisankarin veli.
---
Meni muuten aika päivällisen jälkeen ihan huomaamatta. Istuin Sappen ja yhden tytön kanssa treenaamassa piirustuksen kokeeseen (käsittämätöntä mistä kaikesta voidaan pitää kokeet). Sen jälkeen piirtelin eläimiä ja sitten opeteltiin nimiä englanniksi. Jossain vaiheessa pöytään ilmeistyi kuvakirja, jossa eläimiä, paikkoja, ammatteja ja vaikka mitä. Katsottiin niitä ja yritin samalla kertoa ja jutella niihin liittyvistä asioista. Kyllä se englanti vielä sieltä joskus irtoaa. Lopetettiin viittä vaille yhdeksän.. vähän myöhäiseksi meni.
KV: Indonesian uutisia
Heräsin aamulla 20 minuuttia ennen kellon soimista Annaliisan huutoon ja vähän aikaa kesti tajuta, että meille huudettiin. Olisi ollut mahdollisuus lähteä äiti-lapsi –klinikalle käymään, mutta Jenni voi jo eilen pahoin ja olo huononi yön aikana. Kramppeja vatsassa, muttei kuitenkaan muita vatsataudin oireita. Kai se on kaurapuuro, joka sai värin palaamaan Jennin kasvoille. Tänään otetaan iisisti täällä, jotta huomenna voidaan lähteä ottamaan kontaktia Jaavanmereen.
Jostain ihmeen syystä mäkin nukuin aamupalan ja lounaan väliin jääneet tunnit. Mistälie johtunee mun väsymykseni.
Kuultiin, että Balilla on lintuinfluenssaa sioissa. Poyolalissa, josta piti käydä ostamassa uusi lehmä, on löydetty lintuinfluenssaa lehmistä. Erittäin hyvä juttu, ettei sieltä sitten lehmää lähdettykään hakemaan. Todella hurjaa, että tauti on ruvennut tarttumaan muihin elukoihin, jolloin myös todennäköisyys, että se tarttuu ihmisiin, kasvaa. Tai onhan se täällä tarttunut jo ihmisiin, mutta jos se alkaa levitä ihmisestä toiseen.
Muita Indonesian uutisia on Suomessakin kuulemma vähän uutisoitu Surabayassa maasta purkautuva kuuma muta. Ilmeisesti homma lähti öljynporauksesta ja kai jotain tekemistä oli maanjäristykselläkin. Paikka sijaitsee Itä-Jaavalla ja pikatie Balille kulkee sen kautta. Siinä on aikoinaan ollut järvi ja perimätieto sanoo, että paikka tulee vielä muuttumaan suoksi – varokaa. Kuulemma kuumaa mutaa saattaa tulla maan uumenista vielä seuraavat 10 vuotta. Todella hurjaa. Annaliisa oli käynyt paikan päällä ja kuvaili mudan syöksymistä niin, että mulle syntyi mielikuva geysiristä. Aluksi se oli 5 metriä korkea ja kuulemma nyt jo 100 metriä.
Eipä tässä sen ihmeempiä. Katsotaan jos illalla olisi lisää kerrottavaa. Jenni sanoi sängynpohjalta, että ilmeisesti huomenna lähtö on jo viideltä aamulla.
--
Katseltiin leffaa kämpässä ja mentiin ennen päivällistä pihalle, missä selvästi lapset olivatkin kaivanneet meitä. Pelailtiin korttia ja opetettiin ristiseiskaa. Ikävä kyllä vasta pelatessa huomattiin ruutunelosen olevan kateissa.
Päivällisen jälkeen jäätiin lukemaan kokeisiin lasten kanssa. Heillä alkaa kokeet huomenna ja koeviikkoa seuraa loma. Luin Martan kanssa englantia, kun en oikein muissa osaa auttaa. Martta on 12-vuotias ja hänelläkin on englannissa huono pohja, ei niin huono tosin kuin Sappella. Tuli hyvä olo, jossain pystyn jeesaamaan ja kun ei vielä ole kovin edistynyttä englantia niin mulla riittää rahkeet jeesata.
Kuuma on ollut. Täällä ei ole lämpömittaria, mutta Annaliisa sanoi, että tänään oli Semarangissa 40 astetta. Hyvin tarkenee.
Huomenna aikainen aamu, neljältä herätys ja viideltä liikkeelle.
KV: Tositarinoita
Mulla oli kello soimassa kahdeksalta aamulla, mutta täällä ei todellakaan tunneta seillaista käsitettä, kuin viikonloppuaamujen rauha. Seitsemältä alkoi laulujen treenaaminen ja näillä on täällä mikit ja vahvistimet sekä mikseri. Kuulosti ihan kun ikkunani alla olisi laulettu.
Kahdeksan jälkeen mentiin aamupalalle yhtäaikaa suomalaisen pariskunnan kanssa. Sunnuntain Jumalanpalvelus alkoi jo ennen kymmentä, joten pääsin suoraan pöydästä seuraamaan sitä. Tytöt lauloivat kauniisti ja bändi soitti. Lahjakkaita nämä lapset täällä. Erityisesti ihailen tamburiininsoittoa, en ole koskaan kenenkään nähnyt soittavan sitä niin. Laulut ja ylipäätään koko tilaisuus ei ollut samankaltainen kuin Suomessa luterilaisen kirkon tilaisuudet. Täällä siinä oli iloa ja meininkiä.
Lounaan jälkeen meille sanottiin, että olisi aika lähteä Sukatin talolle juhliin. Luulin, että tilaisuus olisi myöhemmin päivällä ja luulin, että oltaisiin kaikki menossa sinne. Ei, meidät oli kutsuttu sinne vieraanvaraisuudesta ja kai vähän siksi, että perheen sukulaiset ja tuttavat näkevät hassut valkeat suomalaiset. Hieno oli talo ja sieltä löytyi kaikki pelit ja vehkeet.. eli niin sanotusti parempi perhe. Sukatin tytär täytti 15-vuotta.
Nyt velvollisuuksien suorittamisten jälkeen päästiin takaisin ottamaan päivälepoa.
--
Muista pyhittää lepopäivä eli tämä sunnuntai pysyikin hyvin leppoisana. Käytiin katsomassa poikien lentopallonpeluuta meidän kämpän takana olevalla betonikentällä ennen kuin oli taas ruoka-aika.
Tykkään kovin kuunnella Annaliisan kertomuksia täältä, niimpä taas jumituin pitkäksi aikaa ruokapöydän ääreen. Annaliisa kertoi lasten taustoista, väkivallasta, raiskauksista ja skitsofreenisesta äidistä, joka ei antanut pojankaan nukkua, kun äänet valvottivat häntä. Tippa oli linssissä kuunnellessa ja nyt taas tätä kirjoittaessa. Nämä lapset näyttävät niin onnellisilta, on vaikea uskoa mitä kaikkea pahaa he ovat saaneet kokea. Teki mieli mennä halaamaan kaikkia.
Kai tätä vähän itse kerjäsinkin, lähteä lintukodosta kohtaamaan maailman pahuutta paikkaan, jossa olet niin lähellä, ettet voi ummistaa silmiä.
KV: Aurinko, aurinko lettuja paistaa
Aamupäivällä: Eilen päivällisen jälkeen Sappetua tuli taas luokseni tekemään englanninkielen läksyjä. Yritettiin löytään englanninkielisille perheenjäsenten nimityksille indonesiankielisiä vastineita. Vaikeaa, todella todella vaikeaa. Huomaa jotenkin, että sitä aika kekseliääksi ryhtyy etsiessään keinoja selittää asioita. Tarvitsisin kuvakirjan tai kuvia tuon englanninopiskelun oheen, että voitaisiin kehittää ihan perussanastoa. Sapella on ilmeisesti jäänyt vuosi tai 1,5 koulusta käymättä. Annaliisa toivoi, että voisin panostaa häneen seuraavat pariviikkoa.
En tiedä ovatko näille lapsille koskaan luettu muuta kuin raamattua, mikä on täällä jokailtainen juttu. Mulla on mukana englanninkielinen viisikkokirja, jota voisi vaikka ääneen lukea, mahtaisivatko nuo jaksaa keskittyä kuuntelemaan?
Olen suunnitellut, että jos tekisi kuvakortit perussanoista ja laittaisi niihin tekstin indonesiaksi, englanniksi ja suomeksi. Niillä voisi sitten opetella sanoja ja myöhemmin vaikka pelata. Saa nähdä tuntuuko se liian suuritöiseltä.
Tänään on jo ollut parempi olo, tiedä onko astmalääke alkanyt vasta nyt vaikuttaa kunnolla. Jatkuva tukkoinen olo vaan vie voimat ja tekee uniseksi. Jospa tämä nyt alkaisi helpottaa tästä.
Aamupalaksi Sri oli paistanut lettuja ja laittanut riisipuuroa. Kyllä oli suu virneessä kun söi lettuja ananasmarmeladin kanssa. Ananas on muuten indonesiaksi nanas ja banaani pisang. Aamupalan jälkeen otettiin taas siedätyshoitoa tähän ilmastoon eli köllittiin toisen kerroksen terassilla hikoilemassa. Ei kyllä ole Thaimaassa ollut näin kuuma kuin täällä. Yhdeksän jälkeen puolituntia on aika maksimi, mitä pystyy tuolla makoilemaan. Myöhemmin on ihan turha kuvitellakaan moista.
On aamupäivän lepohetki. Lapset ovat koulussa myös lauantaisin. Annaliisa ja suomalainen pariskunta, joka eilen saapui tänne visiitille, lähtivät käymään vuoristossa. Jenni taisi nukahtaa. Iltapäivällä, kun lapset saapuvat koulusta aletaan askarrella footbageja. Sen se Sappe taisi ymmärtää, kun yritin selittii, että huomenna tehdään yhdessä jokaiselle oma footbagi, ainakin naamalla oli sellainen ilahtunut ja tyytyväinen ilme.
--
Lounaan jälkeen meiltä kysyttiin, haluttaisiinko lähteä Jeparaan karkkiostoksille suomalaisen pariskunnan kanssa. No mikä jottei ja niin hypättiin autoon. Matka oli tosi höykytystä, sillä tämä kuski ei todellakaan säästellyt vauhdissa kuoppaisilla asfalttiteillä. Aikamoisia vaaratilanteita, voisi sanoa. Täällähän koko perhe saattaa olla yhden mopon kyydissä. Nähtiin mies, jolla oli kyydissä pieni, ehkä 3-4 vuotta vanha poika. Poika istui miehen selän takana ja oli nukahtanut, joten mies piteli toisella kädellä pojasta kiinni ja ajoi toisella.
Kauppakeskuksessa Jenni innostui ostamaan kaikkea tähän kämppään. Ehkäpä kun täältä lähdetään joulukuussa, paikka on täysin sisustettu, eikä raaskita palata ollenkaan. Minä puolestani uusin moskiittoverkon, tämänhetkisestä pääsee kaverit kyläilemään. Löysin myös creameria, maidonkorvikejauhetta, joka ei ole maitoa nähnytkään. Testaan sen huomen aamulla vaniljateen kanssa, jota myös ostin. On kyllä käsittämätöntä mitä hinnat ovat täällä ja vielä käsittämättömänpää on se, kuinka köyhiä ihmiset ovat. Moskittoverkkoni maksoi alle kaksi euroa, pyyhe vähän päälle kaksi, saippuarasia reilu 20 snt ja creameri melkein euron.
Toinen asia, mikä tuli tänään puheeksi, oli koulunkäynti ja sen hinta. Kaikki pitää ostaa itse, kirjat ostetaan opettajilta, jotka voivat vetää välistä haluamiaan summia. Pitää olla koulupuku, maksaa koulumaksut ja maksaa kokeista. Partio on pakollinen.
Kun palattiin neljän jälkeen takaisin, aloitettiin footbagien teko. Aika hyvin saatiin asiat perille, Rilif oli kertomassa indonesiaksi ja Annaliisan pitää vielä myöhemmin selventää asioita. Sapelle yritin samalla opettaa englantia. Myös autistinen Viona alkoi tekemään footbagia Ellin ja Jennin avustuksella. Kauheasti ei ollut aikaa ennen ruokaa, joten kaikki eivät ehtineet edes aloittaa vielä.
Lauantaisin on tapana syödä yhdessä, joten meille oli katettu pöytä ja ruuat lasten sekaan. Syömisen jälkeen keräännyttiin aulaan tai saliksi sitä voisi kutsua, vaikka siinä on vain kolme seinää. Lapset levittivät matot lattialle ja istuivat niillä pojat toisella ja tytöt toisella puolella. Ohjelmassa oli ensiksi lauluja eri puolilta Indonesiaa. Tämä on sillätavalla hassu maa, että jokaisella alueella on oma kielensä ja sitten on yhteinen indonesian kieli. Lapset siis lauloivat omien synnyinpaikkojensa kielillä lauluja. Jennikin kävi laulamassa suomeksi siihen perään. Vanhemmat tytöt esittivät Jaavalaista tanssia, jonka harjoituksia oltiin katseltu aiemmin tällä viikolla. Sitten olikin meidän vuoro. Leikitettiin vilttileikkiä, jossa musiikin loppumisen jälkeen kaikki menevät maahan sykkyrään silmät kiinni ja yksi peitetään viltillä, jonka jälkeen muut arvaavat kuka puuttuu. Leikittiin vielä kanikania kahdessa ryhmässä ja lapset pitivät siitä kovasti. Tosin tyttöjen ryhmä, jossa olin mukana, keskittyi melkein eniten tiputtamaan niitä jotka olivat tehneet virheen ja unohtivat seurata peliä.
Leikkimisten jälkeen lapset, joilla on ollut syntymäpäivä elo-syyskuussa, saivat pienet lahjat ja heille laulettiin. Kaikki saivat karkkia, jota suomalainen pariskunta osti Jeparasta tänään.
Ilta oli mukava ja lapset selvästi nauttivat. Vielä ennen kuin lähdin tänne kämpille, Sappe pyysi saada jatkaa footbagin ompelua. Tai pyyntö oli katse ja pantomiimilla esitetty ompeleminen.
Nyt rentoutumista hektisen päivän jälkeen. Huomen aamulla ei tarvitse nousta aikaisin, kymmeneltä on kirkko, joka on käytännössä aika jamittamista. Selamat malam!
Pojat soitteli kitaraa ja laulelivat eilen iltahartauden jälkeen.
KV: Opiskelua monella kielellä
Eilen illalla päivällisen jälkeen löysin Jennin lukemasta pikku-Megan kanssa läksyjä, menin siihen istumaan ja seurailemaan ja ennen kuin huomasinkaan, viereeni oli kömpinyt pieni 14-vuotias Sappe englanninkirjan, vihon ja sanakirjan kanssa. Yritettiin siinä tehdä tehtäviä yhdessä, mutta Sapen englanninkielen alkeet olivat aika olemattomat.. Kun kysymyssanatkin pitää katsoa sanakirjasta, jonka käyttö on vaikeaa, opiskeluun tarvittiin paljon indonesian kieltä osaavan apua.
Numeroita osaan opettaa, sillä olen jo itse oppinut numerot indonesiaksi, jos oikein yritän, mun pitäisi päästä 999 999 asti. Lapset kovasti yrittävät opettaa meille tervehdyksiä ja toivotuksia indonesiaksi ja ihan hyvinhän se sujuu, vaikkei helppoa olekaan.
Jotenkin ihmetyttää, että täällä on ollut paljon suomalaisia opiskelijoita, eivätkä he ole opettaneet suomea lapsille, joilla on hirveä hinku oppia suomea. Äsken lastenkodin työntekijä, joka ainakin laittaa heille ruuat ja jonka nimi alkaa D:llä, mutta jota en vielä muista, pyysi, voisinko opettaa hänelle suomea.
Eilen illalla, kun Sappe luovutti mun kanssa englannin opiskelun, tahtoi Marta opiskella suomea. Opeteltiin numeroita, samalla kun Jenni opetti numeroita ja ruumiinosia Megalle. Moni muukin lapsi pyöri siinä toistamassa numeroita. Oli tosi mukavaa.
Illalla istuskelin koneen ääressä ja Jenni touhusi ympäriinsä. Yhtäkkiä Jenni pomppi vessasta nopeasti ja kertoi siellä olevan ison hämähäkin. Kyllä se melkein kämmenen täytti ja se oli aika vikkelä otus. Yhden kerran Jenni kirkaisi niin että meinasin saada sydärin. Onneksi täältä löytyi hämähäkkimies meidät pelastamaan ja nujertamaan ison otuksen. En olisi halunnut herätä sellainen mahaltani, siinä vaiheessa mustakin olisi saattanut kuulua ääntä.
Kun Jenni kävi sänkyyn luukemaan, istuskelin mä vielä kuunnellen Tuntematonta sotilasta äänikirjana ja ommellen esimerkkifootbagia, joita lasten kanssa olisi tarkoitus tehdä huomenna.
Aamulla vähän kuuden jälkeen Sri koputti oveen ja sanoi, ettei me lähdetäkään mukaan Semarangiin. Täällä tosiaan voi muuttua tilanne hyvinkin nopeasti suunnitellusta. Onneksi Annaliisa lupasi tuoda mukanaan mehua meille. Ehkä ensiviikolla sitten päästään johonkin kaupunkiin käymään.
Nukuttiin pitempään, vaikka ihana herätyskello lauloikin puoli kahdeksalta, painelin torkkua kahdeksaan asti. Käytiin aamupalalla ja mentiin ottamaan arskaa toisen kerroksen terassille, minne Annaliisa oli meidät neuvonut. Oltiin liian myöhään liikenteessä, eikä aurinkorasva ollut imeytynyt tarpeeksi, sillä en ole noin kovasti valunut ikinä. Juuri kun luovutettiin ja oltiin saatu jotain vaatetta bikinien päälle Sri tuli portaita ylös vesimelonilautanen kädessä.. Kultainen tyttö. Olo tuntuu ihan prinsessalta, sillä täällä tehdään niin kovin meidän eteen kaikkea.
Pikku-Mega tuli koulusta ja hyökkäsi heti paikalle ja ilmoitti ontuvalla englannilla haluavansa oppia Jennin kanssa. Siinä sitten jatkui numeroiden opettelu suomeksi ja minä livahdin suihkuun. Tänään on ollut ihana päivä, rentoa olemista eikä matkustamista autolla. Nyt vähän lepoaikaa, ulkona on meinaan kuuma, ettei siellä pysty kukaan olemaan.
KV: Valkoiset kummajaiset
Tänään herättiin Suomen aikaa puoli kaksi syömään aamiaista. Nukuin liian vähän, sillä valvoin koneella.. Lähdettiin kuuden jälkeen torille puolen tunnin ajomatkan päähän ostamaan viikon ruuat.
Olo oli kuin sirkuksen karvaisella naisella, ehkä huono vertaus, sillä kaikki ihailivat kamalasti meidän vaaleaa ja puhdasta ihoa. Mieletön hymyily päällä. Ja kun otin kameran esiin, kaikki halusivat kuvattaviksi ja huusivat ”foto, foto”. Eräs ibu olisi valmis lähtemään mun mukana Suomeen. Ja sitten taas otettiin kuvia.
Käytiin vielä erikseen Srin kanssa ostoksilla. Mangoa oli pakko saada, sillä se on mun luksusherkku täällä ja sitten ostettiin kangasta footbageja varten. Alle neljä euroa meni 1,5 metriin kangasta ja kahteen rasiaan neuloja. Pitää tänään aloittaa mallin teko.. Jenni myös innostui ostelemaan palloa ja sulkismailoja, niillä vaan joutuu pelaamaan aamuisin, milloin lapset ovat koulussa, sillä siihen on vaikea ottaa muita mukaan.
Tänään olo on aika huono, oli pakko aloittaa astmalääkitys, sillä täällä on seitsemän koiraa. Tätä menoa olen pian pedissä niiskuttamassa, tukkoisuus tekee väsyneeksi. Mulla on hirveä arsenaali lääkkeitä mukana, mutta ei tunnu missään..
KV: Taimien kastelua ja footbagin peluuta
Aamulla heräiltiin ennen seitsemää ja mentiin aamupalalle. Yhdeksän jälkeen tuli ilmoitus, että nyt lähdetään vuorelle puutarhahommiin. Tyhmänä ajattelin, että kivempi olla läpyköillä, kun pulataan veden kanssa. Eiköhän melkein heti nähty skorpioni, jonka Annaliisa sitten niittasi saappaan alle. Sen jälkeen niitä näkyikin joka paikassa, kiitos villin mielikuvituksen. Yksikään ei kuitenkaan oikeasti tullut tuikkaamaan. Nähtiin myös myrkkykäärme, ei ollut kauhean iso, eikä hengissä.. se löytyi kasasta, jossa poltetaan roskia vuorella.
Vuorella käy ihana tuulenvire. Koirat, jotka lähtevät mukana nauttivat varjossa päiväunia tuulen puhaltaessa. Taimien kastelu oli yllättävän leppoisaa hommaa, eikä tuntunut niin raskaalta kuin odotettiin. Päästiin vähän vesileikkeihinkin siinä ohessa, kun Jenni ruikki letkulla vettä mun päälle.
Kuvassa riisipeltoa matkalta vuorelta takaisin lastenkodille.
Kun ennen kolmea tultiin alas ja käytiin pöytään syömään, iski väsy. Pienet tirsat tekivät hyvää. Lepohetken jälkeen mentiin katsomaan, kuinka pojat pelasivat jalkapalloa. Taitavia poikia, jotka pelailivat heppoisella pallolla paljain jaloin betonikentällä, muutamalla oli läpykät jalassa, joka herätti vielä enemmän ihmetystä. Ei uskallettu vielä mennä mukaan hurjan näköiseen peliin, mutta pojat lupasivat opettaa meille jalkapalloa.. ehkä sillä tavalla luikahdetaan mukaan joku päivä.
Olin eilen näyttänyt muutamille lapsille footbagia ja kuinka sitä pelataan. Tänään sitten pihalla potkittiin ja harjoiteltiin, pojat jotka ovat pelanneet futista olivat luonnollisesti aika taitavia. Kaikilla oli joka tapauksessa hauskaa, vaikkei se niin kauhean hyvin aina pysynytkään pallo ilmassa. Lauantaina varmaan aloitetaan footbagien ompelu täällä ja kaikki lapset saavat tehdä oman pallon itselleen.
Huomenna lähdetään heti kuuden jälkeen torille ostelemaan uutta lentopalloa, ruokaa ja kangasta.. Se on varmasti elämys. Ollaan jo henkisesti varauduttu siihen, että meitä tullaan nipistelemään käsivarsista. Muutenkin ollaan aika ihmetys, eikä ihme, sillä täällä ei ole muita länsimaalaisia kuin Annaliisa ja me.
Tähän loppuun vielä kuva kämpän mun puolen ovesta ja terassista.
KV: Vuoristossa ja Jeparassa käyntiä
Aika menee täällä vauhdilla, ei ole montaa ajatusta tullut uhrattua Suomeen päin. Täällä ajan kulku on rentoa ja asioita sattuu ja tapahtuu.
Eilen käytiin vuoristossa katselemassa paikkoja ja viemässä ibulle ruokaa. Matka oli jännä, vaikka istuttiinkin auton ohjaamossa eikä lavalla niin kuin muut. Tie on kapea ja paikoin huono ja vuorella ajettaessa aika jännä.
Nähtiin papaijapuu ja banaani, chilejä kasvoi myös ja vähän erilaista perunaa kuin Suomessa.. sitä saatiin maistella myös. Maisemat olivat totaalisen upeita, erityisesti riisipellot ovat kauniita, pitää kuvata niitä.
Kun palattiin kotiin lastenkodille, aloitettiin suomen kielen opetus Srille ja samalla me opiskellaan indonesiaa. Lukusanat alkaa jo mun korviin kuulostaa tutuilta ja juuri ja juuri muistan numerot yhdestä kymmeneen (satu, dua, tige..)
Myöhemmin lapsia alkoi kerääntyä saman pöydän ympärille toistelemaan suomea. Jossain vaiheessa lähdin Srin kanssa pyöräilemään ibun luokse (vietiin taas ruokaa), että saisin edes vähän liikuntaa, Jenni jäi laulamaan tyttöjen kanssa.
Ibu oli iloinen kun kävin siellä Srin kanssa. Juotiin siellä vettä, johon oli sekoitettu mansikkasiirappia. Itseasiassa ibun luona olen saanut ainoat jäällä höystetyt tarjoilut tähän mennessä, muuten kyllä on jo aika tottunut, että vesi jota juo on huoneenlämpöistä.
Eilen kyllä simahti hyvin äkkiä, puoli yhdeksän olin jo sängyssä ja nukahdin välittömästi.
Tänään lähdettiin Sukatin ja Srin kanssa hoitamaan asioita Jeparaan. Pysähdyttiin monessa paikassa ja usein odoteltiin autossa tai ulkona. Mun koneeseen laitettiin modeemin soittotunnukset, joten nyt mun pitäisi pystyä käyttää linjaa faxin kautta täältä omasta kämpästä, sillä herrat vetivät piuhat eilen tänne tuon mun ikkunani läpi. Pelottava viritys.
Oli kiva katsella Jeparaa, joka on Indonesian puunkaiverruksen keskus. Täällä on niin järkyttävän upeaa käsityötä nähtävillä, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Joka tiellä on useampia huonekalukauppoja, jotka myyvät joko länsimaisen yksinkertaisia tai sitten useammin erittäin koristeellisia ja pikkutarkkoja kalusteita. Täällä lastenkodillakin on verstas, jossa tehdään ainakin erilaisia tuoleja.
Päästiin käymään isolla huonekaluverstaalla katsomassa miten huonekaluja viimeisteltiin, samalla kun Sukati hoiteli siellä asioita. Puun tuoksu oli ihana ja huonekalut kauniita. Sieltä niitä lähtetään Saksaan myytäviksi.
Käytiin myös ensimmäisen kerran syömässä ulkona. Ruuan tuli keskeyttämään paikallinen kitaraa soittava transu, joka lauloi Bryan Adamsin slovaria ja kutsui mua miss Oliviksi. Arg. Tämä tietty toi paljon iloa seurueellemme ja nyt olen Sukatille varmasti lopun ajan täällä miss Oliv.
Vielä ennen kuin lähdettiin takaisin kotiin käytiin paikallisella Stockalla. Ostettiin ihana 4 eri (superärsyttävän) äänen herätyskello, hedelmiä, kännykänkuoret, liimaa, pesuaineita ja vessanraikastin. Olisi tehnyt mieli shopata enemmänkin, sillä täällä on halpaa.
Reissun jälkeen iski väsy, kestihän meillä siinä sellaiset 7 tuntia, jollei enemmän. Pienet päikkärit auttoivat.
Kumma juttu, sillä nuo Indonesialaiset liittymät, jotka ostettiin, eivät enää toimi, kummallakaan. Puhelut kyllä, mutta tekstiviestit eivät onnistu. Ensimmäiset kaksi tekstiviestiä meni perille, mutta ei nyt välitystietoihin tulee jatkuvasti ilmoitus: Epäonnistui. Soittaminen täältä Suomeen tuolla kortilla on mahdotonta, liian kallista. Kymmenen euroa katoaa muutaman minuutin jälkeen.
Huomenna mennään ehkä tekemään kastelutöitä vuorille. Sen jälkeen on varmasti väsy.
KV: Ensimmäinen vuorokausi Keletin kylässä
Noin klo 15
Matka meni hyvin ja ilman ongelmia. Helsinki-Vantaalla Jennin käsimatkatavaroita pengottiin ja kassista löytyi kadonneeksi luultu linkkari. Ei olleenkaan tajuttu kauan siinä turvatarkastuksilla kului ja otettiin vähän turhan rauhallisesti. Passintarkastusjonossa meitä kuulutettiin ja sitten olikin kiire. Jos oltaisiin saavuttu minuutti myöhemmin, oltaisiin jääty koneesta. Hävetti ja ajatus hävettää vieläkin.
Ensin lennettiin Heathrown kentälle Lontooseen ja vähän tuli kuumoteltua tulevia turvatarkastuksia. Olin pakannut mukaan reseptit kaikista mukana olleista lääkkeistä, muttei kukaan kysellyt tai tutkinut mitään enempää. Turvatarkastuksessa poikkeuksena oli se, että kengät ja lippis meni muiden tavaroiden kanssa liukuhihnalle. Jostain kumman syystä Jenni kopeloitiin useampaan otteeseen, muttei kukaan halunnut tutkia mua. Ehkä Jenni on vaan niin epäilyttävän näköinen.
Koneessa onnistui nukkuminen, ainakin katkonaisesti. Lontoon ja Hong Kongin välillä jalat meinasi sanoutua irti, mutta ilmeisesti lentosukista oli todella hyötyä, koska palautuminen oli nopeaa. Hong Kongista lento oli myöhässä ja päästiin vaihtamaan vielä hetkeä ennen porttia. Lentoasema oli järkyttävän iso paikka, jossa ei kuitenkaan ollu niin paljon ihmisiä kuin Heathrowlla. Oli ihana päästä kunnolla kävelemään pitempiä matkoja (vaihtoehtona olisi ollut metro, joka meni pitkien käytävien alla).
Ennen Jakartaan laskeutumista oli syleihin jaettu kaksi eri lappua kumpaisellekin. Niitä sitten täyteltiin ennen laskeutumista ja kuumoteltiin onko ne nyt oikein täytetty. Mitään ongelmia ei ollut ja kaikilta saapuvilta kysyttiin passintarkastuksessa, minkä takia on maahan saapunut.
Heti lkoneesta päästessä löi kuumuus vastaan. Tuli ihanan nihkeä olo. Tuoksut olivat kuin Thaimaasta ja ihmiset ihan saman näköisiä. Jakartassa ostettiin sikahintaiset Garudan lennot Semarangiin ja sillä säästyttiin lentokentän vaihtamiselta.
Semarangiin laskeuduttiin klo 17.30 tunnin kestäneen nopean lennon jälkeen. Annaliisa oli meitä odottamassa ja lähdettiin heti matkaan ilmastoidulla pikkupakulla. Heti matkan alussa aurinko laski. Ajettiin hitaita teitä ja katseltavaa riitti, sillä ihmiset olivat kerääntyneet kaduille hakemaan ruokaa tai vain hengailemaan. Pysähdyttiin kahdesti, ensin ostamaan hedelmiä lapsille ja sitten toisen kerran ostamaan prepaid liittymät meille.
Tänne lastenkodille saavuttiin yhdeksältä (Suomen aikaa klo 17) eli 33 tunnin matkustamisen jälkeen yllättävän pirteinä. Majoituttiin, syötiin ja jutusteltiin vähän Annaliisan ja parin täällä työskentelevän tytön kanssa, toinen heistä asuu täällä ja toinen käy töissä viikonloppuisin. Lapset katsoivat meitä hymyssä suin ja uteliaina, muutama osasi kysellä vointeja englanniksi ja kaikki tervehtiä. Jennin mukaan joku oli jo kysellyt tuliaistenkin perään.
Yhdentoista maissa päästiin nukkumaan ja meidän käskettiin nukkua niin pitkään kuin vain jaksettaisiin. Sunnuntaikirkkoon ei tarvitsisi meidän nousta. Siihen kuitenkin herättiin kumpainenkin, sillä jumalanpalvelus tai miksi sitä täällä kutsuttaisiin, oli mieletön pitkän kaavan jamitus, jossa rummut pauhasi jatkuvasti ja laulettiin. Bileiltä ne kuulosti ja oli pakko laittaa mp3-soitin päälle, että sai peitettyä hälyn äänet ja nukuttua lisää. Ennen yhtätoista Jenni herätteli mut koputtelemalla tuota huoneiden välistä väliovea.
Nyt ihmiset ovat lepäilemässä ja taidan itsekin lepuutella vähän ennen kuin lähdetään käymään Srin kanssa vuoristossa. Saadaan fillarit alle ja lähdetään hieman ennen pimeän tuloa, mikä ei tarkoita paljon viileämpää kuin nytkään. Lämpötila on varmaan noin +35 astetta.
Mun puhelinnumero täällä on +62 81 390 561 884. Viestejä olisi kiva saada ja soittaakin saa, en vain tiedä kuinka hyvin tuo puhelin on mukana. Täällä muuten pitää tuo puhelin rekisteröidä ennen käyttöä, sillä niitä on käytetty rikoksiin. Passin numero riitti täällä siihen. Ei olisi onnistunut käyttöönotto ilman paikallisia tyttöjä. Saunalahti ei kuulu täällä ollenkaan.
Klo 21
Lyhyiden päiväunien jälkeen istuttiin tovi Annaliisan kanssa ennen kuin hypättiin pyörien selkään. Oli tosi jännittävää. Asfaltoidut tiet on niin täynnä reikiä, että extrajousitus satulani alla oli tosi hyvä juttu. Täällä ollaan niin tosi ystävällisiä. Ibu, jonka luona käytiin tarjosi meille jälkiruokaa nimeltä kola, jossa oli lämmintä banaania, kookosta ja punaista sokeria liemessä, joissa lillui jääpaloja. Aika vekkuli yhdistelmä.
Pyöräillessä nähtiin paikallisia, jotka kovasti huutelivat perään, kuulemma hyvin luonnollista. Ollaan täällä jännittäviä, sillä meitä ulkomaalaisia ei todellakaan ole paljon. Englantia täällä ei puhuta kuin hyvin harvassa.
Äsken oli iltahartaus, johon kuului laulua, raamatun ääneen lukua ja isä meidän –rukous. Nuo lapset rakastavat laulamista ja tekevät sen oma-aloitteisesti. Iltahartauden jälkeen esiteltiin itsemme (Nama saya Anni) ja Annaliisa kehotti lapsia puhumaan meidän kanssa englantia. Lapset kertoivat nimensä, mutta en millään muista niistä edes kovin montaa. Ihania lapsia, uteliaita meitä kohtaan ja niin hymyileviä, että naamat näyttää repeävän. Jenni rikkoi lopullisesti jään laulattamalla flii flow –laulua, jota lapset nyt opettelevat paperilta.
Nukkumaanmeno aika on käsillä. Unohtui kysyä huomisesta aikataulusta. Luulen, että olen jo aika hyvin tässä rytmissä ja voisin heräillä aamupalallekin oikeaan aikaan.
Pitää katsella aikatauluja Jennin kanssa. Meidän pitää olla täällä Keletin kylässä 14.11. kieppeillä, sillä meidän tarvitsee anoa lisäkuukausi viisumiin. Annaliisa toivoo, että oltaisiin täällä joulujuhlassa 10.12. ja jossain välissä pitäisi reissatakin vähän.
Tulevien päivien varalle on suunniteltu paljon ohjelmaa. Tiistaina lähdetään lehmän ostoon Annaliisan miehen Supraton kanssa 5-6 tunnin ajomatkan päähän. Päästään osallistumaan jaavalaisen tanssien tunnille ja opettelemaan puun kaivertamista yhdessä lasten kanssa. Lastenkodin yhteydessä toimii klinikka, jonne päästäisiin myös seurailemaan.
Yritän seuraavalla kerralla lisäillä mukaan myös kuvia.
