perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

LASTENKOTI: Terve ja kiitos kaloista

Kaksi viimeistä päivää ovat nyt takana päin. Torstaina aamuvuoro, johon sisältyi palautekeskustelu ho:n kanssa. Täytin ensin itsearvioinnin, jonka ho luki ja sitten kommentoi. Hyvää palautetta, omat arviot realistisia. Paljon kannustusta ja paljon hyvia juttuja, joita kehittää omassa työssä.

En ole koskaan tykännyt arvioinneista, etenkään siitä rakentavasta kritiikistä. Onneksi nyt ennen tätä jaksoa aiheesta puhuttiin ja sain rakentavan kritiikin vaihdettua omiksi kehityshaasteiksi, jää paljon parempi maku ja tuntuu, että se on tarkoitettu omaksi hyväksi eikä moitteeksi. Kaiken kaikkiaan ho:lta on ollut helppo ottaa asioita vastaan.

Tänään tein pitkän iltavuoron. Tarjouduin heti aluksi hakemaan lautasia, kun oli kuitenkin ylimääräistä työvoimaa ja emäntä ei kuulemma viihdy vieraan ratin takana uusissa paikoissa. Ja mikä siinä auttaessa etenkin asioissa, jotka itselle luontevia (plus ajaminen on kivaa, kun sitä ei muuten joudu tekemään liikaa).

Ehdin takaisin rapsalle. Ennen ruokaa leikkasin kakkua valmiiksi ja tein itselleni laktoositonta ruokaa. Otin viimeisen päivän kunniaksi suklaakakun mukaan. Syötiin sitä jälkkäriksi ja hyvin upposi niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Ruualla oli hiljaista, kun kolme lasta oli muualla ja yksi söi erikseen (lasten yhdessä sopima rangaistus ruokapöydässä tapahtuvasta hölmöilystä, yksin syödään niin monta päivää kun on ikävuosia).

Herkuttelun jälkeen lapset pistettiin pihalle. Meinasi ruuan jälkeinen väsymys painaa ja painuin pihalle lasten kanssa. Lapset houkuttelivat mut penkkikseen mukaan. Ihan tuttuja juttujahan pelin säännöt oli lapsuudesta, mutta piti kyllä kerrata ne. Oli kiva pelata yhdessä. Jo ennen kuin tunti oli kulunut, muutama jo mankui sisälle. Tunnin malttoivat olla ulkona, on se pelikoneiden viehätys mahdottoman suuri.

Ilta meni rauhallisesti. Superrauhallista oli silloin kun pojat pelasivat vuoronsa pelihuoneessa. Katseltiin telkkaria. Myöhemmin alakerrassa pojat pelailivat omia pallopelejään. Välillä äänen voimakkuus vähän nousi, mutta yllättävän rauhallisesti heittelivät sählypalloa pieneen muoviseen seinään teipattuun koristelineeseen. Jututkin pysyivät tosi siisteinä, kun yleensä tuossa porukassa alkaa aika räävittömätkin ilmaukset helposti sinkoilemaan. Kun järkyttävän huono uusi hevibändistä kertova tv-sarja alkoi, sain houkuteltua pojat jättämään pelit sikseen.

Sain vielä illalla ho:ta kirjallisen arvioinnin luettavaksi ja vaihdettiin siitä muutama sana. Itse olin arvioinut arvosanaksi nelosen ja ho:lta tuli kolmonen. Se tuntui hirveän kurjalta numerolta. Tosin kun siitä sanoin, ho osasi perustella sen hirveän hyvin, nätisti ja sai sen käännettyä ovelasti kuulostamaan omalta parhaaltani. Laittamalla nelosen, ho olisi kuulemma tehnyt väärin mua kohtaan, sillä silloin numerosta ei näkyisi, mikä potentiaali vielä jäi musta vapautumatta. Toivottavasti muutkin osaavat lukea numeron niin.. Muutenhan arvioinnissa tulee kyllä esille paljon hyvää.

Oli haikeaa luovuttaa avain, tajuta, ettei ole työvuoroja tiedossa. Vain yksi lapsi reagoi mun lähtöön, kyseli, nähdäänkö enää. Ulkona samaa aikaa poistuva työntekijä kysyi, olenko mä valmis sijaistamaan ja vastasin, että tekisin sitä mielelläni.

Mielettömän antoisa jakso takana, josta on irronnut oppia, jota voin hyödyntää varmasti melkein missä vaan ihmisten kanssa työskennellessä, etenkin lasten ja nuorten parissa.

Tunnisteet: ,

3 Comments:

At 10:51, Anonymous Anonyymi said...

Heippa!
Kovasti täällä odotellaan uusia kuulumisiasi, minne olet kadonnut!?

 
At 19:01, Blogger - said...

Olen edelleen tallella. On kesäloma, eikä juurikaan opiskeluihin liittyvää kirjoitettavaa. Rästihommia tietenkin, mutta niitä en ajatellut tänne tilastoida :)..

Kesä on mennyt työskennellen ja yhden leirin verran ohjaten protulla. Nyt edessä on rehellistä lomailua niin kotosalla kuin pikaisesti ulkomaillakin.

Syksyllä alkaa kiivas tahti, sillä silloin käynnistyy viimeinen puoli vuotta. Viimeistään kun pääsen työssäoppimisjaksolle herää taas blogi henkiin!

Auringonpaistetta,

Anni

 
At 09:22, Anonymous Anonyymi said...

Kiva kuulla!
Oikein mukavaa loppukesää!
Muista sitten päivitellä kuulumisia... :)

 

Lähetä kommentti

<< Home