Annin oppimispäiväkirja ja portfolio

LASTENKOTI: Rairuohoa

Päivä oli aika puuduttava, sillä ruokailun jälkeen aika meni pelkästään yksin askartelupiperryksissä. Vasta joskus myöhemmin muutama poika innostui laittamaan rairuohot kasvamaan. Iltapalan jälkeen olikin enemmän yhdessä oloa ja jonkinlaista vuorovaikutusta lasten kanssa.

Katsottiin telkkaria yhdessä. Yksi poika pyysi ho:ta lukemaan, mutta hänellä oli tiedossa kesätyönhakujen opastusta. Tarjouduin siis lukemaan. Kirjaksi valikoitui nuorten poikien lätkäromaani, jota luin 15 sivua. Tänä aikana mua ei keskeytetty, poika välillä vain pyöri sängyssä. Tuollainen kuuntelemiseen keskittyminen kuulemma harvinaista tämän pojan kohdalla.

Ennen kotiin lähtöä katsottiin ho:n kanssa viimeisen viikon työajat. Kuulin myös kuvausta ensimmäisen kesätyöpaikan hakemisesta yhdelle lapselle. Realiteetit hukassa. Kuulemma ei halua paskahommia tehdä, mutta arkkitehdin tai kätilön työt voisi olla kivat.

Autoin yhtä lasta sim-kortin asentamisessa varakännykkään ja kysyin mitä uudelle muutaman viikon vanhalle kävi, näytin vähän aikaa varmasti tosi hölmistyneelle, kun lapsi vastasi purreensa sitä. Lapsi oli purrut kännykkänsä rikki, koska se ei ollut toiminut halutulla tavalla tai oli ollut hidas.
Tänään olin aamuvuorossa. Aamulla näin lapsista neljä, muut olivat jo lähteneet kouluun. Vänän väsyneen oloista sakkia. Yhdelle piti sanoa huomenta useammin kuin kerran ennen kuin tuli vastaus ja kännykkänsä rikkonut vain mulkaisi kulmien alta ja kasvoilla roikkuvien hiusten välistä.

Kävin herättelemässä yhden tytön. Häntä piti muistutella PEF-mittarin käytöstä, sillä ilmeisesti on havaittu astmaattisia oireita. Itse sama tutkimuksen läpi käyneenä katsoin sitten tytön puhallukset. Näytti aika lepsulta ja tästä asiasta myöhemmin huomautin, mistä tyttö ei ollut mielissään. Mittauksessa kun on tärkeää tekniikka, jotta saadaan vertailukelpoiset tulokset.

Kun kaikki lapset olivat lähteneet juteltiin talosta, lapsista ja lasten problematiikoista ohjaajan kanssa. Tuollaiset hetket, kun juttelee talossa vakituisesti työskentelevän kanssa, ovat jotenkin todella arvokkaita ja antoisia. Sitä kuulee sellaista tietoa mikä ei muuten kuuluisi tai lapsista aukenisi tälläisen lyhyen jakson aikana. Keskustelu on myös oma vahvin oppimistyyli, koska silloin työstän ja herättelen omista kokemuksista syntyneitä ajatuksia. Myös jotkut tapahtuneet jutut saattavat aueta vasta keskustelun myötä.

Yksi mistä tuli juteltua, on oma auktoriteetti. Täällä tilanne on hyvin näkynyt siinä, kun sijaisia on ollut paljon, eikä vakkareita yhtään. Vakkareita totellaan yleensä ensimmäisellä tai viimeistään muutaman kehoituksen jälkeen. Itse kun olen leireillä ja esim. aikidoa ohjatessa vahva auktoriteetti, täällä tilanne on toinen. Leireillä ja treeneissä olen vastaava ohjaaja, täällä vieressä on melkein aina joku muu. Sijaisten kanssa saa itsestään vähän enemmän irti ja vakkareiden kanssa vähän vakkarista riippuen. Tänään aamulla sain kehoitella muutamaa poikaa hampaidenpesulle. Ensimmäinen lähti ekasta muistutuksesta, toinen vain pyörähti joka kehoituksella ja ehkä viidennellä lähti.
Mietin myös sitä, että hoitavatko vakkarit mun seurassa auktoriteetin roolin niin, etten ehdi edes kokeilla vai jättäydynkö suoraan sivuun ja annan vakkarin hoitaa. Varmaan kumpaakin on tapahtunut. Onneksi kaikki työyhteisön jäsenet ovat mukana mun arvioimisessa, jolloin lopullisessa arvioinnissa näkyy useampikin näkökulma.

Näitä mietin samalla, kun hoidin mulle sopivia talon toimia. Kuorin perunoita perunamuusia varten ja imuroin yläkerran. Ohjaaja teki paperihommia. Kirjoittelin rapsat aamun ysiin menijöistä.

Lapsia tuli koulusta aikasemmin kuin piti. Ilmeisesti kyseessä oli opettajien kokous, mutta vähän epäselväksi se kuvio jäi. Laittelin välipalaa tarjolle ja jutskailin lasten kanssa. Yksi poika tohkeissaan selitti, kuinka koulussa joku poika oli pyörrytetty. Muistan kyllä itsekin, kun ala-asteella oli kaikkia hölmöjä juttuja. Onneksi poika ei ollut itse mennyt mukaan.

Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen

posted by Anni @ 10:11 ap.