perjantaina, huhtikuuta 06, 2007

LASTENKOTI: Kuolema

Eilen matkalla iltavuoroon olin hyväntuulinen, olin juuri saanut tiedon tulevan kesän leiritiimistäni, sillä menen tänäkin vuonna vapaaehtoisena ohjaamaan protuleiriä.

Kun astuin ovesta sisään arvasin heti, että pojan isä on kuollut. Ho tuli kanssani toimistoon ja kertoi tarkemmin. Pojalle oli kerrottu keskiviikkona koulun jälkeen ja näille parille ensimmäiselle päivälle varattiin yksi työntekijä vain pojan tueksi. Liikutuin valtavasti ja olin pojan puolesta pahoillani. Kysyin ho:lta miten toimisin ja hän kehoitti tekemään niin kuin hyvältä tuntuu. Kävin sanomassa pojalle, että olen pahoillani ja että olin kuullut uutisen. Poika vastasi naureskellen ”aha, aha” ja jatkoi telkkarin katsomista. Oma olo helpottui kun olin sanonut osanottoni pojalle. Oli luonnollista olla talossa, kun poika tiesi, että mä tiesin.

Päivä oli yllättävän helppo. Poika oli reippaana koko päivän, eikä käsitellyt isän kuolemaa, tunteet eivät ainakaan olleet pinnassa. Koko talo oli rauhallinen, vaikkei muut lapset oikein reagoineetkaan. Ymmärrystä taisi myös löytyä siinä, että orvoksi jäänyttä eivät säännöt samalla tavalla koskeneet sinä päivänä.

Vieraita kävi katsomassa poikaa. Ei kyynelehtimistä vaan ulkopuolelta näytti, että kyseessä on vain iloinen sukulaisten tapaaminen. Puhuivat kyllä tavaroiden jakamisesta.

Oli olo, että olisin voinut tehdä enemmän, mutten tiennyt mitä. Ho näytti kovin väsyneeltä sen kaiken keskellä. Pojan omahoitaja oli lomalla, ho on hänen varahoitajansa ja siksi tukeminen vierähti hänen harteilleen.

Ilta kului välillä vain jonkun lapsen kanssa sohvalla istuen ja telkkaria katsellen. Tai sitten korjailin astioita kaappeihin tai tiskikoneeseen tai kävin laittamassa pyykkiä koneeseen tai kuivamaan. Kaikella tapaa rauhallinen ilta.

Kun lähdin kotiin herkistyin uudelleen, kun ei tarvinnut pysyä kenenkään edessä rauhallisena. Itku ei tullut, mutta silmät kostuivat ja sama tapahtuu edelleen, kun ajattelen poikaa. Yöllä olin saanut ho:lta postia, jossa oli kiitos ja huoli siitä, etteivät asiat jää painamaan mieltäni. Tunteethan tämä nostaa pintaan, mutta muuten olo on ihan hyvä, eikä mikään kaiverra. Jotain kysymyksiä nousee pintaan varmasti vielä viimeiseksi viikoksi..

Viiden päivän vapaa, flunssasta toipumista ja enää kolme työvuoroa jäljellä. Haikeaa.

Tunnisteet: ,