LASTENKOTI: Työssäoppimisen oppia
Tein tänään välivuoron, mikä olikin ihan hyvä juttu. Menin töihin 9.30, alunperin olisi ollut iltavuoro 14-22. Mukava saada rauhoittua ennen huomista pitkää 12 tunnin vuoroa.
Aamuvuorossa olevalla ohjaajalla oli yhden lapsen kanssa neuropsykologi ja minä jäin siksi ajaksi pitämään taloa pystyssä, lähinnä päivystämään. Emäntä oli jättänyt viestin koskien päivällistä. Taas kerran sellainen ruoka, mitä en itse kokkaile kotosalla. Elämäni ensimmäinen makkarakastike. Onneksi on netti ja äiti.
Imuroin ensiksi talon. Kesken kaiken ovikello soi. Yksi tyttö oli unohtanut äidinkielen esseensä kotiin. Ihan hyvä että olin paikalla, olisi ollut aika surku ajaa kotiin, eikä olisi ollut ketään avaamassa ja olisi pitänyt palata tyhjin käsin kouluun.
Valmistelin ruuan ajoissa, sillä opettaja oli tulossa kahden aikaan käymään. Pilkoin makkarat ja sipulit sekä pesin 48 perunaa.
Opettaja ehti paikalle ennen kuin ho tuli iltavuoroon. Esittelin vähän paikkoja ja jutskailtiin aamuvuorolaisen kanssa.
Keskustelussa sitten aloitettiin mun fiiliksillä. En ollut kauheen valmistautunut kertomaan mitään ja tuntui vaikealta ammentaa päästään asioita. Ho kertoi vähän harjoittelijoiden ohjaamiskuvioista heillä ja jakson tavoitteista heidän näkökulmastaan. Sain hyvää palautetta ja olin tosi yllättynyt, en jotenkin osannut arvioida itseäni ihan samalla tavalla. En myöskään ole pitänyt itseäni niin perfektionistina kuin ymmärsin muiden puheista. Joistain kommenteista olin ihan ällikällä lyötynä. Kuten esimerkiksi siitä, että opettaja sanoi, että aina kun aloitan jotain juttua tai lähden jollekin jaksolle, varmistan, että selviän siitä. Ja siksi kiitteli, että uskalsin lähteä lastenkotiin työssäoppimaan, alueelle josta en tiennyt ennen tätä mitään.
Ho:n mukaan pitäisi vähän relata välillä, sillä väsytän itseni jatkuvalla itseni ja muiden tarkkailulla, analysoinnilla ja mitäköhän kaikkea siinä listassa oli. Ho:n mainitsemat kehityshaasteet olivat sellaisia, mitkä olin itsekin tunnistanut, mutta en ehkä osannut aiemmin nimetä niitä yhtä selvästi. Jo aikaisemmin mainitsemani auktoriteettiasia on yksi tälläinen. Koska en ole täysin varma, arastelen toimia. Luulen, että keskustelun jälkeen olen taas asteen rohkeampana ottamassa tilanteita haltuun.
Ho lähti viettämään sisarusiltaa kolmelta ja opettajalle ja mulle jäi hetki aikaa jutella. Joutui vähän kouluhuolia purkamaan ja se helpotti. Sari kun kuitenkin näkee koko laajuudelta mitä koulun parissa puuhaan.
Kotimatkalla pohdiskelin tätä omaa varmuutta, jota esim. leirityöskentelyssä löytyy. Koen leirin teossa, etenkin protuleirin, olevani vahvoilla kaikessa. Vedän hyvin keskusteluja, leikkejä, pidän yllä järjestystä, aikatauluja sekä tiimin ja ryhmän toimintaa, varmaan siksi siellä olen niin vahvoilla. Lastenkodissa on niin paljon uusia asioita ja tilanteita, joiden takia varmaan jännitän. Ho on kuitenkin sanonut, etten mä voi isoja mokia tehdä. Hassua, että näillä fiiliksillä nyt, kun ennen jaksoa oli fiilis, että sinne vaan ja vaikka mokailemaan, sitenhän sitä oppii..
Säästän lukijat ruuanlaitto- ja syömistarinoimiselta ja lepuutan päätäni hyvällä omallatunnolla ennen huomisen pitkää vuoroa.
Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Rairuohoa
Tiistaina alkoi iltavuoro kello 14. Päädyin heti keittiöön emäntää auttelemaan ja sitten olikin lasten hiljainen ja ohjaajien raportti. Päivä oli aika puuduttava, sillä ruokailun jälkeen aika meni pelkästään yksin askartelupiperryksissä. Vasta joskus myöhemmin muutama poika innostui laittamaan rairuohot kasvamaan. Iltapalan jälkeen olikin enemmän yhdessä oloa ja jonkinlaista vuorovaikutusta lasten kanssa.
Katsottiin telkkaria yhdessä. Yksi poika pyysi ho:ta lukemaan, mutta hänellä oli tiedossa kesätyönhakujen opastusta. Tarjouduin siis lukemaan. Kirjaksi valikoitui nuorten poikien lätkäromaani, jota luin 15 sivua. Tänä aikana mua ei keskeytetty, poika välillä vain pyöri sängyssä. Tuollainen kuuntelemiseen keskittyminen kuulemma harvinaista tämän pojan kohdalla.
Ennen kotiin lähtöä katsottiin ho:n kanssa viimeisen viikon työajat. Kuulin myös kuvausta ensimmäisen kesätyöpaikan hakemisesta yhdelle lapselle. Realiteetit hukassa. Kuulemma ei halua paskahommia tehdä, mutta arkkitehdin tai kätilön työt voisi olla kivat.
Autoin yhtä lasta sim-kortin asentamisessa varakännykkään ja kysyin mitä uudelle muutaman viikon vanhalle kävi, näytin vähän aikaa varmasti tosi hölmistyneelle, kun lapsi vastasi purreensa sitä. Lapsi oli purrut kännykkänsä rikki, koska se ei ollut toiminut halutulla tavalla tai oli ollut hidas.
Tänään olin aamuvuorossa. Aamulla näin lapsista neljä, muut olivat jo lähteneet kouluun. Vänän väsyneen oloista sakkia. Yhdelle piti sanoa huomenta useammin kuin kerran ennen kuin tuli vastaus ja kännykkänsä rikkonut vain mulkaisi kulmien alta ja kasvoilla roikkuvien hiusten välistä.
Kävin herättelemässä yhden tytön. Häntä piti muistutella PEF-mittarin käytöstä, sillä ilmeisesti on havaittu astmaattisia oireita. Itse sama tutkimuksen läpi käyneenä katsoin sitten tytön puhallukset. Näytti aika lepsulta ja tästä asiasta myöhemmin huomautin, mistä tyttö ei ollut mielissään. Mittauksessa kun on tärkeää tekniikka, jotta saadaan vertailukelpoiset tulokset.
Kun kaikki lapset olivat lähteneet juteltiin talosta, lapsista ja lasten problematiikoista ohjaajan kanssa. Tuollaiset hetket, kun juttelee talossa vakituisesti työskentelevän kanssa, ovat jotenkin todella arvokkaita ja antoisia. Sitä kuulee sellaista tietoa mikä ei muuten kuuluisi tai lapsista aukenisi tälläisen lyhyen jakson aikana. Keskustelu on myös oma vahvin oppimistyyli, koska silloin työstän ja herättelen omista kokemuksista syntyneitä ajatuksia. Myös jotkut tapahtuneet jutut saattavat aueta vasta keskustelun myötä.
Yksi mistä tuli juteltua, on oma auktoriteetti. Täällä tilanne on hyvin näkynyt siinä, kun sijaisia on ollut paljon, eikä vakkareita yhtään. Vakkareita totellaan yleensä ensimmäisellä tai viimeistään muutaman kehoituksen jälkeen. Itse kun olen leireillä ja esim. aikidoa ohjatessa vahva auktoriteetti, täällä tilanne on toinen. Leireillä ja treeneissä olen vastaava ohjaaja, täällä vieressä on melkein aina joku muu. Sijaisten kanssa saa itsestään vähän enemmän irti ja vakkareiden kanssa vähän vakkarista riippuen. Tänään aamulla sain kehoitella muutamaa poikaa hampaidenpesulle. Ensimmäinen lähti ekasta muistutuksesta, toinen vain pyörähti joka kehoituksella ja ehkä viidennellä lähti.
Mietin myös sitä, että hoitavatko vakkarit mun seurassa auktoriteetin roolin niin, etten ehdi edes kokeilla vai jättäydynkö suoraan sivuun ja annan vakkarin hoitaa. Varmaan kumpaakin on tapahtunut. Onneksi kaikki työyhteisön jäsenet ovat mukana mun arvioimisessa, jolloin lopullisessa arvioinnissa näkyy useampikin näkökulma.
Näitä mietin samalla, kun hoidin mulle sopivia talon toimia. Kuorin perunoita perunamuusia varten ja imuroin yläkerran. Ohjaaja teki paperihommia. Kirjoittelin rapsat aamun ysiin menijöistä.
Lapsia tuli koulusta aikasemmin kuin piti. Ilmeisesti kyseessä oli opettajien kokous, mutta vähän epäselväksi se kuvio jäi. Laittelin välipalaa tarjolle ja jutskailin lasten kanssa. Yksi poika tohkeissaan selitti, kuinka koulussa joku poika oli pyörrytetty. Muistan kyllä itsekin, kun ala-asteella oli kaikkia hölmöjä juttuja. Onneksi poika ei ollut itse mennyt mukaan.
Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Letkeä lauantai
Kun vakkarit olivat paikalla talon ilmapiiri oli taas palautunut rauhalliseksi. Menin kahdeksi töihin ja ehdin siinä jutella ohjaajien kanssa. Lapset puuhailivat omiaan ja olivat pihalla. Karkkia olivat mussuttaneet koko aamun, joten harvan teki mieli välipalaa.
Tänään olikin sitten erityistä ohjelmaa. Lähdettiin melkein koko konkkaronkan kanssa katsomaan salibandy matsia. Yksi tyttö oli kotilomilla ja yksi poika meni pelin ajaksi kaverilleen. Oli ihan hauska katsoa nopeaa peliä, josta ei meinannut aluksi tajuta mitään. Suurin osa lapsistakin tykkäsi.
Kun tultiin takaisin, puolet päivästä olikin jo mennyt. Ruokaa odotellessa pojat pelasivat parvekkeella sählyä. Syötiin hampurilaisia ja ranskalaisia. Yksi tyttö vietti oman hoitajansa kanssa yhteistä iltaa katsomalla leffaa pelihuoneessa ja pojat joutuivat olemaan ilman pleikkaa ja tietokonetta. Kauhean pitkää siitä ei kitisty, vaan pelailivat sitten keskenään sisällä.
Illalla mä laitoin pannukakkuja paistumaan, kun maitojen viimeinen käyttöpäivä lähestyi kovaa vauhtia. Käytiin vanhimman tytön, sen kaverin ja yhden naisohjaajan kanssa saunassa, kun poikalauma oli siellä ensin käynyt miesohjaajan kanssa.
Ilta meni mukavan yhdessäolon merkeissä. Yksi tyttö tuli kylkeeni nojailemaan, kun katsottiin päivällä nauhoitettua elokuvaa pienestä orvosta pojasta, joka löysi taikakengät ja niiden kanssa pääsi pelaamaan NBA:han. Pelattiin vielä korttia parin vähän vanhemman lapsen kanssa ennen kun mun vuoroni päättyi.
Päivä oli todella mukava ja leppoisa, mutta mitään mullistavaa vuorovaikutusta ei tapahtunut. On mukavaa kun on tutustunut lapsiin ja ohjaajiin. Vielä kolme viikkoa aikaa syventää tätä ja imeä toisten ohjaajien toiminnasta itselle toimimisen välineitä.
Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Hulina päällä
Torstai päivä meni ihan uudenlaisissa kuvioissa. Aamulla ensiksi työryhmäkokous, jossa käytiin talon asioita läpi. Paikalla olivat vakituiset työntekijät eli ohjaajat, emäntä, johtaja sekä minä vierailevana tähtenä. Työryhmäkokouksessa oleminen oli hyvä juttu, kuuli sellaisista asioista, mitkä ehkä muuten olisivat jääneet pimentoon tai selvinneet vasta myöhemmin.
Lounaan jälkeen oli psykiatri Jari Sinkkonen konsultoimassa. Joka kerralla käydään läpi yksi lapsi, jonka omahoitaja esittelee, mitä on tapahtunut edellisen konsultaation jälkeen. Ja Jari Sinkkonen sanoo painavat sanansa miten pitäisi edetä. Oli mielenkiintoista, mutta tuntui, ettei saanut kiinni kaikesta kuulemastaan. Oli rankkaa vain istua ja kuunnella pitkään, vaikka oli todella kiinnostavaa juttua.
Iltapäivällä jäin sijaisen kanssa taloon ja muut lähtivät työryhmäohjaukseen. Lapset tulivat koulusta ja olivat huonotapaisia ja kenkkuja etenkin sijaiselle. En ollut nähnyt heitä sellaisena. Yhdellä pojalla oli tulossa matematiikan koe ja hän halusi kirjastaan monisteita harjoittelua varten. Tein hänelle sitten murtoluku harjoituksia paperin molemmin puolin ihan käsin ja poika laski ne alta aika yksikön. Tarkistella en kuitenkaan enää silloin ehtinyt vuoron päättyessä.
Tänään meno jatkui hulinana. Jouduin opettelemaan murtolukujen laskutapoja uudestaan, kun korjailin edellisen päivän harjoitustehtävää. Muutamia virheitä, lähinnä huolimattomuutta, joka käytiin pojan kanssa läpi ennen kun hän lähti kouluun. Heti perään kolme poikaa menivät piiloon ja tulivat vasta esiin, kun uhkasin ottaa pelivuorot pois. Ei kauhean vakavaa, mutta eipä ollut sellaistakaan tapahtunut aiemmin.
Lasten ollessa koulussa touhuttiin mukavan sijaisen kanssa. Siivottiin ja puunattiin taloa ja laitettiin ruokaa. Oli kunnon perunateatteri, kun isolle joukolle väännettiin jauheliha-perunalaatikkoa. Nuorin poika tuli tunti sen jälkeen kotiin kun koulu oli loppunut, eikä tämä viivästyminen kuulemma kuulunut mulle, eikä hän ollut ollut missään. Yritin kysellä, mutta lopulta sijainen oli onnistunut arvuutteluissaan. Selvisi, että ilmeisesti poika ja kaveri olivat koulumatkalla jääneet lukemaan tyttöjen lähettämiä tekstiviestejä ja siksi matka kestänyt.
Siivouspäivä on perjantai ja sehän tietysti aiheutti hulinaa. Ilmeisesti sijainen ei ollut pienen pojan huoneen siivousta tarkistaessa ollut ihan niin tarkka kuin vakkarit yleensä, sillä vanhemmat pojat teki ratsian pienen huoneeseen ja tarkistivat sängynalusen. Pojat tuli toinen pari lelua kourassa ja toinen käsi pölyisenä valittamaan. Heitä kai harmitti kun pieni oli jo saanut huoneen siivouksen valmiiksi. Siitä seurasi jotain nujakkaa, jota en ollut näkemässä. Sijainen sitten piti puhuttelun pojille hiljaisen tunnin jälkeen.
Hassua on, että nuo pojat kuulivat, että joutuvat puhutteluun ja sitten itse tulevat penäämään, että millos se puhuttelu on. Ikinä kuullut moisesta, yleensähän puhutteluja kartetaan.
Olin aamusta ja hulinasta väsynyt ja sen näki musta rapsan aikana. Kaksi sijaista tuli iltaan ja yritettiin niille kertoa mikä on meno. Onneksi toinen olikin tehnyt aiemmin sijaisuuksia ja lapset olivat hänelle tutut.
Tytöt olivat aika asiallisia koulun jälkeen, ehkä vähän ynseitä ja puhumattomia, muttei uhittelua kuulunut.
Vielä en ole oppinut tuollaiseen päivään toimintamalleja. Ihan hyvä vain, ettei joka päivä ole ruusuilla tanssimista. Mutta kyllä 5 levotonta, uhittelevaa poikaa on ihan kiitettävä kerta-annos.
Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: -Minä sulle mitat näytän! -Ai mitkä mitat? Desilitran mitan vai ruokalusikallisen?
Perjantain ja lauantain iltavuorot menivät ilman merkintöjä, vaikka päivistä paljon ajatuksia heräsikin. Ehkä olikin hyvä jättää tilaa työskennellä ajatusten kanssa, vaikka tavoilleni orjallisena haluaisin kirjoittaa heti päivän päätyttyä. Lauantaina meillä oli ohjauskeskustelu ho:n kanssa ja hän sanoi, että olen ollut pe- ja la-illat hiljainen ja etäinen suhteessa lapsiin ja myös aikuisiin. En ollut edes itse tiedostanut sitä niin selkeästi.
Ohjauskeskustelun seurauksena ajatuksiin nousi myös se, kuinka rankkaa tietoinen vuorovaikuttaminen on ja miksi yksinkertaiset kysymyslauseet ovat vaikea saada joskus suusta ulos. Tarkoituksenani oli tässä harjoittelun ohella kehittää tietoista vuorovaikutusta ja lukea vuorovaikutus- ja sosiaaliset taidot kirjaa, josta aiemmin jo mainitsin. Aikaa vaan ei meinaa riittä lukemiselle.
Toinen vaikea juttu on olla tietoinen itsestään koko ajan. Se on ihan uusi juttu mulle, eikä se ole helppoa. Siinä ohessa kun yrität tarkkailla lapsia, vuorovaikuttaa niiden kanssa ja olla luontevasti kotona. Yksi asia kerrallaan sujuu, mutta kaikkia yhdessä samaan aikaan. Tuntuu, ettei aivokapasiteetti riitä. Kai ne on asioita jotka oppii ja tulee luonteviksi niin kuin auton ajamisen kanssa kävi. Jossain vaiheessa pystyikin vääntämään rattia, käyttämään polkimia ja vaihtamaan vaihdetta vielä samalla tarkkaillen muuta liikennettä, vaikka autokoulussa se tuntui mahdottomalta.
Tänä aamuna paukahdin töihin aamuvuorolaisille puhtaana yllätyksenä. Mun vuoroja ei oltu muistettu tai huomattu työvuorolistasta, enkä siksi ollut ilmoitustaululle merkittynä. Se onneksi korjaantui laittamalla nimilappu paikalleen, mutta ainakin yksi lapsi oli vähän hämillään mun näkemisestä. Ilmeisesti tieto ketkä aikuiset ovat täällä luo tiettyä turvallisuutta.
Aamupalapöydässä hiljainen tyttö oli vuolaan puhelias ja suuntasi kertomansa lähes suoraan mulle. Viime viikon iltavuoroissa yhdessä tv:n katsominen ja ompeluprojektin aloittaminen ei ehkä mennyt ihan hukkaan.
Jossain vaiheessa jäin hetkeksi yksin talon vanhimman lapsen kanssa, jolla koulu alkoi vasta myöhään. Eiköhän juuri silloin tytöllä ollut tarve saada rahaa kampaajalle ja minä jouduin sitä antamaan. Hyvä tilanne ja siitä selvittiin. Soitin johtajalle ja varmistin mistä kassasta rahan annan ja miten sen merkitsen. Tyttö sai rahaa vähän yläkanttiin kun pelkkä leikkaus on kyseessä, mutta on johtajan mukaan hyvin tietoinen käytännöstä, että kuitti ja vaihtorahat on oltava kampaajalta tullessa mukana.
Muuten päivä oli hiljainen kun lapset olivat koulussa. Imuroin, kirjoitin aamun raportteja ja puuhattiin keittiössä emännän kanssa. Juteltiin ja touhuttiin. Tosi nopeasti meni päivä, sillä emäntä keksi tekemistä keittiössä. Oltiin niin tehokkaita yhdessä, että iltapäivän puolella meinasi tulla tekemisen puute.
Ensimmäinen lapsi tuli yhden maissa ja sitten poikia ripottelikin aika tasaisesti. Kauhea nälkä kaikilla kun koulussa oli ”pahaa” ruokaa. On mukava kun mua ei enää vierasteta, vaan mullekin tullaan kertomaan kaikenlaista. Pitäisi vielä osata olla aktiivisempi kyselemään..
Raportin hetki menikin ilman raportointia, kun yksi lähti työn ohjaukseen ja kaksi palaveerasi keskenään ja jäljelle jäätiin minä ja emäntä jotka oltiin yhdessä koko aamu. Ja emäntäkin lähti viemään yhtä lasta harjoituksiin. Sain siinä sitten keskittyä lukemaan sosiaaliset- ja viestintätaidot kirjaa. Mukava rauhallinen hetki. Vielä ennen työpäivän päättymistä kävin kyselemässä sanoja englannin sanakokeita varten, sain kysellä vielä vähän ylimääräisiä sanojakin. Oli mukava päivä.Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Onks sulla joku ongelma?
Maanantai aamu alkoi väsyneesti. Tuntuu typerältä, ettei ole tähän mennessä vielä oppinut, että elämässä kaikki on helpompaa kun on yönsä nukkunut kunnolla.
Kun tulin töihin suurin osa lapsista oli jo lähtenyt kouluun. Työvuorossa oli mun lisäksi nainen, joka on sijaistanut täällä ennenkin. Ihan hyvä juttu, sillä ho:n kanssa tulee mentyä hänen perässään ja odotettua, että hän sanoo ja vastaa tilanteisiin.
Kolme lasta kävi aamupalalla, muut olivat jo menneet. Väsymystä näkyi mun lisäksi lapsien kasvoilla. Jutusteluakin syntyi ja kun unihiekat olivat karisseet silmistä näkyi kasvoilla oikein yllättävää iloisuutta. Viittä vaille yhdeksän iloinen poika pyysi päästä tietokoneelle. Täällä on sovittu, ettei ennen yhdeksää pelata tietokoneella eikä pleikalla. Sanoin, ettei kello ole vielä yhdeksää ja poika istui kiltisti odottamaan viimeisiä minuutteja. En olisi uskonut, että noin helpolla menee. Istuttiin yhden tytön kanssa sohvalla ja katseltiin jotain aamuohjelmaa, kouluunlähtöä sai patistella vähän.
Muuten päivä meni siivotessa koko talo, lasten kansioita lukiessa ja sijaisen kanssa jutustellessa.
Kahdelta tulivat iltavuorolaiset eli emäntä ja mulle uusi miespuolinen ohjaaja, valmistunut samasta opinahjosta mistä mun pitäisi tänä vuonna valmistua. Valmisteltiin välipala ja muutama koululainen palaili. Torstainen neulojakaverini pyysi mua katsomaan onko tehnyt pipoonsa virheitä ja oli muutenkin vähän huomionkipeä, mikä ei kuulemma uutta hänen kohdallaan. Ilmeisesti viikonloppuna oli tarttunut matkaan uusi lausahdus ”Onks sulla joku ongelma?”, kun sitä jatkuvasti kysyttiin joka tilanteessa.
Hiljaisen tunnin aikana käytiin ohjaajien välillä tiedonsiirto eli raportointi viikonlopulta saakka. Ei mitään mullistavaa. Hiljaisen jälkeen kävin tarkistamassa yhden pojan läksyt, mikä aluksi tuntui hurjalta. En onneksi joutunut tarkastamaan matematiikan tehtäviä, kun ne seuraavalla tunnilla käydään opettajan kanssa läpi. Paikalla olevat pojat olivat kovin levottomia. Nälkäiset lapset kerääntyivät ruokapöytään samalla kun minä kiskoin kumpparit jalkaan ja lähdin kotia kohti.
Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Yökön yö
Elämäni ensimmäinen yövuoro ikinä. Valmistauduin siihen nukkumalla aamulla vähän normaalia pidempään. Tarkoitus oli ottaa vielä kunnon päiväunet, mutta juoksevat asiat viivyttivät mua ja ehdin lopulta nukkua vain reilun tunnin päikkärit.
Tulin töihin seitsemäksi, oli yllättävän rauhallista. Lapset söivät iltapalaa. Puhuttiin Idols-suosikeista. Kahdeksalta siirryttiin alakertaan katsomaan Idolsia kolmen pojan ja yhden miespuolisen ohjaajan kanssa. Mulla oli mukana puikot ja sukanraakile, jota työstin. Yllättäen ihan ohjelman alussa yksi pojista kävi huoneessaan hakemassa keskeneräisen neuletyönsä. Meinasi silmät pudota kun tunnistin mitä poika sylissään toi. Välillä poika tuli käymään vieressä kysymässä miten silmukka meni ja palasi takaisin huoneen toiselle puolelle. Jossain vaiheessa siirtyi neulomaan mun viereeni. Kyseiseen poikaan en ollut saanut aiemmin juuri kontaktia ja olin todella yllättynyt mitä kautta se lopulta syntyi.
Kun poikien nukkumaanmenoaika tuli siirryin yläkertaan, jossa vielä tyttöjä valvomassa. Vanhin loukkaantui melkeinpä verisesti, kun juttelin toisen tytön kanssa, eikä hän kuullut jotain juttua. Saatiin kuitenkin kehiteltyä mukavaa jutustelua tv:n ääressä. Vanhinkin painui pehkuihin yhdentoista korvilla.
Jutusteltiin hiljaisessa talossa ho:n kanssa lapsista ynnä muusta, jonka jälkeen siirryttiin käymään lasten kansioita läpi. Paljon juttuja liittyy lapsen täällä olemiseen, huostaanottopäätös, hoito- ja kasvatussuunnitelmaa ja vaikka mitä.. Sain jonkinnäköisen käsityksen kansion sisällöstä ja ensi viikolla pitääkin tutustua lasten kansioihin laajemmin ja tutkailla ainakin hoito- ja kasvatussuunnitelman tavoitteita.
Oli mielenkiintoista lukea lapsen taustaa. Rankkoja juttuja, mutta jotenkin sitä piti itsensä irti siitä voimakkaasta myötäelämisestä mitä Indonesiassa kävi sen jälkeen, kun kuulin lasten taustoista. Tiedä tuleeko sitä vielä jossain vaiheessa tällä jaksolla.
Rankan kansiosession jälkeen oli vaikea yrittää näyttää siltä, ettei valvominen ottaisi voimille. Kello oli noin kolme yöllä. Vähän yöpalaa ja aivojen nollausta, jonka jälkeen melkein tunsikin olevansa hereillä.
Aamuyön tunteina siivottiin talon kuusi vessaa, laskettiin kassa ja katsottiin tulevat työvuorot seuraaville neljälle viikolle. Nyt kun hommat on tehty ho kirjoittaa raportteja ja minä tätä. Muualla ihmiset alkavat heräillä töihin. Meillä se tarkoittaa sitä, että ei ole enää kauaa siihen kun aloitetaan laittamaan aamupalaa tarjolle ja herätellään lapsia..Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Hei, olen olemassa
Toisen työpäivän aamuna oli vaikeaa. Olin väsynyt ja vähän irrallaan ja hukassa, enkä tiennyt missä mun olisi pitänyt olla ja mitä tehdä. Istuskelin aamupalapöydässä teemukin kanssa, lapsia oli, tuli ja meni. Joku vastasi mulle huomeneen tai moikkaukseen, toisille olin ilmaa. Lapset jännittivät mua, koska keskenäinen jutustelu oli vaisua, mutta kun joku muu aikuinen tuli paikalle äänenvoimakkuus nousi ja tarinaakin riitti. Jossain vaiheessa viereeni istahti eilen sairaana kotosalla ollut tyttö ja rupesi juttelemaan niitä näitä.Vastatessani siihen, mistä huivini on peräisin sain kuulla kovaäänisen ja riemukkaan kommentin ”LOL!”* Tähän tämä nuorison puhekieli on mennyt ja naureskelin sisäisesti.
Kun aamupalatarvikkeet oli korjattu, istuskelin lukemaan laatukansiosta lastensuojelulakia, YK:n lasten oikeuksia ja talon toimintaa määrittäviä rakenteita. Silmät meinasivat lurpsahdella ja tekstin sisäistäminen oli vaikeaa. Onneksi välillä sai puuhaa, valion lähetyksen purkamista ja rikkinäisen sohvan kanssa askartelua. Imuroiminen ja lattianpesu oli se mikä vihdoin herätti. Lattiapinta-alaa on paljon!
Iltapäivällä ho lähti ostoksille ja jätti mut kahden tehtävän ja johtajan kanssa taloon. Tein salaatin päivällistä odottamaan ja sen jälkeen pääsin harjoittelemaan raportin kirjoittamista yhdestä lapsesta. Laiteltiin välipalaa tarjolle lasten koulusta tuloa odotellessa ja varmaan se, että olin keittiössä puuhastelemassa oli se, joka sai mut vähän näkymään osana talon elämää.. Mun puheeseen jopa reagoitiin ja mulle vastattiin. Mun olemassa olo siis huomattiin.
Jätin toimiston pöydälle huovutettuja elukoita, joita lapset, erityisesti pojat, ihastelivat (ilmeisti harvinaista). Voitaisiin koittaa neulahuovuttamista, pitkäpinnaisten ja pikkutarkkojen kanssa footbagien tekoa ja ison vanulla täytetyn pallon voisi tehdä samalla footbagin kaavalla (”niitä ei sitten satu kun ne heittelee sillä toisiaan”).
Huomenna vapaa ja seuraava vuoro torstaina. Yövuoro, jossa ei nukuta. Kehoitettiin varautumaan käsitöillä ja lukemisella. Huominen päivä meneekin mukavasti näyttöjuttujen parissa ja ilta myös.
*LOL = laughing over loud tai lots of laugh, suomeksi ”nauraa ääneen” tai ”paljon naurua”.Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
LASTENKOTI: Työssäoppimisen alkuun aamuvuorossa
Ensimmäinen päivä takana työssäoppimista aamuvuorossa (8-16). Todella nopeasti kulunut kahdeksan tuntia.
Aamu aloitettiin keittiön pöydän ääressä harjoittelun ohjaajan kanssa tutkiskellen mun koulupapereita tee- ja kahvimukien takaa. Muutama lapsi kävi siinä vielä aamupalalla ennen kouluun lähtöä. Käytiin läpi mun tavoitteitani tälle jaksolle. Koulussa puhuttiin viikko sitten omista vahvuuksista ja kehityshaasteista ja siitä keskustelusta nousi mun kehityshaasteeksi oman paikan ja vastuiden löytäminen työyhteisössä. Yksi jo työssäoppimispaikan valinnalla tuotu tavoite on suomalaiseen lastenkodin arkeen ja lastensuojeluun tutustuminen, se varmasti toteutuukin tavoitteista helpommin ja kuin itsestään työn ohessa. Ja mielenterveystyön kurssilta pinnalle noussut vuorovaikutus- ja sosiaalisten taitojen kehittäminen ja tietoisempi hallinta on hyvä tavoite tällä jaksolle. Luen aiheesta Reijo A. Kauppilan kirjaa Vuorovaikutus- ja sosiaaliset taidot (PS-Kustannus 2005). Katsotaan nouseeko muita tavoitteita harjoittelun edetessä.
Jossain vaiheessa aamua harjoittelun ohjaaja kaivoi papereita esiin ja kertoi harjoittelun tavoitteista, miten edetään, kuinka yritetään pitää arviointikeskusteluja ainakin 3-4 kertaa harjoittelun aikana, kuinka kaikki osallistuvat hänen kauttaan mun arviointiini ja kuinka kaikkeen saa osallistua. Tuli hyvä ja turvallinen olo, harjoittelijan ohjaus on pitkälle mietittyä ja organisoitua. Kierrettiin iso talo läpi jokaista soppea myöten, katsottiin tehtävälistaa eri vuoroille ja viikonpäiville, raportteja, joita kirjoitetaan jokaisesta lapsesta jokaisen vuoron päätteeksi, aikuisten viestivihkoa ja vaikka mitä muuta. Tuollaisen paikan haastehan on siinä, että kaikki aikuiset pysyvät ajantasalla. Luin sijaisille tarkoitetun kansion, jossa aika tiiviisti tietoa arjen käytännöistä ja tehtävistä sekä lapsista. Luettavaa jäi vielä seuraavillekin päiville muihin kansioihin.
Puolilta päivin siivottiin yläkerta. Sen jälkeen sain askarrella omat nimikortit tauluun, jossa näkyy aina kyseisen päivän ja sitä seuraavan aamu-, ilta- ja yövuorolaiset. Syötiin yhdessä yhden sairastavan lapsen, ho:n ja johtajan kanssa. Myöhemmin tutustuin talon emäntään, joka tuli iltavuoroon ja sain pintaraapaisun talon ruokahuollosta sekä omamittauksista. Työssäoppimisen jälkeen kun palaan kouluun onkin vastassa heti hygieniatesti, jonka läpäisemällä saa hygieniapassin (elintarvikehygieniaosaaminen eikä siis oma suihkussakäynti tiheys).
Iltapäivisin on lapsilla hiljainen tunti, jolloin he tekevät läksyjään tai oleskelevat muuten omassa huoneessaan. Samalla aamu- ja iltavuorolaiset päivittävät tilannetta jokainen lapsi kerrallaan. Siinä vaiheessa päivää oli jo pää niin pökkyrässä valtaisan informaatiotulvan seurauksena, että välillä ei meinannut pää pysyä mukana yhtään.
Työvuoron päätyttyä oli vielä pitkään sekaisin. Pienet myöhäiset päiväunet auttoivat sulattelemaan asioita. Päällä on selkeästi joku tietty raja mitä päivittäin voi sinne lisätä, joskus koulupäivän jälkeen ollut sama olo.
Tänään on mietityttänyt kontaktin ottaminen lapsiin. Menenkö koura ojossa lasten luo vai annanko tulla luokse. Ekan viikon työvuoroissa ei kauheasti ehdi kontaktia ottamaan, aamuvuorossa kun suurin osa lapsista on koulussa ja yövuorossa taas nukkumassa. Ensi viikolla iltavuoroja arkena ja viikonloppuna.Tunnisteet: lastenkoti, työssäoppiminen
