Viela yhdeksan paivaa Balia
Bali on ihana ja viihdytaan taalla Kutalla todella hyvin. On ihana pysya samassa paikassa, vaikka toisin suunniteltiinkin. Nyt saa oikeasti tutustuttua naihin paikallisiin ihmisiin. Ilmapiiri on todella toisenlainen kuin Jaavalla.
Jenni selvisi kiinalaisella laakkeella ja antitibiottikuurilla vatsataudista ja ilman sairaalareissua. Paivat menee nopeasti kun ollaan surffattu ja hengattu paikallisten kavereiden kanssa. Nautittu hikoilusta, aalloista ja auringosta.
Ei haluaisi lahtea taalta pois. Ja puheissa onkin huumorilla hoystettyna mietitty, mita taalla voisi tehda tyokseen, jotta taalla voisi olla pitempaan. Taalla on ihania ihmisia, lampotilat joissa ei palele ja taalla kuukauden vuokralla saa ostettua jo asunnon itselleen.
Lennot on ostettu taalta Yogyaan 7.12. aikaisin aamulla ja Semarangista lennetaan 11.12. Jakartaan. Siina valissa ehditaan olla lastenkodilla ja viettaa yhdet joulujuhlat. Tasan kolmen viikon paasta naihin aikoihin ollaan laskeutumassa Helsinki-Vantaalle.
Terkut Balilta
Viikko sitten paastiin tanne Balille ja loydettiin itsellemme majapaikka Kutalta. Aika iso paikka ja rantaakin tuossa on kahdeksan kilometrin verran. Mitaan asumuksia ei ole ihan rannalla, joten mihin vain on menossa saa kavella. Skootteri olisi kateva, mutta ihan hulluutta on lahtea opettelemaan sita, kun liikenne on tata.
Ollaan ehditty opetella surffailua ja tehda autoretki Keski- ja Pohjois-Balille. Tuossa kuva musta toissapaivana.
Jenni on nyt kolmatta paivaa kipeana ja ma olen yksin taalla Kutalla. Jenni jai tanaan Denpasariin eraan Annaliisalle tutun ibun hoiviin. Aika raju vatsatauti kehissa, toivottavasti ibun yrtit tehoavat ja sairaalareissu valtetaan.
Laittelen taas myohemmin jotain kuulumisia taalta.
KV: On hyvä lähteä tullakseen takasin
Aamulla viehättävä naispappi saarnasi sunnuntain jumalanpalveluksessa. Hän sanoi, että antaa lahjan sille, joka ensimmäisenä tulee sen häneltä hakemaan. Vain yksi uskalsi nousta, Richan, joka ei ole vanhimmasta päästä ja mennä papin luo. Pappi antoi hänelle 20000 rupiaa, joka on iso raha. Saarnassa hän puhui, että pitää olla rohkea saadakseen mitä haluaa..
Pakkailut on melkein valmiit, samalla siivoan paikan sen näköiseksi että on kiva palata. Jätettiin tänne vihot, joihin lapset voivat laittaa meille terveisiään.
Kohta kone ja muut tavarat kaappiin, matkavaatteet päälle ja avaimien vienti Annaliisalle.
On hyvä mieli lähteä ja tietää tulevansa takaisin.
KV: Haikeaa
Aamulla aamupalan jälkeen ehdittiin pakkailemaan ja pesemään pyykkiä. Lounaan jälkeen jäätiinkin sitten askarteluhuoneeseen, Jenni laittoi pumpulia mun piirtämiin lampaisiin ja askarteli ison palmun parissa. Mä päällystin pahvista muotoiltua hevosen päätä ruskealla kankaalla. Aika hieno siitä tuli, vaikka itse sanonkin. Oli kiva ommella sitä ja aika kauan tuhersin sen kimpussa.
Tämä hevosen pään runko katsoi niin viattomasti samalla laulaen ”älä pelkää, hänen armonsa lopu ei milloinkaan”. Harmittaa ettei ollut videokamera hollilla.
Siinähän on Jenni ja hevonen. Vähän kun vielä säätää vielä niin näyttää melkein oikealta, kuten jos sieraimet tekis.Nyt illalla syötiin yhdessä, Sri oli tehnyt meille hampurilaisia ja ranskalaisia. Ruuan jälkeen leikittiin lasten kanssa niitä leikkejä, jotka lapset olivat kokeneet kivoimmiksi. Eilen leikittiin silmämurhaajaa ja se oli toivesijalla yksi. Kovasti oli kehitystä eilisestä, sillä murhaajaa ei saatukaan kiinni ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Sitten ajettiin formuloita ja leikittiin evoluutioleikkiä. Tänään evoluutiossa kehittyminen kesti vähän pidempään, mutta kai se pelleileminen sitten viehätti.
Satu, dua, tiga.. Kova yritys kehittyä evoluutio-leikissä.Kun lapset lauloivat vielä leikkien jälkeen tuli ihan haikea olo. Tuleehan tänne vielä takaisin, mutta sitten reissu on jo melkein ohi.
Huomenna on laulutreenit kymmeneltä, mun ei välttämäti ole pakko olla paikalla. Ja kirkko on yhdeltä (mikä ei takaa sitä, etteikö bänditreenit alkaisi seitsemältä tai aiemmin). Kolmelta lähtee auto ja siinä me mukana. Bussi lähtee Patista viideltä ja sen pitäisi olla kymmenen aikoihin Denpasarissa maanantaiaamuna, pitkä istuminen. Evääksi Lonely planet, romaani, pipareita (vihdoinkin yksi merkki jossa ei mitään maitotuotteita), hunajapaahdettuja pähkinöitä ja jääteetä. Jalkaan lähtiessä lentosukat.
Tässä joulukalenteri, joka tehtiin Jennin kanssa. Seinää pitkin kulkee tonttutyttö ja samalla luukuista tulee joka päivä pätkä joulusatua. Viimeinen luukku on tuo talo ja siellä odottaa meidän joululahja lapsille.
Lomalle lähtijöitä hymyilyttää.Tähän on hyvä lopettaa. Palaan astialle kunhan palataan Bali-kierrokselta.
KV: ”Häpeä ja kateus, niistä saa voimaa..”
”..häpeän ja kateuden kun oikein oivaltaa.” laulaa Ismo Alanko. Häpeästä en vielä ole voimaa löytänyt ja kateutta ei ole onneksi tarvinnut tuntea pitkään aikaan. Häpeää sitäkin enemmän viimeisen vuorokauden osalta. On kamala fiilis kun tajuaa mokanneensa, sellainen fiilis, kun olisi läimäytetty kasvoille täysin yllättäen. Olen ollut täysin ajattelematon joissain asioissa, innostunut ja huoleton (eikä tämä piirre tunnu katoavan yhtää iän mukana).
Kun viisumiongelmat tulivat esiin ja jouduttiin räpläämään päiviä uusiksi, innostuin matkasuunnitelmista ja ajattelin, että on ihan loogista, että seitsemän päivää viikossa täällä ollessa se 40 vuorokautta riittää meidän harjoittelun ajaksi. Kalenteria katsottiin Annaliisan kanssa, eikä tullut pieneen mieleen, että jotain ongelmia voisi tulla. Ja kun ilmapiiri meni ikäväksi, ei ehkä edes halunnut ajatella moisia eikä todellakaan tullut mieleen kysyä asiasta.
Mieli siis ollut kurja ja osaksi omaa syytä, harmittaa, että olemme saaneet ehkä vähän extrapurkausta kaikesta muusta mikä Annaliisalle on aiheuttnut meidän lisäksemme stressiä. Täällä olevat rahahuolet ja kiireet, muilta rästiin jäänet maksut yms.. Tuntuu todella kurjalle. Harmittaa niin kamalasti se, ettei ole mahdollisuutta keskustella asioista niin että ilma puhdistuisi. Tänään hän on jutellut meidän kanssa mukavasti, ihan kuin mitään ongelmia ei koskaan olisi ollut.
Kirjoitettiin melkein kaksi tuntia mailia Suomeen Jennin kanssa myöhään eilen illalla ja samalla keskusteltiin asioista monelta kannalta. Niin paljon kurjaa oloa. Tunnen itseni pieneksi, tyhmäksi ja naiiviksi. On ollut niin helppoa jämähtää katsomaan asiaa yhdeltä kantilta. En tänne lähtiessän osannut kuvitella, että voisin saada enemmän haukkuja kuin edelliset oppilaat. Olin niin ajatellut onnistuvani, antavani lapsille jotain täällä ollessani ja ehkä saavani kiitostakin.. Päinvastoin. En tiedä, onko mitään mahdollisuutta muuttaa Annaliisalla olevaa käsitystä enää paremmaksi, haluisi niin paljon, että tämän harjoittelun jälkeen ei tarvitsisi jäädä kenellekään kurjia muistoja.
Ymmärrän nyt ehkä paremmin Annaliisaakin. Olisimme voineet toimia monessa kohtaa eri tavalla, mutta kun ei tiennyt. Nyt näen miten käytös on voinut entisestään ärsyttää. Silti en hyväksy, miten hän joissain tilanteissa toiminut. Oltaisiin kaikki voitu toimia paremminkin.
Harmittaa kauheasti, että olen ollut niin epätietoinen. En ollut lähtiessä tänne selvillä siitä, että Yvonne HDO:lta on meidän ensisijainen kontaktihenkilö näissä asioissa. Tuntuu typerältä saada se selville vasta nyt.
---
Noita yllä olevia ajatuksia olen kirjoittanut osin viime yönä ja osin tänään päivällä. Tilanne on lauennut ja ollaan vihdoin saatu sovittua asiat myös Suomeen päin. Edetään suunnitelmissa niin kuin ollaan sovittu. Tästä voi ottaa opikseen kaikki jotka haluaa.
Päivä tänään täällä on mennyt rattoisasti. Korjailin aamulla jaavalaismekkoani, jonka saumat kärsivät heti muutaman käyttökerran jälkeen. Lounaan jälkeen laitettiin Suprapton yahoo messengeriä kuntoon, että hän voi olla yhteydessä muihiin yhteistyötahoihin helpommin ja halvemmin.
Pyydettiin aamulla, että voitaisiin tänään leikkiä lasten kanssa ja että huomiselle jäisi aikaa toiveleikeille. Aloitettiin ensin formuloilla, johon lapset pääsivät hyvin sisään ja välillä innostuivat vähän liikaakin. Parin kierroksen jälkeen leikittiin silmämurhaajaa, mutta kukaan murhaajista ei saanut ihan kamalan montaa tapettua ennen kiinni jäämistään. Viimeiseksi evoluutioleikkiä, jonka en ole ikinä nähnyt loppuvan niin nopeasti.. ilmeisesti evoluutiossa vähän oiottiin ja kehityttiin ihmisiksi poikkeuksellisen nopeasti.
Päivällisen ja iltahartauden jälkeen askarreltiin taas narujen parissa. Sappetua oli tehnyt kaksi vaikeamman ja hitaamman tekniikan nauhaa tähän mennessä. Ihan mielettömän suloinen poika ja on ihanaa katsoa miten hän innostuu. Tänään nauhoja pyöritteli myös muutama vanhempikin poika. Lasten aika itsenäisen työskentelyn ohella sitten piirsin muutamat A3:n kokoiset lampaat joulukuvaelmaan ja aloitettiin Jennin kanssa hevosen pään tekeminen. Ongelma täällä ovat vain materiaalit, niiksi pitäisi muuttua itse tai ostaa ne itse.
Pelleilin lasten edessä hevosenpään alku päässäni. Heille taitaa olla vierasta aikuisen pelleileminen, sillä suomalaiset lapset eivät olisi nauraneet läheskään noin sydämensä kyllyydestä.
Huomiselle riittää tekemistä, olisi vielä hyvä tänään pakkailla, mitä Jenni tuolla juuri nyt tekee ja välillä huutelee, että otanko sitä tai tätä..
KV: Värikkäitä naruja
Päivä on ollut aika hyvä, mitä nyt tämä eilisestä syntynyt pieni alavire mielissämme. Paljon on puhuttu asiasta. Annaliisakin on jutellut meille, mutta tuntuu, että niiden ilmeiden takana on piilossa halveksuntaa.
Pyykättiin Jennin kanssa aamupalan jälkeen iso läjä vaatteita, vähän jo matkaa varten. Huomenna voisi aloittaa pakkailut tai ainakin jonkinlaisen listan, sillä en todellakaan aio kantaa kaikkea mukana. Onneksi voi jättää tänne kamaa. Pyykkäilyn jälkeen luin yhden romaanin loppuun ja löysin sen jälkeen Jennin ison lankakasan parista selvittämästä toisiinsa sotkeutuneita lankoja. Lankalöydöstä innostuneena päätettiin myöhemmin tehdä lankoja pyörittämällä nättejä naruja lasten kanssa vaikka ranteiden ympärille ja mulle tuli heti mieleen ystävännauha, joka tehdään simppelillä solmimistekniikalla.
Lounasta syötiin kolmisteen Srin kanssa, kuin pieni onnellinen perhe. Voitiin jutella mitä vain, sillä muut olivat Jeparassa asioilla. Kauheen iloisia ei juteltu, mutta nautittiin siitä, ettei ollut ketään vihaista paikalla. Lounaan jälkeen kaikki vetäytyivät levolle ja me tänne meidän kämppään. Jenni kirjoitteli koneella ja mä innostuin soittamaan pientä bongorumpuani, jonka ostin Yogyasta. En mä sitä osaa oikein soittaa, mutta kamalan rentouttavaa sen soitteleminen oli, kuin meditoimista. Ja otin sitten kuitenkin päikkärit, joilta Jenni unohti mut herättää ja ehdin nukkua melkein pari tuntia.
Ennen päivällistä mentiin lasten luoksen askartelemaan narujen kanssa. Jenni teki Megan kanssa pari nauhaa ranteeseen ja hitaasti muut lämpenivät katsellessa. Ja sitten kun ruoka-aika tuli niin tekijöitä olisi ollut enemmänkin. Puuhaa sitten jatkettiin päivällisen jälkeen, siinä ohessa Jenni laulatti lapsilla joulujuhlaa varten lauluja. Pojat innoistuivat kovin, ne pienimmästä päästä alkaen ja neuvominen onnistui hyvin englannilla, parilla sanalla indonesiaa ja näyttämällä mallia. Tein samalla Srille ystävännauhaa ja siitä kiinnostui muutamat. Opetin sitten tytöille sitä tekniikkaa ja Sappetuakin halusi oppia sen. Osa ei ymmärtänyt ideaa, mutta tekivät erinäköistä, mutta vähintään yhtä hyvännäköistä nauhaa. Opinhan siinä itse uuden tekniikan.
Ihanan innostuneita lapsia. Tosi suloisia kun ne niitä naruja pyöritteli kaverin kanssa tai jopa yksinään lankojen toinen pää sormissa ja toinen varpaiden välissä. Ne, jotka tekivät solmimistekniikoita, istuivat toinen jalka koukussa edessään ja narun toinen pää isovarpaan ympärillä. Suomessa on ollut helppoa käyttää neulaa ja sillä kiinnittää nauha farkkuihin polven päältä, helpottaa tekemistä kummasti. Mutta maassa maan tavalla, täällä on lämmin ja varpaat jatkuvasti esillä, mutta farkkuja ei lapsilla täällä lastenkodin sisällä juurikaan näe kuin pyhänä kirkossa.
Annaliisa kertoi, että lasten väliarvostelut koulusta olivat surkeita. Vain yksi olisi päässyt koulusta pois, jos olisi kyseessä olleet loppukokeet. Kuulemma ensiviikolla alkaa tosissaan lukeminen.
KV: Ei niin helppoa
Ei alkanut tämä kuukausi hyvin. Heti aamulla meidät haukuttiin pystyyn. Ei olla tehty täällä mitään, ei mitään. Pelkästään syöty. Ja Jenni on kaksi tuntia askarrellut. Ei tiedetä lastenkodista mitään. Ja koska ollaan harjoittelijoita, miksei olla tehty yhtään aamu- tai iltavuoroa. Oltiin hiljaa ja kuunneltiin kaikki kakka mitä meidän päälle valutettiin. Se ei ollut aiheellista tai rakentavaa, puhtaasti halua loukata meitä mahdollisimman paljon. Jos oltaisiin oltu Suomessa tekemässä tätä harjoittelua, oltaisiin kumpainenkin sanottu että selvä, jos tuolta tuntuu voidaan lähteä vaikka heti. Täältä se ei valitettavasti onnistu.
Kaikki tämä liittyy nyt ilmeisesti rahaan, meidän täällä asumiskustannuksiin ja sitten koululta tuleviin ohjauspalkkioihin. Liian monta kokkia vääntämässä soppaa luulen, sillä ohjauspalkkioissa ei pitäisi olla mitään ongelmia. Toinen ongelma on tämä. Meille sanottiin, että maksetaan asumisesta ja syömisestä 5 euroa per vuorokausi. Mentiin tyhmät antamaan 300 euroa kättelyssä kumpikin ja vasta kun nyt laskettiin, että kun tehdään kahdeksan kertaa viisi päivää putkeen (mitään viikonloppuvapaitahan ei täällä ole) niin 40 päivää pitäisi täyttyä. Ollaan täällä 42 vuorokautta, se kertaa viidellä tekee 210 euroa per nassu. Ja oli ilmeisesti virhe pyytää noita rahoja takaisin, sillä ne viskattiin tänään aamulla melkein päin näköä.
Siinähän oli sitten riemuisa joukko lähdössä viisuminnoutoon. Vain minä, Jenni ja Sri ja meidät vienyt kuski joka oli onnellisen tietämätön.
Immigration officen luona odoteltiin jotain ibua, joka tuli auttamaan meitä viisumien kanssa. Ihmiset pällistelivät meitä kuin filmitähtiä (tosin katseissa oli muutakin kuin pelkkää ihailua). Kun tämä mysteerinen ibu tuli, jätettiin hänelle paperit ja passit ja lähdettiin muille asioille. Tulostamaan kuvia, syömään ja nostamaan rahaa. Vatvottiin paljon aamuista ja purettiin yhdessä pahaa oloa. Ja välillä jopa naurettiin.
Täällä parkkeeraaminen ja parkkimaksut hoituvat sillä, että kadunvarsilla on useimmiten oranssipukuisia miehiä, jotka ohjaa sut vapaalle paikalle ja lähtiessä näyttää että nyt voit peruuttaa. Samalla kun lähdet, annat ikkunasta tonnin palkkion, parkkeerauksesta vai liikenteenohjauksesta, en tiedä.
Yksi parkkisetä oli hauska. Puhui meille kaikki sanat jotka englanniksi osasi: ”täng juu, täng juu” ja ”smoke”. Smoke kysymyksen kohdalla pyöritin päätäni ja sanoin ”Smoking kills” ja näytin eleillä kurkkupoikki ja irvistysyhdistelmän. Siitäkös ilo irtosi. Oli ehkä päivän paras ja piristi kummasti.
Kahden maissa noudettiin viisumit ja tiskillä oltiin ihmeissämme, sillä leimat oli merkitty 28.12.2006 saakka. Oli pakko epäillä, onko se kuitenkaan voimassa, sillä eihän meidän pitänyt saada kuin kuukauden viisumi. Hintakin oli pöyristyttävä: 750.000 rupiaa (pyöreästi 75 €), vaikka meille oli puhuttu, että yksi kuukausi olisi 900.000 rupiaa, eli alle puolet siitä mitä oltiin jo varauduttu maksamaan. Suuren ilon sain myös siitä, ettei enää uudestaan olisi viisumin uusimisrumbaa. Huomenna kun meidät vielä ilmoitetaan poliisille kaiken pitäisi olla kunnossa lähtöön saakka.
Kotiin palattiin ankein mielin. Mietittiin miten päin ollaan ja hymyilläänkö vaiko ei ja mitä mahtaa tulla niskaan. Juteltiin Suomeen ja purettiin sinne huoliamme, se rauhoitti vähän.
Kun kuudelta mentiin syömään, toivottiin, ettei Annaliisa tulisi meidän kanssa syömään. Hän kuitenkin tuli, eka ikävästi kommentoiden viisumista, sitten todeten, että nyt ootte vapaat. Lopuksi hän otti itse asian esiin, sanoi että ärsyttää saivartelu, muttei antanut meidän kommentoida siihen oikein mitään. Lopuksi jutteli mukavasti uutisista ja antoi neuvoja Balille. Ihan ok asia ei kuitenkaan hänelle ole, jotain sieltä paistoi läpi. Anteeksipyyntöä ei tullut aamuisista puheista. Ilmapiiri onneksi keveni hieman, nyt ei tarvitse varoa ja jännittää niin paljoa.
Pää on ollut kipeä Patin reissusta saakka ja nyt myöhemmin tuli lihaskipuja. Jenni totesi mut kuumaksi kuin patterin ja tulin mittaamaan lämpöä. 37,1 joka yleensä Suomessa tuntuu jo joltain, mutta nyt ei ole kuin nuo säryt. Toivottavasti tämä menee ohi tällä.. Sunnuntaiksi on meinaa ostettu jo bussiliput Denpasariin.
